Yrittäjäisät

Mieheni perusti yrityksen n 15 v sitten lasten ollessa pieniä. (minulta ei kommentteja tuolloin kyselty) Hoidin lapset ja kodin. Kun yritys alkoi menestyä, eikä tarvinnut enää niin paljon mieheni työpanosta, tuli tilalle harrastuksia. (Muutamassa harrastuksessa on myös mukana poikamme)
Tunnen olevani täysin pihalla mieheni elämästä.
Sanotaan , että perheen hyvinvointi lähtee äidin hyvinvoinnista. En ole kokenut minkaanlaista kunnioitusta mieheni osalta.
Olen miettinyt jaksanko tätä enää.
Olen kuullut, että monet naiset ovat jättäneet miehensä esim. golf-harrastuksen takia.
Meillä on iso omakotitalo ja kotona riittäisi myös puuhasteltavaa.
Työn lisäksi mieheni harrastaa kalastusta, metsästystä(lintu,hirvi,karhu)moottorikelkkailua ja motocrossia.
Kun aloimme seurustella harrastuksia oli vain yksi. Vuosi vuodelta niitä tulee lisää.
En kohta tunne miestäni.
Mitäpä mieltä isät ootte?
2400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sitten kun miehesi ei liikahda sohvasta minnekään, siinä makailu on hänen ainoa harrastuksensa, onko sitten parempi ? Liika on tietenkin liikaa, se pitäisi äijälle selvästi sanoa.

Äänestä
  • sinut nuorempaan. Johonkin sellaiseen joka harrastaa samoja asioita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


voicee kirjoitti:

Mieheni perusti yrityksen n 15 v sitten lasten ollessa pieniä. (minulta ei kommentteja tuolloin kyselty) Hoidin lapset ja kodin. Kun yritys alkoi menestyä, eikä tarvinnut enää niin paljon mieheni työpanosta, tuli tilalle harrastuksia. (Muutamassa harrastuksessa on myös mukana poikamme)
Tunnen olevani täysin pihalla mieheni elämästä.
Sanotaan , että perheen hyvinvointi lähtee äidin hyvinvoinnista. En ole kokenut minkaanlaista kunnioitusta mieheni osalta.
Olen miettinyt jaksanko tätä enää.
Olen kuullut, että monet naiset ovat jättäneet miehensä esim. golf-harrastuksen takia.
Meillä on iso omakotitalo ja kotona riittäisi myös puuhasteltavaa.
Työn lisäksi mieheni harrastaa kalastusta, metsästystä(lintu,hirvi,karhu)moottorikelkkailua ja motocrossia.
Kun aloimme seurustella harrastuksia oli vain yksi. Vuosi vuodelta niitä tulee lisää.
En kohta tunne miestäni.
Mitäpä mieltä isät ootte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu