vilkaisin kälviän internet sivuja kuinka siellä
tehdään neliapila kuntaliitokseen esiselvitystä.
taas kaiken yli menee politiikka.varmistetaan
että yhden puolueen yksinvalta varmasti säilyy.
tällä pohjalla syntyy kuoleva kunta jonka väki-
luku tulvaisuudessa tulee vuosittain laskemaan
satoja.onnea vaan laittakaa kunnan nimeksi kepula

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuo Kannuksen, Himangan, Lohtajan ja Kälviän kuntaliitoksen esiselvitys valmistui tietääkseni jo kesällä ja koko kuntaliitoshankekin on selvityksen tuloksena kuopattu.
Lähtökohdat tuollaiselle kuntaliitokselle olivat huonot, koska kaikki kunnat ovat rahapulassa ja kuuluvat eri terveyskeskuksiin. Lohtajalla ja Kälviällä ollaan melko tyytyväisiä Kokkolanseudun terveyskeskuksen palveluihin eikä haluttaisi liittyä Kannuksen alaisuuteen.
Ja onhan Kannus aivan väärässä suunnassakin ihmisten liikkumista ajatellen pitkien ja osittain huonojen teiden takana. Sitä paitsi ainakaan Lohtajalta ja Himangalta Kannukseen ei ole kesällä edes julkisia liikenneyhteyksiä ja talvisinkin kulkevat vain koulubussit kerran päivässä.
Jos kuntaliitoksiin on pakko mennä, niin Kokkola on ehdottomasti luontevin suunta. Kokkolalta on kuitenkin ensin saatava jonkinlaiset takeet, että uusi kunta kehittäisi ja rakentaisi maaseutuakin.