Tämä joulu tuntuu kyllä todella kurjalta lapsettomalle, kun töissäkin kaikki puhuvat mitä lahjoja ovat lapsilleen ostaneet. Olemme saaneet kolme joulukorttia, jotka ovat tehty lapsien kuvista ja kaikki nämä vaavit ovat syntyneet tänä vuonna. Tuntuu todella kurjalta saada tällaisia kortteja, melkein tekisi mieli heittää ne roskiin. Itse olemme nyt yrittäneet saada lasta 1 vuosi 6 kuukautta, eikä taaskaan tärpännyt. Clomifenejakin olen "puputtanut" helmikuusta alkaen. Nyt meidän varmaankin laitetaan inseminaatio jonoon.
Me ollaan kumpikin 34v. Harkittiin, että pitäisikö asiasta kertoa mm. meidän vanhemmille, kun sieltäkinpäin tulee kovasti vihjailuja, että kun olisi kiva saada lapsenlapsia. Ja ne vihjailut todella loukkaa.Ehkä vihjailut loppuisivat jos kaikki tietäisivät vaikeuksista saada lapsia.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia näin joulun alla?
Me ollaan kumpikin 34v. Harkittiin, että pitäisikö asiasta kertoa mm. meidän vanhemmille, kun sieltäkinpäin tulee kovasti vihjailuja, että kun olisi kiva saada lapsenlapsia. Ja ne vihjailut todella loukkaa.Ehkä vihjailut loppuisivat jos kaikki tietäisivät vaikeuksista saada lapsia.
Onko muilla samanlaisia tuntemuksia näin joulun alla?
Vastaukset 35
Vanhimmat
joulu vaikka lapsettomia ollaankin.
Hoivaan ja hellin kummilapsia ja ostin heille lahjoja ja olen onnellinen kun katson heidä ilosta tuikkivia silmiä:)
Olemme käyneet 3 inseminaatiota, 1IVF_n sekä 2 PAS:ssia läpi. Näitä ennen pumputin myös clomeja mutta tälläistä se elämä on. Siihen on vain jossain vaiheessa pakko tottua, että lasta ei tule niin sitten ei tule ja olla onnellinen kaikesta muusta ihanista asioista mitä elämällä on tarjottavaa.
Ajattele kuitenkin positiivisesti... teillä vielä on jonakin päivänä se oma lapsi! Sinulla on toivoa! Kaikilla ei ole edes sitä...
Tämän joulun muistan siitä, että tämän jälkeen menen leikkaukseen, jossa minulta poistetaan kohtu. Olen 35-vuotias.
Minulta jouduttiin 15 vuotta sitten poistamaan toinen munasarja kasvaimen takia, mutta jäi edes se toinen. Nyt on sitten kasvain kohdussa. Sitä ei säästetä, vaan se poistetaan. Sinne meni se viimeinenkin mahdollisuus saada lapsi. Nyt, kun siihen olisi ollut taloudelliset mahdollisuudet ja elämäntilanne olisi mahdollistanut lapsen hankinnan. Se meni.
Suren sitä, että kumpikaan sisaristani ei voi saada lapsia, enkä nyt minäkään. Äitini ei siis koskaan saa lapsenlapsia. En ole vielä uskaltanut edes kertoa kotiväelle. Huomenna matkaan viettämään perhejoulua. Sydämessä suru.
Voimia sinulle. Sinulla on vielä toivoa!
Olen sinun laillasi 34. Mekin olemme lapseton pari. Lapsettomuuden hoito aloitettiin vuonna 2003. Olemme käyneet läpi kolme ICSI-hoitoa - turhaan. Syy lapsettomuuteen on mieheni sperman laadussa: siittiöitä liian vähän, liikkuvat huonosti, epämuotoisia.
Meillä taitaa siis olla vielä huonommat mahdollisuudet lisääntyä kuin teillä...
Joulun ongelma on se, että KAIKKI (sekä lapselliset että lapsettomat) tuntuvat pitävän sitä "lasten juhlana". Mutta ei sen tarvitse olla sitä. Lapsettoman aikuisen parin juhlaan kuuluu hyvä viini ruoan kanssa, hiljaisuutta, rauhaa, omaa aikaa - kaikkea sitä, mitä pienten lasten vanhemmilla ei taas ole.
Tietysti haluaisin lapsia, paljonkin.. ja uskon, että niin myös sinä. Mutta lapsettomuus ei ole elämän loppu. Se ei pilaa elämää, jos ei anna sen pilata. Olen paljon näitä juttuja mietiskellyt (on ollut aikaa, nimittäin!) ja uskon, ettei kukaan saa tässä elämässä kaikkea. Se, joka saa lapset, menettää oman aikansa ja monia muita mahdollisuuksia. Se, joka ei saa lapsia, menettää tahmatassujen halit ja murkun kiukuttelut yms. Mutta ei voi sanoa, että lasten saaminen olisi yksinomaan elämänlaatua parantava ilmiö, aivan kuten lapsettomuus ei ole sitä automaattisesti huonontava ilmiö.
Kaikki riippuu sittenkin niin omasta itsestä. Minulla meni varmaankin 2-3 vuotta ennen kuin pystyin ajattelemaan näin. Lapsettomuus oli kriisi, se kouraisi syvältä ja vaikutti myös parisuhteeseen. Saan kai olla onnellinen, että tässä suuremmitta ongelmitta selvittiin kuitenkin. Monet itkut tuli kuitenkin itkettyä.
Näin 3-kymppiselle lapsettomalle parille näitä lapsivihjailuja tulee jatkuvasti. Me emme ole kertoneet tilanteestamme, lähinnä koska lähipiirissämme on ihmisiä, jotka eivät ole suoranaisesti tunnettuja hienotunteisuudestaan. Voisi tulla sellaisia kommentteja, että niistä vain pahoittaisi mielensä pitkäksi aikaa. En myöskään koe, että olisin lapsettomana jotenkin tilivelvollinen selvittämään tilanteemme syitä ja seurauksia yhtään kenellekään. Nämä ovat yksityisasioita niille, jotka haluavat niiden olevan yksityisasioita. Toki jos avautuminen auttaa, niin sitten pitää seurata taas sitä tietä. Jokainen tavallaan.
Tiedän, että varmasti olosi on haikea, onneton ja katkerakin tilanteen vuoksi. Mutta yritä miettiä asioita, jotka tekisivät joulusta sinun juttusi. Sulje korvat työkavereiden jutuilta jos vain voit. Ajan kanssa niihin pystyy taas suhtautumaan neutraalimmin, tässä vaiheessa ne vain viiltävät sydäntä. Kuin myös vauvakortit. Aika aikaa kutakin.
Itse olen paljon perheitä nähnyt, joissa on JÄRKYTTÄVIÄ ongelmia. Joten en enää oikein osaa pitää lasten saamista itsestään selvänä porttina paratiisiin. Se voi onnellistuttaa, mutta yhtä hyvin voi tulos olla toinen.
Kaikkea hyvää sinulle ensi vuodelle. Ehkä silloin jo liitytte perheellisten joukkoon..
posiitivisesti.
Ymmärrän kyllä kaipauksenne, mutta ei niiden lapsien myötä aina päivä paista. Lapset tuo paljon murhetta ja tuskaa... tuska on niin todellista, jota voi vain ihminen kokea kun on kysymys omasta lapsesta, heille kun ei mene jakeluun hyvät neuvot ei ääretön rakkaus jota äiti lastaan kohtaan tuntee.(poikani on käynyt linnareissut ja kaikki alamaailman jutut läpi,eikä vieläkään ole opiksi ottanut, on kadulla taas ei edes jouluksi ole asuntoaan pitänyt, en voi kotiin ottaa kun saa raivareita joihin minulla ei ole osaa eikä arpaa.ym...)
Puolestani kadehdin naisia kun säästyvät kaikelta mahdolliselta tuskalta, kun ei ole lapsia. Kohdista rakkautesi mieheesi ja ota vaikka ystäviesi lapsia kotiisi, rakkauttasi kaipaa varmaan moni joka ei ehkä sitä kotoaan kylliksi saa tai vanhemmat ei ehdi kaikkia lapsiaan huomata kylliksi jos on työt ja elättämishuolia väsyksiin asti. Maailmassa on paljon onnettomia lapsia jotka kaipaavat apua ja turvaa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ehkä juuri sinulle on käynyt suuri onni kun olet se lapseton, kun sen oivaltaa...
Sanon tämän rakkaudella näin joulun alla.
Minulla on lapsia kuusi ja joita rakastan kaikkia,todella sydämestäni, tunnen silti riittämättömyyttäni, enkä voi enää aikuisten elämään puuttua ja toivon heille voimia heidän elämäänsä.
Tuntuu pahalta koska itse en voi koskaan saada lasta, koska minulla ei ole kohtua ja kohtua ei ole koskaan edes ollut... Teillä onneksi viellä mahdollisuus. Hyvää joulua kaikille ja voimia erityisesti...
Äitee soitti ja taas kyseli lapsenlapsen perään ja töksäytin, että lakkaa jo kyselemästä, tässä on yli vuos yritetty. Äitihän oli järkyttynyt, mutta pyysi anteeksi kyselyjään, ettei ole voinut tietää... Nyt ainakin rauhoittuu sillä suunnalla. On tosi rankkaa, samoja vauvakortteja on tullut ja lähipiirissä niin moni on isolla mahalla tai juuri beibin saanut... En tiedä kauanko tätä kestää selväpäisenä. En halua puhua asiasta kenellekään, tuntuu ettei pysty. Tänne pystyy kirjoittamaan, valittamaan oloaan ja tsemppaamaan muita samassa tilanteessa olevia. Koitahan siis jaksella, et ole yksin!!! :) Mukavaa joulua, nauti kivoista asioista ja hemmottele itseäsi. Vietä juuri sellainen joulu kuin itsestä hyvältä tuntuu.
.. äitini ja isäni ovat tienneet tilastani siitä asti kun aloin epäilemään että kaikki ei olisi aivan hyvin. Aluksi eivät millään meinanneet uskoa että on tämä PCO minulla todella.
Tänään sain vain jatkuvia sivalluksia kun kävimme vanhempieni luona syömässä. Kertoi että joku en tunne on taas paksuna (saamassa jo neljättä), kuinka rinnat ovat vain imettämistä varten,kun meillä sitten on ristiäiset, minä muka kiukuttelen kun nieleskelen kyyneleitäni en kestä noita puheita hän ei lopeta vaikka olen ennenkin yrittänyt vihjailla en halua kuulla enää kertaakaan kuinka minä ja siskoni saimme alkumme heti tai kun ennen vanhaan taloissa oli kymmeniä lapsia en halua kuulla että voi olla täysin nainen vain kun on saanut lapsen en jaksa ja nyt sanonkin että voi HELVET**I oli virhe kertoa vanhemmilleni tästä eivät osaa suhtautua.
Itkin kolme tuntia ja nyt alkaa jo helpottaa ja onneksi huomenna menemme anopille ei tarvitse kuunnella ainakaan täyttä pask**!!
En vain tajua tätä. Rakastan äitiäni! Meillä on ollut aina hyvät välit. Olemme aina uskoutuneet toisillemme. Nyt tunnen itseni hylätyksi. En saa mitään tukea, vaan loukkaavia juttuja ja sen jälkeen kun en pysty enää syömään kunnolla pöydässä (kyyneleet valuu jo) niin aletaan vahtaamaan painoani ja syömisiäni ja käytöstäni (muka kiukutteluani).
Jos eivät osaa suhtautua niin olisivat sitten hiljaa. En halua kuulla muiden erinomaisesta lapsilykystä samalla kun yritän rentoutua, unohtaa murheet ja syödä vähän jouluruokaa josko vaikka saisin pari lisäkiloa.
Olenko katkera? olenko hullu? tuntuu että just nyt kaikki on tosi rankkaa ja muutenkin HALUAN sen lapsen ihan älyttömän paljon ja olemme olleet kyllä enimmäkseen positiivisella mielellä mutta sitten se taas tulee, aina sieltä päin josta sitä vähiten odottaa.
odotanko liikaa äidiltäni?? En halua olla kiittämätön koska rakastan häntä todella. Mutta siksihän tämä just sattuukin!
Olen aivan pihalla.
Minulla täysin päinvastainen ongelma!!!
Kun olen puolella sanallakaan vihjannut äidilleni vauvakuumeesta, on hän kehottanut minua miettimään asiaa vielä. "Sitten et ikinä saa itsellesi enää yhtään mitään" on sanat jotka hänen sanominaan kaikuvat korvissani. Ja koska meillä ei ole lasta on hän varmasti päätellyt, että olen ottanut "neuvosta opikseni".
Ikinä ei pieneen mieleeni tulisi kertoa äidille, että A) yritämme saada lasta. B) MAKSAMME lapsettomuushoidoista.
Minua jopa pelottaa ajatus, että jonain päivänä saan kertoa hänelle ilouutisen. Surullista ajatella, että millaisena taakkana äitini on kokenut omat lapsensa.
Mieheni vanhemmat taas eivät ikinä ole hyväksyneet minua ja mieheni onkin sanonut, että jos saamme lapsen, niin hän haluaa ensin yksin kertoa ja pehmittää vanhempiaan.
Surullista.
Olemme yli kolmekymppisiä ja olleet yhdessä yli 10 vuotta ja silti saamme varoa ja pelätä vanhempien suhtautumista. Ja vaikka ajattelee että oma vanhempi ei aina käyttäydy asianmukaisesti, niin silti se valitettavsti vaikuttaa. Siinä suhteessa olemme ikuisia lapsia.
Tosi kurja tilanne. Itse kerroin äidilleni töksäyttäen ja hän on vaistonnut, etten halua asiasta puhua (tekee liian kipeää) ja kunnioittaa päätöstäni. Hän tietää kyllä, että kerron sitten, jos iloisia uutisia ensimäisestä lapsenlapsesta kuuluu...
Puhu äitisi kanssa, kerro kuinka kipeä asia on ja kuinka toivot hänen suhtautuvan. Puhelimessa itse näen parhaaksi, en kestä sitä parkumista...
Tsemiä!
täällä, että äitini on ihan kauhuissaan jos meillä perhe kasvaa. Lapsettomuudesta emme sikäli kärsi, halusin vain kertoa että muidenkin vanhemmilla on samankaltaisia mielipiteitä. Enimmäistä lasta odottaessa kauhistus oli että hänestä tulee mummo, toisesta kerrottaessa kahden vuoden päästä, että näin äkkiä toinen, kamalaa! Nyt yritämme kolmatta n. neljän vuoden päästä edellisestä ja reaktio tulee olemaan mikäli uskallan kertoa, että kuinka monta lasta aiotte tehdä... En silti hauku äitiäni mummona, lapsistani pitää kyllä kun on heihin tutustunut.
lapsettomien juttuja.
Ymmärrän toki, että ihmisellä on biologinen tarve jatkaa sukuaan, ja voi tuntua epätäydelliseltä, jos ei "onnistu" siinä, koska nykyään pitää onnistua kaikessa. Tottakai se on henkilökohtainen trauma.
Mutta samalla hengenvedolla kun ihmiset puhuvat lapsettomuuden tuskasta, he ovat heittämässä toisten lasten kuvia roskiin, he inhoavat naapurin kakaroita tai jotain vastaavaa ts. kun ei ole omaa, voidaan suhtautua täysin välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti.
Välillä mietin, että ovatko lapset vain statussymboli, joka hankitaan siinä vaiheessa, kun on auto, talo ja esimerkillinen parisuhde. Ensin kiukutellaan, kun ei tulla raskaaksi, ja sitten kiukutellaan, kun on vaikea raskaus ja sitten kun lapsi herää ja sitten kun lapsi uhmaa jne. Lisääntyminen on vain suorite.
Totuus on, että lapset eivät oikeasti tee autuaaksi. Ne paskantavat, puklaavat, inttävät vastaan, meluavat ja herättävät sata kertaa yössä. Ovathan ne toki välillä suloisiakin, mutta pääasiassa arki on hyvin sottaista ja työlästä. Ja jokainen maailman lapsi on samanlainen.
Jos teille ei suoda biologista lasta, eikö ole mahdollista ohjata omaa aikaa ja sydämen hyvyyttä jollekin, joka tarvitsee sitä? Adoptiolapsi, kummilapsi, sijaislapsi? Maailmassa on valtavasti lapsia, joilta puuttuu järkevän aikuisen hoiva ja moni lapsettomuudesta kärsivä olisi hienossa tilanteessa auttaakseen tuollaisia lapsia, tavalla tai toisella. Onko se itsekkyys, joka estää auttamasta lasta lapsena ja pakottaa sen sijaan hankkimaan kalliilla oman statussymbolin, jota voi esitellä sukulaisille?
T: lastenkotilapsi, jolta puuttui se hyvä aikuinen
Todella ihanaa kirjoittaa tänne, kun täällä on paljon asiaa ymmärtäviä ihmisiä.Se on kyllä totta, että meillä ehkä on vielä mahdollista saada hoidoilla lapsi.Tätä mahdollisuutta ei esim.kohduttomilla ole.Pitää vaan olla kärsivällinen. (Mikä ei ole helppoa.)Tämä aika on aina pahin masentamaan, kun on juuri kuukautiset alkaneet.
Tuosta "lastenkotilapsen" kirjoituksesta sen verran, että aina ne jotka kärsivät lapsettomuudesta, joutuvat selittämään miksi sen lapsen haluavat. Ei sekään ole ihan oikein, kun eipä sitä "lapsellisiltakaan" sen enempää tentata miksi ovat lapsen halunneet.
Olen jopa tullut siihen tuloksen, että välttämättä ne jotka eivät ole lapsettomuutta kokeneet, eivät ihan ymmärrä, millaisia ristiriitaisia tunteita se voi aiheuttaa. Tuo toisten lasten "inhoaminen" ja se että tekisi mieli heittää kuvat roskiin, ovat sellaisia tunteita, joita ei ikimaailmassa olisi kuvitellutkaan tuntevansa koskaan. Itsestäkin se tuntuu kamalalta että noin voi itse ajatella.
Kummilasta meillä ei ole, adoptioon ei taida rahat oikein riittää (on ilmeisesti todella kallista) ja
sijaislapsen ottaminenkaan ei ole ihan helppoa, monesti lapset tulevat ongelmaperheistä, ei meillä ehkä riitä uskallusta tällaiseen lapseen.( Kaikki kunnia niille jotka sijaislapsia ottavat)
Jos se on itsekästä, että haluaa oman lapsen, (Mieheni ja minun vanhemmillani ei ole yhtään lapsenlasta. Ja me ollaan ainoat mahdolliset suvun jatkajat.) niin ehkä sitten olen itsekäs, myönnetään. Mutta voitko sanoa, että kaikki lasten vanhemmat ovat itsekkäitä, koska ovat oman lapsen hankkineet, eivätkä ole ensisijaisesti ottaneet sijais- tai adoptiolasta?
Itselläni on lapsi mutta olen yh ja sellainen tapaus että isä ei lastaan tapaa. Minua masentaa myös Joulu koska tämä on ns perhejuhla. Lapsen takia on yritettävä pitää juhlatunnelmaa yllä.
ps. En ole koskaan pitänyt niistä joulukorteista joissa istuu lapsi aseteltuna tonttulakki päässä. En ole niitä koskaan lähettänyt enkä lähetäkkään, ne ovat mauttomia. Ja ymmärrän että ahdistaa töissä ihmisten puheet mitä lapsilleen ostavat. Toisilla ei ole muuta puhuttavaa kuin omat lapset. Kyllä sinä vielä oman lapsen saat:) Moni ystäväni on saanut ennen 40 v sen toivotun esikoisen jota ovat odottaneet pitkään.
kaikille ei niitä lapsia vaan suoda. Ehkä sun pitäisi se asia hyväksyä. Ja onhan adoptoitukin lapsi suvunjatkaja.
minulla ei ole lisääntymisen tarvetta. Ainoastaan halua auttaa, kasvattaa, antaa jotain omasta elämästä eteenpäin.
Kohtusyövän vuoksi en saa biologista lasta enkä voi adoptoida!
On raskast viettää joulua kun koko suku hössöttää "lasten juhlasta"!
" lapsettomien juttuja.
Ymmärrän toki, että ihmisellä on biologinen tarve jatkaa sukuaan, ja voi tuntua epätäydelliseltä, jos ei "onnistu" siinä, koska nykyään pitää onnistua kaikessa. Tottakai se on henkilökohtainen trauma.
Mutta samalla hengenvedolla kun ihmiset puhuvat lapsettomuuden tuskasta, he ovat heittämässä toisten lasten kuvia roskiin, he inhoavat naapurin kakaroita tai jotain vastaavaa ts. kun ei ole omaa, voidaan suhtautua täysin välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti.
Välillä mietin, että ovatko lapset vain statussymboli, joka hankitaan siinä vaiheessa, kun on auto, talo ja esimerkillinen parisuhde. Ensin kiukutellaan, kun ei tulla raskaaksi, ja sitten kiukutellaan, kun on vaikea raskaus ja sitten kun lapsi herää ja sitten kun lapsi uhmaa jne. Lisääntyminen on vain suorite.
Totuus on, että lapset eivät oikeasti tee autuaaksi. Ne paskantavat, puklaavat, inttävät vastaan, meluavat ja herättävät sata kertaa yössä. Ovathan ne toki välillä suloisiakin, mutta pääasiassa arki on hyvin sottaista ja työlästä. Ja jokainen maailman lapsi on samanlainen.
Jos teille ei suoda biologista lasta, eikö ole mahdollista ohjata omaa aikaa ja sydämen hyvyyttä jollekin, joka tarvitsee sitä? Adoptiolapsi, kummilapsi, sijaislapsi? Maailmassa on valtavasti lapsia, joilta puuttuu järkevän aikuisen hoiva ja moni lapsettomuudesta kärsivä olisi hienossa tilanteessa auttaakseen tuollaisia lapsia, tavalla tai toisella. Onko se itsekkyys, joka estää auttamasta lasta lapsena ja pakottaa sen sijaan hankkimaan kalliilla oman statussymbolin, jota voi esitellä sukulaisille?
T: lastenkotilapsi, jolta puuttui se hyvä aikuinen"
Ei se lapsen saaminen tai saamattomuus ole mikään onnistumisen asia. Tämä lapsen saaminen on vain sellainen ihmisen perusbiologiaan kuuluva asia, että sen eteen halutaan "uhrata" kaikki, jos lasta ei luonnollisella tavalla kuulukaan. Rahaa kuluu, elämä täytyy aikatauluttaa uudelleen, pitää kestää katkeria pettymyksiä ja tuskan tunteita. Jos lapsi on tästä kaikesta seurauksena, niin en pidä sitä onnistumisena, vaan ihmeenä.
Itse en suuremmin välitä muiden lapsista. Miksi pitäisikään? Luonto on tarkoittanut, että vanhemmat hoivaavat ensisijaisesti omaa jälkeläistään. Enkä usko, että lapsettomat suoranaisesti vihaavat muiden lapsia tai repivät raivoissaan niitä joulukortteja, mutta kun ne vain muistuttavat niin käsittämättömän kipeällä tavalla siitä omasta kurjuudesta ja kaipauksesta. Kaipauksesta omaan lapseen, joka ei ole saanut täyttymystä eikä tiedä, saako koskaan. Ei se viha kohdistu muiden lapsiin, vaan siihen omaan olotilaan. Ulkopuolisen on tietysti vaikea havaita tätä eroa.
Tuskinpa kukaan pitää lasta statussymbolina. Ja minkä ihmeen takia ei saisi lapseton valittaa, jos kohdalle osuukin vaikea raskaus?? Ja miksei lapsettomuudesta saisi valittaa? Onko tämä nykyinen nami-nami-kulttuuri mennyt jo siihen, että mitään negatiivisia tunteita ei sallita? Ei saa näyttää pahaa oloaan? Surullista, jos näin on.
Tuskinpa kukaan lapseton kuvittelee vauva- ja lapsielämän olevan mitään vaaleanpunaista unelmaa. Kaikki tietävät, että vauvat valvottavat, kakkaavat ja puklaavat ja että lapset inttävät, uhmailevat ja ovat tottelemattomia. Mutta siltikin, haluan kokea myös nämä vanhemmuuden raskaat ajat. Uskon kuitenkin, että lapsen tinkimätön rakkaus vanhempiinsa, halaukset ja suukottelut, ilo nähdessään äidin tai isän korvaavat nämä raskaat ajat täysin.
Adoptio on ainakin meille ihan käypä vaihtoehto, mutta tuskinpa meitä voidaan syyttää siitä, että haluamme kuitenkin ensin tavoitella sitä omaa biologista lasta. Etenkin, kun lääkärin mukaan tilanteemme ei ole mitenkään toivoton.
Ja lopuksi kun mainitsit itsekkyydestä: lapsi hankintaan AINA itsekkyydestä. Aina. Oli se sitten bio- tai adoptiolapsi, niin se on aina itsekkyydestä hankittu. Ja niin sen kuuluu ollakin.
... todellakaan kuunnella, ketkä tässä pikkukylässä ovat saaneet vauvan, minkä nimisiä on ja kenelle on ties kuinka mones tulossa. Joka **vetin kouluaikainen "kaveri" odottaa tai kaikilla tuntuu jo lapsi olevan. Ihmisten puheet pyörivät näiden sikiämisten ympärillä. Kyllä tässä tuntee itse kutistuvansa näkymättömäksi.
Suru ja viha ei edes purkaudu itkun kautta, jolloin tuntee vain sisällään sellaisen näkymättömän itkun, ikään kuin kyyneleet valuisivat sisäänpäin. Ulospäin pokka pitää. Hetkittäin pystyy olemaan reipas, niin kuin mitään ei olisi, mutta sitten taas havahtuu siihen suruun.
tiedän monta lapsetonta jotka inhoavat mm Saarioisten mainoksia ja vaihtavat katua jos näkevät lastenvaunut..huoh. Sitten kun se oma vihdoin saadaan niin sehän on ihmelapsi. Koskaan ei oltu kiinnostuneita lapsista ja niiden kehityksestä ja luullaan että oma on äärettömän fiksu. Aina teidän aikana on saanut varoa puhuvansa ylipäätään mitään lapsista ja sitten kun saatte omanne ette muusta osaa puhuakkaan.
Valitettavasti luonto on järjestänyt niin, että kaikki eivät saa koskaan lapsia. Nykyisin vaan hoidoilla tehdään luonnonvastaisesti niitä jopa yli 40 vuotiaille.
Ja puhukaa suoraan ihmisille että ette saa lapsia. Äryttää sellainen salailu ja sitten suututaan kun joku sukulainen kysyy että koska niitä pienokaisia tulee. Taidatte itse hävetä sitä että ette niitä lapsia saa koska aihe on niin salainen.
... itsesäälikin kiellettyjen tunteiden listalla. Toiset on kovia lokeroimaan tunteita. Minä en ainakaan omaani pitäisi ihmelapsena, jos sellaisen saisin. Eikä olisi mitään tarvetta hehkuttaa jokaista sen liikettä ja jokellusta muille. Sitä paitsi kerron surutta lapsettomuudestani muille. Ongelma on vain se, että ihmiset jotka eivät ole lapsettomuutta kokeneet tai jonka elämässä ainoa ongelma on jokin *tun kynnen katkeaminen, eivät kykene ottamaan vastaan lapsettomuuteen liittyviä tunteita.
Sitä paitsi sen nyt pitäisi olla jokaiselle fiksulle ihmiselle itsestään selvää, että lasten saaminen on sen tason asia, ettei siitä kuulu liki vieraiden ihmisten udella. Sama kun heittäisin jollekin äidin enon langolle, että koskas olet viimeeksi pökkinyt vaimosi kanssa.
KAIKKI tunteet on sallittu! Myös katkeruus! Vai onko jossain ohjekirja jossa sanotaan että vain onnellisuus jne. on sallittua mutta kaikki negatiiviset tunteet omaava ihminen on jotenkin viallinen.
Emme voi saada lapsia, sallittakoon meille edes TUNTEET!!!!!!!
Miksi ollaan aina niin hanakasti tunkemassa tuota luonnonvastaisuutta näihin lapsettomuuskeskusteluihin?
Sinähän asut tietysti itserakentamassasi mökissä keskellä korpea. Sinulle ei tule sähköä, ei ole juoksevaa vettä eikä sisävessaa. Sinä viljelet oman ruokasi ja kasvatat oman karjasi, jonka teurastat paljain käsin perheellesi ruoaksi.
Et käytä mitään nykylääketieteen lääkkeitä tai hoitoja. Et ota rokotuksia. Viljelet omat lääkekasvisi ja kuivatat niistä rohdoksia.
Teillä ei ole telkkaria, digiboksia, videoita, pleikkaria, iPodia, radiota. Elät täydellisessä luonnontilassa.
Et tietenkään.
Pointtina on se, että nykyihminen elää hyvinkin "luonnonvastaisesti". Jopa niin, että siitä on tullut luonnollista. En näe mitään väärää siinä, että lapsettomat hyödyntävät nykylääketieteen keinoja saadakseen lapsen. Ja tiedoksesi, että nelikymppinen on vielä täysin kykenevä saamaan lapsia. Siinä ei ole mitään luonnotonta. Maailman sivu on ollut näitä nelikymppisiä äitejä.
Ensimmäinen joulu vauvan kanssa. Aviomiehen kanssa ollaan tapeltu väsyneinä 02.00 saakka, kun lapsi ei nukahda. Kumpikaan ei jaksaisi nukuttaa. Ei mitään rauhaa ruokapöydässä, lahjojen jaossa tai missään, kun ipana kitisee. Hyvä kun joulusaunaan päästiin. Vielä tähän päälle sukuerimielisyydet ja anoppien kaikkitietävyys. Joo joo, pitäisi kai kiittää kaiken maailman haltijoita siitä, kun meillä on terve pikkuvauva. Oli vaan pakko kirjoittaa ja kertoa, ettei se riemu automaattisesti lapsen myötäkään repeä...
Olette lapsen tehneet, jos ette ole kypsiä vanhemmiksi?!?
Jokainen kypsä aikuinen kyllä ymmärtää, että perheessä eletään vauvan ehdoilla.
Ja miksi tätä asiaa (tahattomasti) lapsettomille valitat?!?
että siihen onko kypsä vanhemmaksi ei liity se, etteikö vauva voisi joskus joskus käydä hermoille.
Esimerkiksi tunnin yöunet 3 kuukauden ajan eivät varmaan nostata kenenkään mielialaa. Siihen päälle korvatulehdukset, pyykit, tiskit, ruoan laitto toisen huutaessa tauotta eivät niinikään varmaan keidenkään parisuhdetta paranna.
Täällä suurin osa näköjään oletta, että vauva on sellainen hyvältä tuoksuva kaunis pumpulitukka, jota kylvetetään ja syötetään ja käydään vähän ulkoilemassa koko perheen voimin. Tämä vauva näyttää söpöltä ja nukkuu ja jokeltelee.
Kyllä Katja totuus on vähän toisenlainen, mutta siitähän sinä lapseton et mitään tiedä. Nauti sinä vaan siitä rauhasta mikä sinulla on, niin minäkin teen nyt lasten ollessa isompia
Tämä ei tarkoita, etten olisi maailman onnellisin suloisista tenavistani 4- ja 5 vuotiaat, mutta se vauva-aika ei mitenkään herkkua kyllä ole koskaan ollut.
Minä olisi sinuna reklamoinut jos et ole saanut aina hyvältä tuksuvia unelmalapsia. Kai sinä sellaiset lapset ymmärsit tilata?
Olenkin lapseton, ymmärrän kyllä, että varsinkin vauva-aikana elämä pyörii täysin lapsen ehdoilla.
Ilmeisesti tämä valittaja, jolle alunperin vastasin, EI ollut sitä ymmärtänyt... Voi kauheaa kun ei saanut rauhassa aukoa lahjoja tai edes syödä joululounasta...
Kannattais vähän ensin miettiä mitä kirjoittaa lapsettomuutta käsittelevälle keskustelupalstalle.
PS: Ikää on jo sen verran, että EN kuvittele lasta nukkena, joka on vain mukava ja ihana...
Mutta mitäpä sullekaan selittää, et ymmärrä lapsettomuudesta yhtään mitään =/
vaan vieläkään ymmärrä, miten se, että jos vauvan kitinä ärsyttää osoittaa, että on kypsymätön äidiksi/isäksi.
Lähes jokaisessa parisuhteessa on aikoja, jolloin toisen naama ärsyttää ja se ei varmaan tee jokaisesta ihmisestä epäkypsää parisuhteeseen.
Olet oikeassa, en tiedä lapsettomuudesta omakohtaisesti mitään ja olen ihan totta pahoillani lapsettomuudesta kärsivien puolesta. Toivotan Sinulle myös onnea jatkoon ja kärsivällisyyttä hoitojen suhteen. Ehkä sinua odottaa myös se kallein aarre kitinällä tai ilman=)
Ymmärrä kaikki lapsettomuudesta kärsivät ihmisetkään sitä, miksi moinen valitusvirsi piti LAPSETTOMUUS-palstalle lähettää. Kai oikeampikin palsta aiheelle on olemassa =/
No, meitä on niin moneen junaan ja monet jäävät rannallekin.
Minua ei aloittajan tavalla niinkään ole häirinnyt ne lapsikortit ja lapsipuheet (ymmärrän toki niistäkin kumpuavan ahdistuksen!). Samanlaisia tuntemuksia silti on täälläkin.
omat sukulaiseni käyttäytyivät todella törkeästi minua kohtaan, kun olin jouluaaton vietossa vanhempieni luona. Paikalla olivat myös siskoni lapsineen, veljeni vaimoineen ja lapsineen. Olen yli 30 ja juuri eronnut 10 vuoden (lapsettomasta) suhteesta.
Juuri tuo tunne, mitä joku tässä ketjussa kuvaili sisäänpäin itkemiseksi, oli päällimmäisenä. Tuntuu niin pahalta, kun iloitsen tätinä olemisesta ja hoivaan mielelläni sisarusteni lapsia (ovat kaikki alle 2-vuotiaita, minulla on aikaa ja halua), vanhempani töksäyttävät minulle, kuinka minun pitäisi "ryhdistäytyä ja alkaa tekemään lapsia".
Elämäni on muuten kunnossa, on työpaikka yms, mutta olen ilmeisesti täysin epäonnistunut elämässäni heidän silmissään, koska en ole lapsia saanut.
Myös heidän "kuiskaamisensa" (käytännössä normaalilla äänellä puhumista) muiden sukulaisten kanssa kahden metrin päässä minusta loukkaa, kun aiheena on "saamattomuuteni lasten kanssa", "ei näistä saa puhua ääneen, voi olla arka asia", "mikä sitä vaivaa", "eikö se saa miestä vai onko se nirso" yms aivan ala-arvoista juttua on melkoisen ahdistavaa kuunnella.
Se johti siihen, että nielen itkuani sisareni lohduttaessa minua. Lasten takia menin joulunviettoon ko. paikkaan, mutta taitaa mennä harkintaan ensi joulu. Voivat sitten puhua ihan ääneen friikkiydestäni.
Pitäisi kai sanoa ääneen kaikille tästä asiasta, mutta en kerta kaikkiaan kykene. Se ei ole niin helppoa kuin jotkut luulevat. Sama, kun sukulaiset kyselisivät impotentilta sedältä, joko se pökkiminen onnistuu, ja ihmettelisivät miten se ei sitten voi puhua ongelmastaan ääneen. Asiat ei aina ole niin yksioikoisia kuin ulkopuolelta näyttävät.
No, täytyy nauttia tästä rauhasta! Koettakaa jaksaa.
Täällähän on mielenkiintoista keskustelua, mä olen kertonut avoimesti vanhemmilleni ja anopille lapsettomuudesta ja he ovat suhtautuneet hyvin. Ei ole tullut asiattomia kommentteja. Noista joulukorteista: sain kortin yhdeltä vanhalta kaverilta, jonka en edes tiennyt olevan raskaana. Lähetti just sellaisen vauvakortin, otti päähän todella paljon. Kys. kaveri on tähän mennessä lähettänyt vain jotain typeriä kiertokirjeitä ja sitten yhtäkkiä tuleekin vauvakortti. Ei jotenkin huvita ottaa yhteyttä eikä onnitella.
Vihjailut olis vielä iisejä, mutta ihmiset paukutta päin naamaa mitä sattuu %#¤#
Minulta kysyttiin tässä päivänä eräänä, että mitenkäs vanhoja ne sinun lapsesi ovatkaan. Kun sitten kerroin, että minulla ei ole lapsia niin uteliasta kiinnosti tietää, että olemmeko sitten vasta mieheni kanssa tavanneet. Kun kerroin, että olemme olleet kymmenisen vuotta yhdessä, totesi utelias siihen, että "No ei niitä lapsia sitten enää tulekkaan"... ja hetken päästä tasoitteleva lisäys, että ei niitä kai kaikilla tarvitse ollakkaan.
Jees.
Kyllä taas ylensi mieltä ja tsemppasi eteenpäin!
Just noin! Ja kun pahoittaa mielensä, läsnäolijat kommentoivat porstuan puolella, että "Ei se Airi-täti sitä tarkoittanut, hyvää se tarkoitti". Niinkö? Joskus tekisi itse mieli alkaa paukuttaa päin naamaa ihan mitä sattuu ja todeta, että enhän mä sillä mitään pahaa tarkoittanut. Että sanoin Mirjamia anorektiseksi neurootikoksi ja kysyin koskas aattelit Airi-täti ajella viikses?
Just niin.
Loukkaantua ei saa, eikä varminkaan töksäyttää takaisin. Se nyt olisi ihan vihon viimeistä käytöstä lapsettomalta ja ilmeisesti siis itsekeskeiseltä ihmiseltä!
Antakaa tulla vaan...
minä käännän kyllä toisenkin posken!
takia nämä meidän vanhemmat eivät hoksaa sitä että ei lapsia tehdä, vaan niitä saadaan. Meillä anoppi vähän väliä vihjailee lapsista ja monesti on lässytelly meidän koiralle kuin se olisi jokin vauva. Ei olla puhuttu mitään hoitojen aloittamisesta. Sen tiedän että anoppi on saanut aikoinaan keskenmenon. Luulis nyt jumalauta sen hoksaavan että me kyllä kerrotaan kun on jotain kertomista. Tämmösiä sen suusta on tullut ja jääny mieleen: "mitenhän se koira suhtautuu lapsiin, koira kun on ainoa meidän lapsi täällä, otatko koiruus jotain hyvää... ARGH, hermot menee. Katellaan vielä jonku aikaa ja sit kai sitä jo täytyy kertoa miten asiat on. Mukavaa ja rauhallista vuoden vaihtumisen aikaa kaikille!