jo lokakuusta lähtien olen toivonut voivani käydä muutaman kuukauden talvihorrokseen herätäkseni parhaaseen alennusmyyntiaikaan.
joulu on parasta aikaa olla töissä -paitsi se teeskentely hyvän joulun vietosta- mitä hyvää siinä on? rahaa palaa sietämättömiä summia -siis näillä hysteerikoilla- kaamea stressi päällä koko ajan, onko kahden * kolmen päivän takia muistettu tyhjentää kaupan hyllyt. ja heti ensimmäisenä arkipäivänä taas koko perheen voimin kahdella kärryllä hakemaan lisää ruokaa, jota jääkaappi on edelleen puolillaan.
mitenkä on pärjätty ennen, kun aukioloajat olivat huomattavasti suppeammat?
Lie tullut tässä minun kantani selväksi tästä vuoden turhimmasta "juhlasta"??
Lapset eivät tarvitse sitä turhanpäiväistä roinaa niin paljon. omani olen opettanut, ettei turhia ostella vain tavan vuoksi ja pakettien määrän maksimoimiseksi vaan tarpeelliset asiat hankitaan silloin kun niitä tarvitaan. oppi on mennyt perille ja tieto siitä, ettei raha puussa kasva. sitäpaitsi onhan se mieluisampaa saada jotakin tarpeellista ja itse valittua kun sen tarpeen aika on, eikö?
teeskentely ja teennäinen pirteys saa vihastumaan ja viimeinenkin joulumieli menee ainoastaan typeryyksiä pakolla kuuntelemalla. pyrin olemaan mahdollisimman paljon omissa oloissani ja en missään nimessä yritä tyrkyttää omaan kantaani muille, mutta mielipiteeni kerron kyllä.
nauttikaa ja teeskennelkää te, jotka tunnette tarvetta siihe, mutta älkää pakottako meitä erilaisia realistisia ihmisiä siihen, kiitos

Vastaukset 11
Vanhimmat
Voimme vain lohduttautua sillä että pian se on taas ohitse! Tulee kyllä liian pian takaisin, vaivaiset 11 kk.
On typerää toivotella joulua kaikille, pitää mainita:Teille jotka vietätte!
Mitäpä sitä turhaan riehumaan mokoman pyhän takia.
Itse otan esimerkiksi jouluaaton niinkuin muutkin vastaavanlaiset aattopäivät ja perjantaitkin: Känni päälle ja baariin! :D
Tähän aikaan pitäis jo olla baarissa! Neljän päivän baariputki päälle perkele! Paitsi olet jo myöhässä.
Alkaa nyt mäyriksen ja parin warm welcomen jälkeen näyttää hyvältä toi keskustelun etusivun blondikin.. Selvänä se on hirvitys, mikähän vittu nyt on...
eivät osisi kirjoittaa......
ahtaita aikoja nämä...
ikinä menis baariin.
Mitä erikoista siinä on? Joulu on vain kerran vuodessa ja baarit on aina ja joka päivä auki.
Kyllä on köyhä mielikuvitus ja kapeakatseinen ihminen jos aattona kehtaa edes sanoa menevänsä baariin..ja juomaan!
Tietysti moni menee sinne seuran takia enemmänkin...mut miehän hyväksyn kaikki tavat toisille mut en itselleni!
Erittäin hyvää joulua kaikille!
"nauttikaa ja teeskennelkää te, jotka tunnette tarvetta siihe"
Olet aika säälittävä ja omahyväinen, jos väität että kaikkien muiden joulunvietto ja -ilo on teeskentelyä. Mahtuisiko ahtaaseen mieleesi, että on olemassa ihmisiä, jotka oikeasti nauttivat lahjojen antamisesta, tykkäävät jouluruoasta, ja pitävät tällaista juhlaa tärkeänä perinteiden ja yhdessäolon ja välittämisen takia (edes toivotun sellaisen tässä ankeassa maailmassa)? Ehkä joku on oikeasti pirteä, ystävällinen ja iloinen eikä hapannaama niinkuin sinä?
Säälin perhettäsi, kylläpä opetat ankean asenteen heille. Eipä paljoa elämäniloa tekstistäsi kuulu. Ei sitä juhlaa niin paljoa arjen keskellä ole, ettei jokaisesta sellaisesta hetkestä voisi nauttia täysillä. Aina ei tarvitse olla "järkevä" ja "realistinen" niinkuin sanoit (miksi on "epärealistista" nauttia juhlasta? Mikä muka tekee ankeudesta ja juhlavastaisuudesta realistista? Pitäisikö aina vain kärsiä ja elää arkea, oli se sitten kuinka harmaata tahansa? Sillä tavallako sen kirkkaamman kruunun saa, että päättää olla nauttimatta, vaikka hampaat irvessä?).
Hyvää Joulua sinulle ja kaikille muillekin palstalla kävijöille. Tänne ainakaan emme saaneet valkeaa joulua, ehkä pohjoisemmassa onnisti. Tulee se joulu kumminkin, ja rakkaat sukulaiset kohtapuolin yhdessä juhlimaan! Jouluiloa kaikille!
Onneksi olen joulun töissä yövuoroissa ettei tarvi kenenkään joulua pilata. En vietä joulua vaikka perheeni/avomieheni yms. sitä viettääkin. Päivät nukkuu ja yöt töissä nii ei huomaa koko joulua. Ennen olin baarissa joulun kaikkipyhät ja hauskaa oli...
No mäkään en viettele Joulua erityisemmin, kuin vaan yksin olen kotona istuen koneen ääressä ja jos ees jotai action elokuvia tulis mut ei taida tulla ku hempeää romanttista lässyä. Joten videot olis paikallaan nyt mutkun olen köyhä enkä omista vidoita joten todella tylsää, en kuuntele joululauluja en käy kirkossa, kuuntelen mitä haluan, no onhan kyl hiljasta ja rauhallista, liiankin, mut ihan sama, ei väliä, ja lapsenikaan ei tietenkään soita, enpä ostanut itselleni edes joululahjoja
Sama juttu täällä,en pidä enään joulusta,on niin teennäinen juhla.Olen kyllä melkein joka joulu töissä,että siinä se menee huomaamatta.No tämä joulu on vapaa,kun olen sairaana.Yksin täällä nökötän,laitoin ruuat lämpenee.Ei huvita mennä sukulaisiin,eipä ne mua kuitenkaan kutsu kuin säälistä,en jaksa sitä teennäisyyttä.Lahjoja en tarvi,tavaroita alkaa olla jo nurkat muutenkin täynnä.Ahdistaa koko joulu kuviot,on niin perheellisten juhla.Hyvää Joulua teille muille.
Mä oon täysin samaa mieltä. Harmi vaan että meitä on niin vähän. Eiköhän perusteta meidän kaltaiset yhteinen kerho ja lähdetään joka vuos porukalla jonnekkin etelään karkuun tätä naurettavaa joulun hössötystä. Saavat sitten hössöttäjät keskenään hössöttää.