Samizar!

Meillä on nyt yhtäaikaa monia isoja asioita pakkaantunut elämään, joskin olen niistä vilpittömän onnellinen. Pientä stressiä vaan tekee välillä, kun minä olen vastuussa tietystä syystä. Toiselle kun kelpaakin lähes kaikki :)

Jospa siis sinä osaisit tähän isoon, mutta "maallisempaan" asiaan valaista tai neuvoa jotakin?

Eli tulisinko olemaan tyytyväinen tähän nykyiseen suunnitelmaamme, joka on vasta suunnitelma paperilla (ja josta projekti sitten etenisikin aika vauhdilla) vai onko sen osalta syytä miettiä vielä muitakin vaihtoehtoja? Saatko mitään ohjetta tai neuvoa?

Taidan olla vähän jahkailijaluonne, samoin pieni perfektionisti. Mutta ahdistaisi ajatus, etten olisikaan ihan tyytyväinen, koska olen jo kertaalleen aiemmin pettynyt. Saattaahan olla, että tämä on oikein hyvä nyt, mutta kun en pysty näkemään vuoden- kahden päähän itse.

Nöyrin kiitokseni ja Hyvää Uutta Vuotta sinulle!
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin mitä tarkoitit. Suunnitelmanne on hyvä, mutta jos haluat ja puoliskosi sen hyväksyy, niin ainahan tuollaisia yksityiskohtia voi muuttaa. Ei tietenkään ihan loppuvaiheessa, kyllähän Sinäkin sen ymmärrät. Ja toisinaan ja alustavan suunnitelman muutos maksaa rahaa, joten mitä aikaisemmin "päähänpistoistanne" päätätte, sen halvempaa.
En näe, tai minä sanon tunteesta, kuin pelkkää hyvien värien leiskuntaa. Kaiken lisäksi siihen kuuluivat myös äänet, harmoniset äänet, joista jo muinaiset kreikkalaiset puhuivat sfäärien harmoniana. En kuule ääniä, enkä ole tulossa hulluksi, mutta minun mielestäni ja tuntemuksieni perusteella ei minun edes tarvi toivotella hyvää vuotta 2007. Mutta teenpä sen kuitenkin, hyvää vuotta 2007 t. S.

Äänestä
  • Kiitos sinulle. Ymmärrän sen hyvin, ettei ainakaan kovin radikaalisti voi enää tätä kyseistä suunnitelmaa muuttaa. Muuten siitä tulisi täysin uusi, mutta ehkäpä se suurempikaan muuttaminen ei siitä sitten paljon kummenisi? Yhtälailla kai miettisin muita vaihtoehtoja... ja yhtä epävarma olisin.

    Toivottavasti kuvailemasi harmonia viittasi juuri tähän nykyiseen suunnitelmaan. Eli voisimme tämän kanssa jatkaa huoletta. Haluaisin uskoa niin!

    Kiitos vielä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linnea.. kirjoitti:

Meillä on nyt yhtäaikaa monia isoja asioita pakkaantunut elämään, joskin olen niistä vilpittömän onnellinen. Pientä stressiä vaan tekee välillä, kun minä olen vastuussa tietystä syystä. Toiselle kun kelpaakin lähes kaikki :)

Jospa siis sinä osaisit tähän isoon, mutta "maallisempaan" asiaan valaista tai neuvoa jotakin?

Eli tulisinko olemaan tyytyväinen tähän nykyiseen suunnitelmaamme, joka on vasta suunnitelma paperilla (ja josta projekti sitten etenisikin aika vauhdilla) vai onko sen osalta syytä miettiä vielä muitakin vaihtoehtoja? Saatko mitään ohjetta tai neuvoa?

Taidan olla vähän jahkailijaluonne, samoin pieni perfektionisti. Mutta ahdistaisi ajatus, etten olisikaan ihan tyytyväinen, koska olen jo kertaalleen aiemmin pettynyt. Saattaahan olla, että tämä on oikein hyvä nyt, mutta kun en pysty näkemään vuoden- kahden päähän itse.

Nöyrin kiitokseni ja Hyvää Uutta Vuotta sinulle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu