Eli pari viikkoa sitten tulin tilanteeseen, jossa minulla ei ole työtä, terveys on huonossa jamassa (ellei mennyttä), talonrakennusprojektimme loppui siihen, loma Thaimaaseen peruttiin ja lapsen teko jäi todennäköisesti kokonaan. Mieli kippasi ja jouduin psyk.osastolle koville lääkkeille...yritin törmätä liikenteessä vastaantulleeseen autoon. Mietin lisäksi lääkkeillä lähtöä ja itseni ampumista.
Nyt olen ensimmäisellä "lomalla" osastolta, lääkkeillä tietysti. Ahdistus on helpottanut vähän. En vain tunnu löytävän mitään tunnetta tai toivoa enää mieheni kohdalla.
Hän on meistä se, joka aina lykkäsi lapsen tekoa, koiran hankkimista ja toppuutteli toiveitani tyyliin "hoidetaan ensin se ja se asia kuntoon, niin on sitten mistä ponnistaa". Nyt ei ole mitään mistä ponnistaa..minulla ei ole mitään.
Nyt olen hyvin vihainen hänelle ja olen melkein valmis muuttamaan omaan asuntoon heti toivuttuani. Olen valmis tekemään lapsen vaikka yksin ja ostamaan koirankin vuokra-asuntoon, kunhan vain saan asiat mitä haluan. En halua odottaa enää sekuntiakaan, kaipaan elämää. Haluan alkaa elää sitä elämää, mitä odotin meidän elävän "kunhan mieheni saa kaiken kohdalleen". Minä en tarvitse siihen omakotitaloa yms.
Mieheni pitää tätä "vikana", että tarvitsen niin kovasti itselleni jotain.
Minuun sattuu, että tämä tarve on VIKA. Eikö minun kuuluisi saada mitään haluamiani asioita parisuhteessa? Entä jos sairastun vakavaan masennukseen ja koen, että esim. koirapentu auttaisi mielentilaani. Miksi sen ostaminen olisi silloin väärin?
En taida jaksaa tätä liittoa. Se ei auta minua paranemaan.
Nyt olen ensimmäisellä "lomalla" osastolta, lääkkeillä tietysti. Ahdistus on helpottanut vähän. En vain tunnu löytävän mitään tunnetta tai toivoa enää mieheni kohdalla.
Hän on meistä se, joka aina lykkäsi lapsen tekoa, koiran hankkimista ja toppuutteli toiveitani tyyliin "hoidetaan ensin se ja se asia kuntoon, niin on sitten mistä ponnistaa". Nyt ei ole mitään mistä ponnistaa..minulla ei ole mitään.
Nyt olen hyvin vihainen hänelle ja olen melkein valmis muuttamaan omaan asuntoon heti toivuttuani. Olen valmis tekemään lapsen vaikka yksin ja ostamaan koirankin vuokra-asuntoon, kunhan vain saan asiat mitä haluan. En halua odottaa enää sekuntiakaan, kaipaan elämää. Haluan alkaa elää sitä elämää, mitä odotin meidän elävän "kunhan mieheni saa kaiken kohdalleen". Minä en tarvitse siihen omakotitaloa yms.
Mieheni pitää tätä "vikana", että tarvitsen niin kovasti itselleni jotain.
Minuun sattuu, että tämä tarve on VIKA. Eikö minun kuuluisi saada mitään haluamiani asioita parisuhteessa? Entä jos sairastun vakavaan masennukseen ja koen, että esim. koirapentu auttaisi mielentilaani. Miksi sen ostaminen olisi silloin väärin?
En taida jaksaa tätä liittoa. Se ei auta minua paranemaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä minua ainakin auttaa juuri se että olen yksilö ja omanlaiseni. Hankin mitä tarvitsen. Jos perheeni haluaa jotain muuta hankkikoot itse , voin kyllä avittaa heitä hankkeissaan, muuten rupea kynnysmatoksi.....MIÄS Espoosta 4 lasta ja 2 koiraa vuokra-asunnossa