Toimeentulotuesta

yxivaan

laissa sanotaan toimeentulotuen olevan esim. Hesassa 382,70 yksinäiselle henkilölle. Asioin kirkon diakonissatyössä ja heillä on sellainen käsitys että jokaiselle sitä tarvitsevalle maksetaan tuo summa.

Kysyin asiaa sossusta ja sieltä kerrottiin että se on laskennallinen juttu. Toimeentulotuki lasketaan sillä tavalla että ihminen saa esim, työttömyysturvaa 13 kuukaudelta vuodessa ja siitä syystä maksettava toimeentulo jää pienemmäksi.

Kirkon diakoniatyöntekijä ei ottanut tätä uskoakseen.

3

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vakka...

      Toimeentulotuessa lasketaan saatavaksi työttömyyskorvaukset 21,5 päivältä, vaikka yleensä kuukauden laskuista pitää selvitä "20 päivän" työttömyyskorvauksilla. Työttömyyskorvaukset maksetaan 4 viikon välein eli 13 kertaa vuodessa - eli vuodessa yhden kuukauden aikana tulee työttömyyskorvaukset kaksi kertaa eli 40 päivältä, mutta silloinkin pitäisi toimeentulotukea laskettaessa ottaa huomioon vain 21,5 päivän tuet.

      Tampereella tuo "laskennallinen juttu" tarkoittaa etteivät tee lainkaan toimeentulotukipäätöstä, kun laskevat kunnan säästävän tällä menetelmällä eniten ja näin poistuu myös vaaraa, että joutuisivat hallinto-oikeuden päätöksellä jälkikäteen maksamaan ihmisille kuuluvia toimeentulotukia.

      Kun tuon "laskennallinen juttu" on käytössä myös Länsi-Suomen lääninhallituksessa, niin köyhät jäävät ilman lain mukaista toimeentulotukea... eli lääninhallitus ei puutu Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimen tapaan toimia vaan toteaa köyhien kohtelun "asianmukaiseksi".

      Liekö tuo "laskennallinen juttu" myös osasyy kun Tampereella ihminen ei ehdi edes kuolla kun häntä aletaan ruumispussiin pistämään.... ilmeisesti Tampereen poliisilla ei ole käytössä tuota "laskennallista juttua" kun puuttui elävän ihmisen ruumispussiin laittamiseen.

      • "Toimeentulotuessa lasketaan saatavaksi työttömyyskorvaukset 21,5 päivältä, vaikka yleensä kuukauden laskuista pitää selvitä "20 päivän" työttömyyskorvauksilla. "

        Tuo ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa. 20 päivän työttömyyskorvauksilla pitää pärjätä 28 päivän laskuista ei koko kuukauden. Jostain ihmeen syysä tämä on jotenkin monille hirveän hankala tajuta.


      • väännettynä...
        okaro kirjoitti:

        "Toimeentulotuessa lasketaan saatavaksi työttömyyskorvaukset 21,5 päivältä, vaikka yleensä kuukauden laskuista pitää selvitä "20 päivän" työttömyyskorvauksilla. "

        Tuo ei kertakaikkiaan pidä paikkaansa. 20 päivän työttömyyskorvauksilla pitää pärjätä 28 päivän laskuista ei koko kuukauden. Jostain ihmeen syysä tämä on jotenkin monille hirveän hankala tajuta.

        Oletetaan, että saat vuoden ensimmäisen työttömyyskorvauksen:

        2.1.2006 ja maksat tästä tammikuun vuokran ja kuukauden muut erääntyvät laskut.

        30.1.2006 saat seuraavan työttömyyskorvauksen ja siitä maksat helmikuun laskut.

        27.2.2006 maaliskuun laskut

        27.3.2006 huhtikuun laskut

        24.4.2006 toukokuun laskut

        22.5.2006 kesäkuun laskut

        19.6.2006 heinäkuun laskut

        17.7.2006 elokuun laskut

        14.8.2006 syyskuun laskut

        11.9.2006 lokakuun laskut

        9.10.2006 marraskuun laskut

        6.11.2006 joulukuun laskut

        4.12.2006 yhdestä maksuerästä vuodessa ei tarvitse maksaa kaikkein isointa laskua eli vuokraa, mutta varmasti muita hankintoja on odottamassa tätä vuodessa "kertynyttä säästöä".

        1.1.2007 Tammikuun laskut

        Kyllähän tuo maksatuspäivä liukuu aina aikaisemmalle päivämäärälle, mutta kuitenkin kuukauden laskut pitää maksaa tuosta 20 päivän erästä. Köyhällä yleensä suurin lasku on vuokra, sitten sähkö, tv-lupa, puhelin ja/tai netti... minulla mokomat erääntyvät aina kuukauden alussa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      449
      1289
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1116
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      805
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      737
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      723
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      694
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      671
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      664
    10. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      27
      663
    Aihe