Masentaa

Masentaa vaikka on joulu. Tätä on jatkunut jo kauan.
Päivällä oli ihan hyvä olo mutta nyt taas vaivuin synkkyyteen. Minua harmittaa se etten voi iloita joulusta. Vaikka minulla on hieno perhe, eikä minun tarvitse olla yksin. Mitä voisin tehdä kun uni ei yöllä tule? Miten voisin piristää itseäni?
Ja olen kyllä käynyt lääkärissä, mutta en ole ottanut masennuslääkitystä, suositeltu on, mutta minulla on huonoja kokemuksia muutama vuosi sitten kokeilemastani masennuslääkkeestä(seroxat), kohdallani tuo lääke ei toiminut vaan aiheutti sivuvaikutuksia eikä muutenkaan parantanut oloa. Mietoja rauhoittavia minulla on joihin joudun aina turvautumaan.

Hyvää, iloista ja ennekaikkea rauhallista joulua kaikille!
2391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luulen, että kun on masentunut, siitä ei voi yht'äkkiä hypätä onnelliseen oloon. Se vie pitemmän aikaa. Kuitenkin voi pitää varmana, että joskus tulevaisuudessa on parempaa ja voi taas nauttia elämästä. Minulla oli sellainen masennus joskus ja aika vakavaa se oli. Jotenkin, pystyin ajattelemaan niinkuin tähteä pimeän tunnelin päässä, että tulevaisuus on valoisaa. Sinne menen vaikka kontaten, niin ajattelin. Masentunut kun ei usko osaavansa kävellä pystyssä, niin konttailee sitten eteenpäin. Sellaista se oli. Nyt ei ole mitään huolia, vaikka muutama vakava sairauskin on. Elämä on aina mukavaa ja nautittavaa.

Äänestä

Hei
Mielestäni joulusta voi nauttia ihan yksinkertaisesti: joulukirkosta, lahjojen ostosta, joulusäästä, yhdessäolosta sukulaisten kanssa jouluna. Yhdessäolo ei ole mitenkään monimutkaista, juodaan kahvit tai syödään jouluateria.
Ei suhteita kannata ottaa monimutkaisesti. Jos joidenkin sukulaisten kanssa on ongelmia niin ne kannattaa viskata niin muin vesi hanhen selästä.
Tee sellaisia asioita, joista tulee mielihyvää itsellesi. Shoppaile vaikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yönuneton kirjoitti:

Masentaa vaikka on joulu. Tätä on jatkunut jo kauan.
Päivällä oli ihan hyvä olo mutta nyt taas vaivuin synkkyyteen. Minua harmittaa se etten voi iloita joulusta. Vaikka minulla on hieno perhe, eikä minun tarvitse olla yksin. Mitä voisin tehdä kun uni ei yöllä tule? Miten voisin piristää itseäni?
Ja olen kyllä käynyt lääkärissä, mutta en ole ottanut masennuslääkitystä, suositeltu on, mutta minulla on huonoja kokemuksia muutama vuosi sitten kokeilemastani masennuslääkkeestä(seroxat), kohdallani tuo lääke ei toiminut vaan aiheutti sivuvaikutuksia eikä muutenkaan parantanut oloa. Mietoja rauhoittavia minulla on joihin joudun aina turvautumaan.

Hyvää, iloista ja ennekaikkea rauhallista joulua kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu