Mulla on avomies, rakkautta, yhteinen oma koti, työpaikka, fyysinen terveys...
Mulla on masennus, lääkitys, pimeys ja synkkyys...
Jälkimmäinen on alkanut painaa vaakakupissa enemmän, en jaksa taistella vastaan. Kaikki on mustaa. Haluan kuolla.
Mulla on masennus, lääkitys, pimeys ja synkkyys...
Jälkimmäinen on alkanut painaa vaakakupissa enemmän, en jaksa taistella vastaan. Kaikki on mustaa. Haluan kuolla.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minä olen yksin, ei ole rakkautta, ei omaa kotia, eipä ole työtäkään, enkä ole tervekään. Olen silti aina hyvin tyytyväinen ja onnellinenkin. Koetan auttaa näitä nuoria, rikkaita, rakkaita, kauniita, masentuneita.
Hehee...
Joulun lapsi syntyi juuri kertomaan, ettei ihminen ryhtyisi tukemiesi henkilöiden kaltaisiksi, koska heillä on kaikista eniten taakkaa elämässä ja usein sortuvat kuormansa alle. Mutta ehdotappas heille Joulun lapsen sanomaa.....voimia löytyy tulla silmille ja haukkumaan; kulkset kulkuset kilvan heläkkäilee
niin etten muista?
teksti on nimittäin aivan kuin omista sormistani
Taas yksi masentunut "kaunis ja rohkea", vai?
Lääkitys ei ole kohdallaan...ja silti noita mustia ja kuolleita aukkoja tulee joskus.
Omaani vastaan juuri tappelen, haenko lääkkeet kaapista vai en..siis ne viimeiset..
On tää elämä raskas taakka, ei sen pitäisi olla mutta kun on.Toivon että puhut jonkun kanssa,jonka kanssa voit jakaa pahan olon.Itsekkään en tiedä kuinka kaun jaksan tätä elämää,mutta pelataan peli lopuun katsotaan viimeinekin kortti.Helppoa se ei ole mutta yritetään loppuun saakka.
Kaikille teille, jotka pahan olonne keskellä ehkä mietitte sitä viimeistä ratkaisua. Ajatelkaa kaikkia niitä, jotka jäävät jälkeenne. Äitejä, isiä, siskoja, veljiä, mahdollisesti lapsia. Miettikää sitä syyllisyyttä ja kaikkia vastausta vaille jääviä kysymyksiä, jotka he joutuisivat kohtaamaan. Ei liene kovin reilua heitä kohtaan. Vaikka oma olo olisi miten paha tahansa, on kuitenkin kannettava vastuuta myös lähipiiristä. Luovuttaminen on se kaiken raukkamaisin ratkaisu. Taistelu pitää käydä itse, vaikka se koville ottaa. Tiedän tilanteen omakohtaisesti.
Oman elämän mahdollinen päättäminen on vain pakotie siitä todellisuudesta, joka pitää kyetä jossain vaiheessa kohtaamaan. Tarvitaan aikaa, hoitoa ja lähimmäisten tukea. Sitä varten he ovat olemassa. Ei siksi, että he joutuisivat lopun elämäänsä kantamaan syyllisyyttä tilanteesta, johon eivät ole voineet apuansa antaa.
Loppuun saakka katsominen, kuten edellä todettiin, on ainoa oikea asenne. Kannustan teitä kaikkia jatkamaan. Elämässä on kuitenkin niin paljon, mistä kannattaa pitää kiinni. Päivä pitenee ja pikkuhiljaa mennään kevättä kohden. On monta syytä odottaa ja katsoa niitä kortteja. Aurinkoa harmauteen kaikille!
http://www.tiedostamaton.net ---> masennus
tekee tästä vielä vaikeampaa. itselle olisi helppoa häipyä mutta suramaan jäisi puoliso, lapset, vanhemmat, sisarukset, appivanhemmat.
mulla ei vaan kertakaikkiaan ole hyvä olla ja mielialatheilahtelee laidasta laitaan.
voin kertoa ETTEi ole kivaa ollenkaan.
näkisi edes sen auringon joskus, paljon siitä puhutaan, mutta epäisen senkin olemassaoloa nykyisin.
kun en vielä itse ole kaikenkaikkiaan syyllinen tähän kaikkeen pahaan oloon, työpaikalla on kateellisia kiusaajia jotka koittaa pyrkyröidä ohitseni mustamaalaamalla minua. olen kyllä siitä hyvässä "asemasaa" että pystyn juttelemaan pomon kanssa asioista ja tehdä selväksi oman kantani ja toiveeni.
mutta tämä yksi noita koittaa kaivaa kuoppaa jaljkojen alle ja se tekee hallaa muillekin työntekijöille.
uskon ja toivon hartaasti että paha saa vielä palkkansa, voi mennä kauan siihen, mutta joskus se toteutuu.
Mitäs jos koittaisit vähäksi aikaa sulkea silmät niiltä työpaikan "mulkeroilta" ja keskittyä omaan hyvinvointiisi. Voi olla helposti sanottu ja vaikeammin tehty, mutta yritä. Niitä noita-akkoja riittää jokaisella duunipaikalla ja niiden kanssa pitää joko pärjätä tai antaa periksi ja hävitä. Valinta on sinun.
Mitä pirua nyt et muka jaksa - liian helppoa elämää, vai..?!?
Mulla ei ollu mitaan noista luettelemistasi asioista, mutta mulla oli pistooli.
Mutta ma olin niin down, etten jaksanut edes vetaa liipasimesta.
Tanaan elama hymyilee.
Tiedatko mika auttoi?
Se, etta tein kaikki mita asiantuntujat kaskivat minun tehda.
Mulla on aviovaimo, rakkaus vähä haalistunut,
työkyvyttömyyseläke, yhteinen oma koti, sepelvaltimotauti...
Mulla on kans masennus, lääkitys, välillä pimeys ja synkkyys usein.
Olen kuitenkin jaksanut sinnitellä ehkä viistoista vuotta tämän, ja monen muun ahdistavan vaivan kanssa; viimeksi eilen kävin leikkimässä ensimmäisen lapsenlapseni kanssa, ikää puoltoista vuotta.
Olen itsekin kerran halunnut kuolla aivan totaalisesti ja kävinkin heti hankkimassa siihen tarvittavat kivuttomat...
Onnekseni ehdin sillä reissulla järkiintyä ja edelleen tässä kirjottelen ja koetan pelastaa edes yhden ihmisen hengen ja monen jälkeenjääneen surun.
Tiedostatko, mikä synkkyytesi aiheuttaa? Työpaikkako ja se yksi henkilö? Sanoit olevasi hyvissä väleissä pomosi kanssa, voitko avoimesti keskustella tästä asiasta pohjia myöten pomosi kanssa? Mikäli et ja siitäkin huolimatta, kehottasin sua varallisuudesta riippuen, menemään äkkiä joko terkkariin, tai sitten yksityiselle psykiatrille!
Nykyaikaisilla lääkkeillä saadaan ihmeitä aikaan, eikä sinunkaan ole mitään syytä heittää kirvestä kaivoon, vaikka työpaikalla ois useempiakin hankalia ihmisiä. Voit jopa ruveta tuntemaan vointisi niin hyväksi, että pääset heidän "yläpuolelleen" ja tunnet olenasi kuin uudesti syntynyt!
Tämä tietenkin on vain eräs skenaario, mutta täysin mahdollinen, niin että ei taisteluhaluttomuutta, vaan valkoista maalia ja häntä pystyyn, sekä pikaisesti tohtorin pakeille!
Jostain syystä näen, että reilusti alle kahden vuoden olet kuin nuori varsa, valitettavasti vaivaasi ei voi hoitaa hetkessä, mutta kuvittelemaani ikääsi nähden vuosi tai pari ei ole pitkä aika saavuttaaksesi kaiken ihanan, mitä vielä pitkän elämäsi varrella tulet kokemaan!
Ystävyydellä eräs, joka toivoo sinulle kaikkea hyvää!