Onko kenelläkään muulla samantapaista ihottumaa joka esiintyy yleensä vain flunssan tai strssin jälkeen? Käsissäni on ihottuma joka ei normaalisti näy mutta nyt flunssaisena taas huomaa ettei se ole mihinkään häipynyt kun tulee pieniä näppyjä sormiin. Lisäksi näissä näpyissä on sisällä jotain nestettä, joskus olen kokeillut puristaa eikä tunnu kivalta.
Ihottuma ja flunssa
Outoa ihottumaa
21416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin kokkipuolella opiskelemassa ja niitä ilmeni aina kun olin käsitellyt tomaattia. Eli taitaa sullaki olla allergia peräinen se. Minulla nimittäin todettiin tomaattiallergia.Kerran sain nimittäin ihan kauhean allergia kohtauksen jonka pohjalta tämä allergia todettiin. Kun pääsin koulusta pois ja en ole koskenu enää tomaattiin niin ne paukamat häipy ja sormet ei ole turvonneet enää. Kuumensin neulan ja puhkoin niitä näppyjä vaikka ei sais varmaankaan, mutta niitä kutitti niin pirkuleesti, ettei sitä kutinaa saanu muuten loppumaan kuin puhkomalla.
Allergioita mulla on jonkin verran. Kissa- ja koira-allergiaa, lisäksi jonkin verran eri heinille myös. Kuitenkin stressi ja flunssa ovat semmoisia jolloin huomaan ihottuman selvästi. Olisikohan sillä jotakin tekemistä vastustuskyvyn alenemisen kanssa?