Tapasin nykyisen kumppanini muutama vuosi sitten. Viihdymme toistemme seurassa mainiosti ja olo on kaikenpuolin hyvä (kun olemme kahdestaan). Ongelmakohta on lapseni. Suhteemme aluksi hän vietti aikaansa kanssani myös silloin kun lapsi oli luonani, mutta jo silloin havaitsin, että kaikki ei ole ok. Hän vetäytyi täysin omiin oloihinsa eikä esim. jutellut lapselleni mitään. Nykyisin hän ei enää suostu tapaamaan lastani ollenkaan. Vietän aikaani lapseni kanssa keskimäärin joka toinen viikonloppu ja arkisin noin yhden päivän viikossa. Näinä aikoina siis en tapaa kumppaniani laisinkaan vaikka itselläni olisi siihen kova halu. Olemme jutelleet asiasta paljon, mutta ratkaisua ei ole löytynyt. Hänellä ei ole omia lapsia ja jotenkin ymmärrän hänen näkökantaansa varsinkin kun hänelle omien lapsien saaminen on vaikeaa. Asumme molemmat omissa asunnoissamme. Itse haluaisin että asuisimme yhdessä mutta nykytilanteessa se on täysin mahdotonta. Nyt olen kahden vaiheilla jaksanko enää tälläistä "kuuropiiloa"...?
Ongelma tämäkin
Suksi luistaa ja lipsuu
7987
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse en voi saada lapsia ja mieheni lapset ovat minulle kova pala. Itse lapsia vastaan minulla ei ole mitään, mutta he ovat elävä muistutus mieheni exän hedelmällisyydestä.
Vuosien myötä opettelin kohtaamaan ko. lapset koska he ovat osa mieheni elämää. Enää ei tunnu niin pahalta...
Siis täh.. muistutus ainoastaan jonkun exän hedelmällisyydestäää Hei haloo.. onhan ne sun logiikalla myös muistutus nykyisesi hedelmällisyydestä.
Kuulostaa katkeralta kalkilta tuo sun juttus.
Huom! Huom! Huom!
Lapset ovat yksilöitä ja eläviä ihmisiä. Huomaa tämä asia, niin opit nauttimaan elämästäsi lasten kanssa ja olemaan kiitollinen hetkistä joita saat viettää juuri heidän kanssaan.
katkera ja myönnän sen. Mieheni olisi halunnut lapsia myös minun kanssani, kävimme hoidotkin läpi mutta kun ei niin ei. Minulla on oikeus kaikkiin tunteisiin, myös katkeruuteen.
Jos luit tekstini kokonaan, niin huom. sanoin ettei minulla ko. lapsia vastaan mitään ole!
Saattaahan siitä toki pidemmän päälle tulla ongelma, mutta kerron oman kokemukseni:
Olen ollut villi sinkkunainen, nuorikin olen vielä (21). Tapasin tuossa sitten aivan ihanan miehen, joka taas on rauhallinen koti ihminen, hän on 33v ja lapsiakin kaksi.
Pistimme hynttyyt yhteen ja muutimme saman katon alle. Lpaset tulevat meille joka toinen v-loppu. Kun tutustuin lapsiin oli mukavaa, pidin lapsista ja he ottivat minut ilolla vastaan. No, kun aikaa kului, huomasin olevani väsyneempi. En ollut vielä tottunut lasten hoitamiseen ja siihen rytmiin ja elämän menoon mitä he vaativat. Tunsin että olen huono ja kypsymätön. Hetken kuluttua aloin päästä mukaan siihen elämään ja näytti jo valoisammalta.
Sitten alkoikin jo lasten äidin häiriköinti. Minua ei siedetty ja minut haluttiin pois kotoani. Lasten äiti uhkasi isälle ettei saa lapsia ennen kuin minä häivyn. Alkoi piinaava kyttääminen ja vaino, hän haukkui ja arvosteli kaikkea minussa. Puhui jopa lapsille minusta pahaa! Väsähdin uudelleen ja ajattelin jo ettei minusta ole tähän... olin jo lähdössä kunnes mies alkoi vetää eksälleen rajat. Onneksi hän puolusti minua sillä vaikka taistelemme edelleen olemme voiton puolella.
Nyt huomaan taas viihtyväni lasten kanssa ja tykkään hommailla heidän kanssaan kaikkea. Olen oppinut todella pitämään heistä. Nyt meillekin tulee vielä vauva=) Eli siis näin meillä.
Jaksaako lapsesi, miltä ajattelit hänestä tuntuvan, kun hänen seuransa ei näytä kiinnostavan?!
Tunnut ajattelevalta ja älykkäältä aikuiselta, kysy itseltäsi, mitä tuollainen " leikki " tekee lapsen kehittyvälle itsetunnolle?
Mitä lapsesi mahtaa ajatella vanhemmasta, joka ei puutu häneen kohdistuvasta syrjinnästä ja välinpitämättömyydestä?
Lapset ensin, lasten etu on vastuullisen aikuisen johtotähti.
Kirjoitit:
Ongelmakohta on lapseni. Suhteemme aluksi hän vietti aikaansa kanssani myös silloin kun lapsi oli luonani, mutta jo silloin havaitsin, että kaikki ei ole ok. Hän vetäytyi täysin omiin oloihinsa eikä esim. jutellut lapselleni mitään. Nykyisin hän ei enää suostu tapaamaan lastani ollenkaan."
Ongelma ei mielestäni ole missään tapauksessa lapsesi. Toimi ennenkuin lapsesi päättää tehdä omat johtopäätöksensä käytöksestänne, eikä suostu enää tapaamaan sinuakaan.
ulkopuoliseksi kun lapsesi on sinun luona ? Vai eikö hän osaa olla lasten kanssa ?
Ehkä voisitte päästä kompromissiratkaisuun .Tapaisitte -kun sinulla on lapsi -ja tekisitte jotain kivaa yhdessä, mutta ette olisi koko aikaa kolmistaan .Kävisitte vaikka eläintarhassa /huvipuistossa yhdessä tms. Pikkuhiljaa molemmat tutustuvat toisiinsa ja tilanne ei enää tunnu niin vaikealta .
Tuosta nyt ei mitään tule ettette ole yhdessä sillon kun lapsi on sinulla .
Jos kyse on "mustasukkasuudesta " / kipeä muistutus omasta hedelmättömyydestä -lapsestasi voi tulla suuri ilon aihe myös naisystävällesi kunhan hän pääsee alkukankeuden yli .
niin, että jättäisin miehen. Jos mieheni ei voisi sietää lastani silmissään, ja haluaisi tavata minut vaan kahden kesken, niin laittaisin ukon kiertoon.
Eiköhän aika moni laita (terve ihminen) oman lapsensa kaiken muun edelle..
mutta tää oli vaan mun mielipide..