Kärsin suunnattomasta sosiaalisten tilanteiden pelosta ja huonosta itsetunnosta. Minulla on mm. töissä suuria hankaluuksia keskittyä siihen mitä itse teen, koska läsnä on myös muita ihmisiä ja alan jännittämään neuroottisesti joka hankaloittaa omaan työni keskittymiseen todella paljon. Jos joku tulee käymään minun luonani kylässä, en osaa olla paikallani vaan ahdistun tästä toisen ihmisen läsnäolosta enkä tunne oloani mukavaksi.
Muissa sosiaalisissa tilanteissa, mikäli ihmiset nauravat tai osoittavat tunteitaan avoimesti, ahdistun ja koen että asia johtuu jotenkin minusta. Minua on kotoani syyllistetty tietyistä asioista aika usein ja tiedän että asia juontaa juurensa sinne. Kuitenkaan tätä ristiriitaa en pysty perheeni kesken ratkaisemaan...
Jos jollain on kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja miten oireita on pystyny helpottamaan, olisin kiitollinen tiedosta.
Muissa sosiaalisissa tilanteissa, mikäli ihmiset nauravat tai osoittavat tunteitaan avoimesti, ahdistun ja koen että asia johtuu jotenkin minusta. Minua on kotoani syyllistetty tietyistä asioista aika usein ja tiedän että asia juontaa juurensa sinne. Kuitenkaan tätä ristiriitaa en pysty perheeni kesken ratkaisemaan...
Jos jollain on kokemuksia vastaavasta tilanteesta ja miten oireita on pystyny helpottamaan, olisin kiitollinen tiedosta.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on aivan samanlaista ellei pahempaa, ainoastaan ilman edes perhettä pahemmin tukena. Lääkäriltä olen saanut siihen rauhoittavia, ja otan niitä aina pahassa tilanteessa vaikka järki sanookin että rauhoittavat eivät ole hyväksi kenellekään. Toinen asia on se, että kun lähes aina on paha olo tai jotain vialla, niin siihenkin ikävä kyllä jollain lailla tottuu ja ehkä turtuu...ei kuulosta kauhean mukavasti sanotulta, mutta mitä voisin sanoa? Että käyt läpi kollektiivista traumaa joka johtuu toisesta maailmansodasta tai jostain muusta vastaavasta? :) Mutta alkuperäiseen kysymykseen eli että jos se sinua lohduttaa niin: on muita joilla on samanlaista. Tsemppiä ja etteköhän te jotain keksi, käykää vaikka lääkärillä:)
Tuttu juttu, kuulostaa aivan samanlaiselta kuin oma elämäni, ainakin osittain. Olen vain päättänyt elää välittämättä siitä mitä muut sanovat. Jonkinlaiset harrastukset vapaa-ajalla ainakin auttavat, semmoista mikä saa ajatukset pois itsestään. Pidemmän päälle se auttanee, en tiedä vielä kun itsekin olen vasta aloittelemassa "uutta elämää".
Silloin unohdat itsesi ja jännittämisen.
Tämä on opittavissa oleva taito.
Kannattaa tietenkin joskus valita se vaihtoehto, että antaa itsensä olla rauhassa, eli viettää aikaa itsekseen. Ei sun ole pakko olla aina muitten seurassa. Ole armollinen itsellesi:)
Minua ainakin rupee ahistamaan, jos olen kotitalossa porukoitten ja sisarusten seurassa liikaa.(meitä on 7) Ehkä kaikki meteli ym.vaikuttaa minuun. Sitten vaan mökilleni turvaan.
Ai niin, sinustahan tässä piti kirjoittaa:)
Eli ihmisten seurassa olemista voi harjoitella. Järjestä itsellesi siedätyshoitoa:
Käy erilaisissa paikoissa missä on ihmisiä, esim kirjastossa.
Järjestä itsellesi myönteisiä kokemuksia ihmisten seurassa olemisesta. Älä kiirehdi.
Sulla on vaikka loppuelämä aikaa harjoitella tätä.
Mulla meni itelläni noin kymmenen vuotta esiintymispelosta toipumiseen. Päätin, että haluan voittaa itseni. Ja jippii, olen esiintynyt nuorisoteatterin lavalla!!!
Muuten, ihmiset keskittyy aika usein vaan itteensä, ja omaan maailmaansa. Ne ei oikeesti tarkkaile sua yhtään. Jos vaikka kompastuis mattoon tms, ni ne ei muistaisi koko juttua enää parin tunnin päästä.
Ihmisellä on tosi lyhyt muisti, jos ei ole kysymys omista asioistaan.(no jotkut pahantahtoiset pilkkakirveet voi kuittailla jotain myöhemminkin, mutta sellaisia on harvassa)
Muuten, minusta sinä et ole huonoitsetuntoinen, koska uskallat kirjoittaa, että sinulla olisi huono itsetunto. Vaatii kanttia myöntää itsestään tälläisiä asioita mitä kerroit.
Hyvä että olet huomannut ongelmasi. Kaikilla on ongelmia, minäkin voin omistaa ongelman. Väittäisin, että jokainen omistaa ongelman, yhden tai kaksi tai..
Sitten kysymyksiä;
Miltä tuo ongelma sinua suojelee?
Mitä ongelma antaa sinulle?
Onko ongelmasta pakko luopua?
Miksi haluaisit ja miksi et haluaisi luopua ongelmasta?
Millaista olisi, jos ongelma katoaisi?
Mitä sinun ei tarvitse kohdata, kun sinulla on tuo ongelma?
Jos tässä nopeasti yritän miettiä, mikä laukaisi nuo mainitsemasi oireet itselläni: ujous, erilaisuudentunne joka voimistui murrosiän kynnyksellä. Altistajina ehkä hormonit ja piilevät fyysiset ja psyykkiset ongelmat, ehkä varhaislapsuuden tai lapsuusiän trauma joka on jäänyt käsittelemättä.
Olen saanut taistella tuon harmittavan olotilan kanssa ja pääsin jossain vaiheessa jo voitollekin huolimatta erilaisuuden ja ulkopuolisuuden sekä alemmuudentunteista jotka voi olla tosi vahvoja tunteita, aina pyrkimässä kaiken ylitse. On ollut näiden näkymättömien ajatusten luotaamisessa uusille vesille hyvää tuuria, uusia kasvattavia asioita, paljon yrittämistä ja paljon turhaa pelkoa. Heh, tosiaan voisi kirjoittaa kirjankin tältä pohjalta ajatellen, mitkä kaikki asiat ovat vaikuttaneet ja mihin suuntaan tuon sosiaalisen ongelman kanssa. Enää kun en ole nuori, väsynyt ja superongelmainen mainitun "häiriintymisen" suhteen kuten joskus olin ja salasin ongelman urheasti silloinkin kun se vaivasi eniten.
Kyllä siitä ylitse voi päästä ja aivan oikein tässä jo joku totesi, että pakottamalla itsensä keskittymään asioihin ja innostumalla niistä, eikä anna muiden häiritä olemassaololla tätä innostusta ja paneutumista. Kun puhuu läsnäoleville kuin itselleen, niin huomaa että ympäristö reagoi yhtä lailla kuin ennenkin, mutta vuorovaikutukselliset tulokset voivat olla joskus jopa parempia kun ei kiinnitä toisiin ylimääräistä huomiota vaan on oma itsensä.
Yleisen elämänohjeen antaisin; että pyri toimimaan ja valitsemaan aina sen mukaan, mitä sydämesi neuvoo tekemään. Pyri tekemään kaikki sydämestäsi, mitä teet. Sillä tavoin pääset sinuiksi itsesi kanssa nopeimmin ja löydät itsesi. Älä jätä vaistojasi käyttämättä ja kuuntelematta. Terve suomalainen maalaisjärki pelastaa elämässä enemmän kuin sata direktiiviä ;)
Syyllistäminen jättää lapseen hirveät jäljet ja kylvää siemenet masennukselle, jota kantaa läpi ikänsä. Syyllisyydentuneen kokee juuri lisäksi alemmuudentunteina ja sellaisina ahdistustiloina, että esimerkiksi joku tarkkailee sinua arvostellakseen. Tiedän, että vanhempani ovat syyllistävällä, provosoivalla ja narsistisella käytöksellä aiheuttaneet näitä asioita minun kohdallani. Kunpa ei olisi tarvinnut näin raskasta tietä kulkea, koska terveyskin tälläisestä kärsii elämän mutkien saatossa. Siksi neuvon vielä, että elä omien ihanteiden mukaan jotka ovat omassa elämässä toteutettavissa. Ryhdy auttamaan muita, osallistu johonkin toimintaan, toteuta jokin pitkäaikainen unelmasi jota olet pantannut tekemästä vain siksi, että ajattelet niinkuin ajattelet. Älä anna omassa mielessäsi muiden tuomita itseäsi ja osaamistasi. Kukaan ei voi sinua karsinoida eikä kykyjäsi arvioida tuosta vaan, vaikka olisit jopa itse samaa mieltä heidän kanssaan.
Johan tuon tiedät vastauksen. Tiedät, että luulet ihan turhia. Kerropa siis itsellesi noissa tilanteissa, ettei mitään hätää, oma luulo se vain siellä pelleilee. Ja pakota itsesi käyttäytymään normaalisti.
Ote kirjasta Elämän ja terveyden sähköinen kipinä,Reijo Mäkelä&Kalevi Jääskeläinen,1993Dekadi
`-Ääniaalloista sanoisin, että ne voivat parantaa tai tappaa.Vahingollisimpia ovat teollisuuden aiheuttamat, korvalle kuulumattomat yli 20 000hz allot.Ne vaikuttavat aivolisäkkeen hormonitoimintaan, mikä puolestaan säätelee kilpirauhasen ja lisämunuaisen(adrenaliini)hormonitoimintaa.
-Jo 60-70desibelin lyhytkin ääniefekti kiihdyttää sydämen iskutiheyttä ja nostaa veren rasva-arvoja.
Vaikutusreitti on hormonaalinen vaikutus maksan entsyymiin, joka säätelee veren rasvamääriä ja niiden laatua.`
Eli ääniaallot vaikuttavat ihmisen kehoon.Mitä jos sinun kohdallasi on juuri niin? Samoin kuin säteily(esin saunan kuumuus),musiikki ja väri vaikuttavat ihmiseen. Elimistö alkaa toimia kiihtyneemmin ja se taas kiihdyttää lisää elimistöä.
Elimistö yrittää keksiä jonkun selityksen kiihtymykselle, ja tulkitsee sen jännittämiseksi/rakastumiseksi/tms.
Eri ihmisiin vaikuttaa eritavoin sama aallonpituus. Toinen on herkempi ja toiseen sama aallonpituus ei vaikuta paljoa.
Onko sinulla mahdollista vaihtaa työpaikkaa??
Niin, lue tuo kirja mistä mainitsin:)
Siellä on aika paljon kokemusten vaihtoa myös erilaisista ahdistuksista. Uskon että saisit enemmän palautetta ja tietoa sitä kautta.
minusta tuo kuulostaa aika paljon paniikkihäiriöltä :P