Vietin kaksi yötä äitini luona siis oltiin kaksistaan. Sovittiin mitä syödään ja mitä kumpikin hankkii. No kun sitten aatonaatto koitti ja tulin tavaroineni niin kappas vaan yksi ja toinen asia ei sitten käynytkään. Ja osan ruuista oli hankkinut vaikka mun piti, siis raahasin bussissa kaupungista melkein turhaan. Kaiken huippu oli kun olin jättänyt pari pientä lahjajuttua veljen lapsille kun lähtivät reissuun jouluksi niin muori oli antanut molemmat lahjat toiselle koska tuumasi että olivat kovin vaatimattomia. Tuloni ovat pienet eikä suuria lahjoja ole varaa hankkia. Kait se häpeää mun köyhyyttä kun veljellä on iso talo ja rahaa muutenkin paljon (niitä lapsiperheitä on monenlaisia). Ei siinä pyhinä paljoa vitsit lentäny. Aattona meni nukkumaan ja jätti eteisen pöydälle kynttilän palamaan ulkolyhdyssä?? Huomasin vasta kun steariini jo valui pitkin pöytää ja lattiaa. Hän oletti!!! et mä huomaan sen ilman muuta. Ei kertonut koko kynttilästä. Sitten lähtiessä se antaa rahaa. Ei meillä ole ikinä keskusteltu mistään. Telkkarista katellaan miten muut viettää joulua et silleen..
ei sukulaisiin
ensi jouluna
121393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
VIIME JOULUNA OSTIN ÄIDILLENI KAUNIIN ENKELIN MAKSOIN OMAISUUDEN SIITÄ MULLE PALJON 45€
SAIN JOULUPÄIVÄNÄ TAKAISIN EI KELVANNUT.
NYT TÄNÄ JOULUNA OSTIN 3 LAHJAA 2 AURINGONKUKKA KYNTTELIKKÖÄ JA SIIHEN 12 KPL VANILJAN TUOKSUISIA TUIKKUJA JA VIELÄ JOULU CD:N JOSSA HELMUT LOTTI, PAVAROTTI YM. (JOKA MAKSOI 3€)
SOITTI EILEN MULLE KEHUI ETTÄ VOI OLEN HÄNELLE ANTANUT IHANAN LAHJAN KEHUI 3€ CD:TÄ MUTTA TAAS KALLIIMMAT LAHJAT HUOMIOTTA KELPASI NYT LUOJAN LYKKY ISÄN HUONEESEEN VAAN EI HÄNELLE.
ONKO TEILLÄ NÄIN JOTTA LAHJAT PALAUTETAAN.
ostaa lahjoja???
Olen laittanut iäkkäälle äidilleni monena vuonna tekstarina jouluisen runon ja joka kerta tulee kiitokset kauniista runosta. Ja minulle hyvä mieli.
hankkimista.
Kannattaisi varmaan puhua ja selvittää asia vuoden kuluessa ja oikeesti pysyä poissa ensi jouluna jollei sinua hyväksytä sinuna.
Tsemppiä.
Minkähän ikäinen äitisi mahtaa olla? Vaikka olisit vasta ensimmäisessä polvessa jatkamassa joulun perinnettä, niin kaikki ei varmaan osu kohdalleen, jos äidillesi on kertynyt runsaasti ikävuosia. Minun äitimuorini on vasta seitenviis, mutta onneksi hän nauttii lautapeleistä ja sanaristikoista. Jouluaamuna kirkonkellot kajahtelivat, kun kävelin muorille pelaamaan sanaristikkopeliä. Siinä Jouluaamun varhaisina neljänä tuntina varmaan molemmat irtaannuttiin niin Joulun sanomasta kuin muotia olevasta kaupallisesta hössötyksestäkin.
mielenkiintoista ...Etkö saanut edes tunnelmallisista joululauluista lohtua kovin koleaan joulutunnelmaan, itselle Vesa-Matti Loirin "Mä sydämeeni joulun teen" on niin hypnoottinen esitys, että sitä kuunnellessa unohtuu kaikki maalliset ristiriidat?
on muorien kanssa ja en enää mene yhtenäkään jouluna .
Joka kerta hän vinoilee ja antaa ymmärtää että olen liikaa,nyt viimeistään kasvan aikuiseksi ja muori saa olla rauhassa.
Onkohan äidilläsi terveyden suhteen kaikki kunnossa, jos hän noin suhtautuu? Vai oletko itse luonteeltasi niin hankala, ettei sinua kestä oma äitikään?
Oman äitini mieliala heittelee laidasta laitaan, mutta syy on sairaus, Alzheimerin tauti, mikä muuttaa ihmisen persoonallisuutta...
Huh huh, kuulostaa tutulta; en ollut sairauteni takia aattoa lapsuudenkodissani viettämässä pohjoisessa, vaan luojan kiitos täällä Helsingissä. Eilen kuitenkin soitin 75:lle äidilleni, joka sitten "ehkä joskus" käyttää ostamaani 70 ekeä maksanutta Marimekon yöpaitaa. Olisi pitänyt sekin jättää itselle, sillä olen palelevainen tyyppi. Kyllä noi mudet voi olla tosi raakoja tyyppejä! Olisi kuulemma voinut olla erivärinen, lyhyempi, viileämpi (mikä kun nimenomaan ostin lämpimän pohjoisen olosuhteita ajatellen)! Koskaan en vielä ole onnistunut ostamaan mitään häntä tyydyttävää, olen sentäs jo 45 v! Ja tällä hetkellä köyhä sellainen; olen ollut sairauslomalla jo n. 4 kk. Mude viskas mulle 100 ekeä, sehän oli tosi luovaa!
äitisi käytös. Pysy ihmeessä Helsingissä. Oma äitini on vielä pahempi, ei meinannut ottaa koko lahjaa vastaan ja perustelut oli ihan naurettavat. Tuntuu kyllä että meidän ikäpolven äidit unohtaa alkeellisetkin käytöstavat kun on omista tyttäristä kyse. Hyväksyntää me ei saada koskaan vaikka se ei maksaisi mitään. Mutta koitetaan me katkaista kierre omien lapsiemme kanssa.
Muuten mä sain kans rahaa. Parasta ottaa se asenne et usein töissäkin joutuu sivutuotteena kuunteleen vittuilua mut siit saa palkkaa.
Lähetä ens jouluna jotain arvotonta ni saat parempaa palkkaa. ;-)
Usko pois! Pitäisi olla isukin "ei-rakastama" (isäni kuoli 2001), sit sais jotain huomiota!Äitienpäivälahjat ovat tulleet aina takaisin pläsille, "ei kelpaa" -tyylillä. Olenko itse yhtä kamala kuin äitini? Ei ole onneksi lapsia, joten en voi heitä vahingossa pahoinpidellä!
Meillä on ollut perinteenä kokoontua jouluna sukulaisteni maatilalle viettämään yhteistä joulua. Tänäkin jouluna sinne kerääntyi sellaisia sukulaisia joita en muista mähneeni kuin joskus pentuna.
Homma menee meillä perinteiseen tyyliin. Aattona koristellaan yhdessä kuusi ja pienemmät jouksee ympäri tonttia ja vanhemmat juo kahvia ja turisee kuulumisia. Tunsin välillä, etten kuulu kumpaankaan ryhmään joten lueskelin välillä tenttikirjojani. Illalla syötiin rauhassa ja pukki tuli sopivasti sapuskan päätteeksi. Pukin jälkeen tarjoiltiin terästettyä klökiä ja syötiin kinkkua.
Aamulla suurin osa porukasta lähti käymään haudoilla ja kirkossa. Minua ajatus ei kiinnostanut joten jäin loikoilemaan. Muiden lähdettyä päätin kuitenkin käydä tarkistamassa olisko rannassa olevassa savusaunassa vielä lämmintä. Olihan siellä ja siellä oli myös ihana pikkuserkkuni. Saamastani ja antamastani joululahjasta johtuen tämä joulu jää varmasti mieleeni.
Kyllä sukujuhlat on hienoja!
Samanlainen on minun äitini,aina vähättelee lahjoja,että tällaisen kalliin raaskit ostaa.Teen nykyään samoin ostan jotain halpaa,niin johan kelpaa.Ja usein en edes osta mitään,on tyytyväinen kun en osta.Aattona kävin häntä moikkaamassa olin vain 1,5 tuntia.En ole käynnyt hänellä jouluna 17 vuoteen,hän kun teki niin ilkeän tempun,että häipyi jonnekin jouluksi.Silloin päätin,että ikinä en joulua vietä hänen kanssaan.Olen kyllä onneksi jouluisin usein töissä,että en usein kyllä pääsekään.Siitä minun karttamiseni häntä kohtaan alkoi kun huusi aina miehestäni,että tollasen kanssa olet vaikka oli ihan kunnon mies.Siitä alkoi vuosia kestäneet mykkäkoulut,ihan sairasta ja on muuten ollut koko ikänsä tuollainen huutaja.Eikä hyväksy lastensa puolisoita,ennen ei antanut rahaa edes lainaksi jouduin melkein jättää koulunkesken,kun ei lainannut rahaa matkoihin.Nykyään lykkää rahaa 100@ silloin tällöin,ei oikein enään lämmitä mieltä kun ei antanut silloin kun sitä olisi tarvittu.Että suku on pahin.Ei enään sukujoulua.