Vihdoin viimein pääsin opiskelemaan sitä mitä olin jo pitkään salaa halunnutkin. Opiskelut ei vaan luista. Tekemättömiä töitä ja poissaoloja on kertynyt hirveesti. uueella paikkakunnalla en oo kenenkään jaksanu tutustua jne.
terkkari vihjaili aikoinaan et mulla vois olla masennusta ja jotain ongelmaa kai myös syömisen kanssa...
Miten te muut jaksatte opiskella?
Miten selviätte tenteistä ja normaalista arjesta?
terkkari vihjaili aikoinaan et mulla vois olla masennusta ja jotain ongelmaa kai myös syömisen kanssa...
Miten te muut jaksatte opiskella?
Miten selviätte tenteistä ja normaalista arjesta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
En tiedä varsinaisista opiskeluista, mutta lukiossa on toistaiseksi mennyt ihan mukiinmenevästi. Mikään kovin huono oppilas en ole ollut ennenkään. Se on kauan ollut henkilökohtaisena "kynnyskysymyksenä", että niin kauan kuin suinkin jaksan käydä koulua hyvin, niin olen suht terve. Kuten Freudikin sanoi aikoinaan, että terve ihminen kykenee tekemään työtä ja rakastamaan...tai jotain sinne päin ainakin:) Rakastamiseen sitten ei enää riitäkään energiaa kuin hyvin harvoin.
Siksipä en osaa oikein apuakaan mennä hakemaan, kun kuitenkin olen toimintakunnossa. Välillä tosin niitä aikoja, ja aika useinkin, että koeviikolla tuskaillaan (ensi kertaa jakson aikana) koekirjojen ja tekemättömien tutkielmien kanssa ja poissaoloja on joka jaksosta otettu niissä "sallituissa" tuntilukemissa.
Olen nyt lukion toisella ja jo ollessani kasilla terkkari vihjaili masennuksesta. Itse sen tosin tiesin jo ala-asteella, mutta avun torjuin silloin kasilla, koska terkkari paljastui erittäin epäluotettavaksi muijaksi. Kertoi kaikkien oppilaiden asioita jossain ruokatunnilla opettajille, että eipä kovasti huvittanut hänelle avautua.
Syömisongelmia? Sanonpa, että niihin kannattaa hakea myös apua, jos suinkin luonto antaa periksi. Vaikeita juttuja, eroon pääseminen omin voimin on hyvin vaikeaa puurtamista ja nuo ongelmat vielä kulkevat käsi kädessä masennuksen kanssa. Kaksi kaveria, jotka vahvistavat ja kannustavat toinen toisiaan. Minulla 3 vuoden bulimiaputki takana ja yleiskunto aika finito. Eipä tässä muuta paljon jaksakaan kuin lukea joskus kirjoja ja lopun aikaa nukkua, missä ei tarvitse uhrata fyysisiä voimavaroja. Tulevaisuudessa ei ehkä sitäkään...tai kyllä se tästä, täytyypä taas vaihteeksi tehdä uudenvuoden lupauksia. Jos tällä kertaa onnistuisin pitämään ne:)
Viestini idea kuitenkin. Hae apua itsellesi. Minä en enää ansaitse sitä, mutta olen todella tyytyväinen jos saan jonkun muun varoittavalla esimerkillä auttamaan itseään vielä kun on voimia ja ymmärtää elämänsä olevan vinoutumassa.
Eiköhän niissä opiskeluissakin ole joustonvaraa, ettei kaikkea tarvitsisi tehdä niin nopeassa tahdissa? Hoidon avulla voisi jopa tulla siihen kuntoon että jälleen jaksaisi.
Joo. Ole onnellinen, jos jaksat opiskella, minä olen ollut jo vuoden tekemättä mitään, ja koko suku huutaa "mene nyt opiskeleen", kylä minä yhteen kouluun hain. Sinne en päässyt, nyt ne huutaa vielä pahemmin, tiedän kyllä, että opiskella pitäisi, olisin ehkä onnellisempi kuin nyt, syvän masennuksen keskellä, yksin. :(
vaihtelevalla menestyksellä opiskelen yliopistossa. pari vuotta sitten alkoi masennus, josta pääsin jo yli mutta nyt se on taas "päällä".
Olen juuri sillä alalla, minne olen halunnut lapsesta asti, mutta silti motivaatio on huolestuttavan lähellä nollaa. Toistaiseksi olen päässyt läpi kaikista muista paitsi yhestä tentistä, että ihan siedettävästi menee. luennoilla en ole jaksanut käydä kovinkaan paljoa. kotihommat on yleensä hoitamatta, mutta välillä löytää jostain energiaa siivota ja tehdä ruokaa. lyhyesti sanottuna olen jotenkin pystynyt elämään masennuksen kanssa. kauan tuntemiini kavereihin en ole jostain syystä pitänyt yhteyttä, se harmittaa...
hain apua ammattiauttajilta jo ajat sitten. ilman sitä tuskin olisin enää hengissä. minäkin ehdottaisin, että meet johonkin opiskelijaterveydenhuoltoon. ja jätä ne opiskelut aivan minimiin, niin vähän suoritat kuin mahdollista jos et jaksa. jos et saa päätäsi kuntoon ni sitten et ainakaan jaksa opiskella.