Eräs lestadiolaisperheen

poika ampui kolme ihmistäustasukkaisuuksissaan ja steroidien ja alkoholin sekoittamana. Lestadiolaiset eivät pahoitellet, koska pitivät jumalan tahtona. Poika hairahtunut, syyttömätkin ansaitsivat kuolla
131603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

iloksi. Etkö parempaa keksinyt. tyhmyyttä on tuollaisia kirjoittaa Toivottavasti sulla itsellä on asiat kunnossa.

Äänestä
  • Muistaakseni eteläpohjanmaalla kymmenkunta vuotta sitten lestadiolaisperheen poika kävi ampumassa entisen tyttösystävänsä ja hänen poikakaverinsa, lisäksi yksi sivullinen taisi kuolla. Aiheesta oli aikoinaan paljon juttua iltalehtiä myöten. Oli siihen aikaan kova juttu lestadiolaisnuorten parissa.

    Äänestä

Vl:t eivät hyväksy ihmisen tappamista!

Vl:t eivät myöskään pidä tuollaisia tapahtumia Jumalan tahtona. Jumala voi sallia noin kylläkin tapahtuvan.

Samoin Jumala sallii ihmisen olevan epäuskoinen, mutta tahtoo ihmisen tekevän parannuksen.

Keneltä muuten odottaisit sitä pahoittelua?
Olen pahoillaan tapahtuneesta!

Äänestä

ammuttu-hullunkirjat saatu! terveiset oulusta-koko perhe eläkeläisiä

Äänestä

Vanhoillislestadiolaiset ovat ihmisiä siinä missä muutkin ja suureen joukkoon mahtuu hyvin monenlaista ihmistä. Vl-oppi ei hyväksy alkoholin käyttöä lainkaan, eikä myöskään laittomia steroideja näiden yhdistelmästä puhumattakaan. On yleisessä tiedossa että alkoholi ja steroidit yhdessä ovat erittäin vaarallinen yhdistelmä, joka on saanut monta tragediaa aikaan.

Olen elämäni aikana tutustunut lukuisiin vanhoillislestadiolaisiin ihmisiin, enkä ole tavannut ensimmäistäkään joka ajattelisi että tuollaisessa kyseessä olisi Jumalan tahto tai että syyttömät väkivallan uhrit ansaitsisivatkin kuolla.

Jumalan sallimus on puolestaan eri asia. Mitäänhän ei tapahdu ilman Jumalan sallimusta. Niin vl-oppikin käsittääkseni opettaa. Miksi Jumala sallii kaikenlaista käsittämätöntä pahaa tapahtua maailmassa? Se on kaikille uskonnoille yhteinen filosofinen ikuisuuskysymys, joka on aina osaltaan käsityskykymme ulottumattomissa täällä ajassa.

Äänestä

hylännyt uskonsa, ja eli siten kuin monet nuoret tänä päivänä elävät.
Hän käytti runsaasti alkoholia, joka sumensi hänen ajatuksensa, ja ajoi tähän hirvittävään tekoon.

Ei kukaan eikä mikään uskonsuunta suomessa hyväksy tällaista tekoa, joten avaaja on provosoinut rankasti.

Ei mielestäni ole kaunista ja soveliasta etenkään näin jouluna heittää lokaa jonkun ihmisryhmän päälle, varsinkaan kun ei ole esittää mitään faktoja.

Vaikka itse en ole vl, niin katson tämän avauksen kuuluvan sarjaan ajattelemattomat avaukset.

Äänestä
  • faktojahan tällaisiin ei voi koskaan paperilla esittää. Tarkennuksena tekijä oli keski-pohjanmaalta ja tekopaikka keski-suomessa vuonna 2000. Lusii tietenkin edelleen, julistautunut Kuopion vankilassa kovimmaksi jätkäksi. Ampui armotta

    Äänestä

  • Koska vain meillä vl:ssä eletään kunnolla eikä olla aina humalassa, ei ole ihme että epäuskoiset alkoholin pehmentämänä tappavat toisiaan pitkin etelä-pohjalaisia ravintoloita.

    Äänestä

Tuokin poika (jo mieshän se oli) oli uskonsa jättänyt ja liittynyt huorintekijöiden joukkoon. Huoraamisensa seurauksena hän sitten alkoi myös murhaajaksi. Mutta ne "uhrit" sitten. He kuolivat humalassa ravintolassa -synnin palkka on kuolema!

Äänestä
  • ovat kaikki tuomittuja kuolemaan?

    Äänestä

  • ja päissäänkö kirjoitti:

    ovat kaikki tuomittuja kuolemaan?

    Huoruus, narkomania, juoppous ja murhanhimo asuu kapakoissa. Jokainen sellaisissa paikoissa käyvä on kadotuksen lapsi ja tappaja.

    Äänestä

  • kuolema! kirjoitti:

    Huoruus, narkomania, juoppous ja murhanhimo asuu kapakoissa. Jokainen sellaisissa paikoissa käyvä on kadotuksen lapsi ja tappaja.

    Vl joka tissuttelee työpaikalla salaa ja saavuttaa pikkuhiljaa delirium-tilan. Näitäkin löytyy ja yllättävän monesta paikkaa. Kohtaako hänkin armon ja anteeksiannon?

    Äänestä

  • matkamies kirjoitti:

    Vl joka tissuttelee työpaikalla salaa ja saavuttaa pikkuhiljaa delirium-tilan. Näitäkin löytyy ja yllättävän monesta paikkaa. Kohtaako hänkin armon ja anteeksiannon?

    ja ilotaloissa aikaansa vietä vaanRy:llä ja suuremmissakin seuroissa. Älä puhu joutavia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


todistajana kirjoitti:

poika ampui kolme ihmistäustasukkaisuuksissaan ja steroidien ja alkoholin sekoittamana. Lestadiolaiset eivät pahoitellet, koska pitivät jumalan tahtona. Poika hairahtunut, syyttömätkin ansaitsivat kuolla

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu