tarina

olen nyt 13vuotias tyttö mittani ovat 161cm/62.2kg! minulla on syömishäiriö ja se pahenee koko ajan. Mikään terapia tai mikään ei auta. laihduttamiseni alkoi 10vuotiaana ja se on jatkunut tähän asti eli noin kolme tai neljä vuotta, täytän vaja kuukauden päästä 14vuotta. syömishäiriöni on sellainen että ahdan itseni täyteen että oikein sattuu ja oksettaa ja tuntuu että kuolen. syömishäiriöni on kestänyt noin vuoden verran. TIEDÄN OLEVANI NORMAALI PAINOINEN, MUTTA OLEN LIHONUT AIVAN PIENESSÄ AJASSA KAHDEKSAN KILOA. KAIKKI SE YLIMÄÄRÄINEN, MIKÄ ON KERTYNYT TUOSSA AJASSA NÄKYY MAKKAROINA MINUSSA! tahdon ne pois. aion laihduttaa 10 kiloa enkä välitä muiden mielipiteistä! yks hailee, mitä sanotte. tahtoisin teiltä nyt apua! kertokaa mitä minun pitää syödä ja miten paljon liikkua ja minkälaista liikuntaa(ei mitään mikä maksaa esim. uintia tai muuta vastaavaa)! käyn melkein joka päivä lenkillä, yleensä kävellen ja sitten noin yhden kerran viikossa salilla ja uimassa. harrastan myös salibandya(kaksi kertaa vk) ja kuntonyrkkeilyä(yhden kerran vk)! syön neljä tai viisi kertaa päivässä. yleensä aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. aamupalalla neljä hapankorppua,vettä ja hapankorppujen päällä vähän voita ja ehkä jtn muuta esim. vähä rasvaisia kalkkuna viipaleita. lounaalla 3/4 salaattia ja 1/4 ruokaa ja vettä. välipalalla vettä tai omena-mehua ja hedelmä.(joskus välipala jää väliin, jos en muista syödä sitä) päivälliseksi vettä tai rasvatonta maitoa, 2-3/4 ruokaa. iltapalalla vettä, muutama hedelmä ja ehkä muutama sämpylä. LAIHDUTUS ONGELMANI EI LÄHDE ENNEN KUIN SAAN SEN 10 KILOA POIS! KAIKKI KEINOT ON KOITETTU KUKAAN EI EDES TERAPIA AUTA MINUA JA SITÄ ON KOKEILTU! tarvitsen vain teidän "laihdutus neuvoja" en muuta. tiedän mitä ajattelette, mutta jos todella haluatte auttaa antakaa minulle neuvoja!!! kiitos! ihanat ihmiset! OLEN NIIN VÄSYNYT TÄHÄN..AUTTAKAA EN PYYDÄ MUUTA KUIN NEUVOJA! t.avuton nuori neidon alku!
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

neuvo, MENE HOITOON! olet sairas.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

menetetyistä vuosista kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu