SRK on jo sata vuotta opettanut (heti alkuperäisestä lestadiolaisuudesta erottuaan), että tuomiovalta on heillä itsellään. Mikä siinä tuomitsemisessa ja toisen alistamisessa niin kovasti viehättää, että pitää täälläkin kysellä että milloin SAA heittää oman siskonsa saatanalle?
Miksi olette niin julmia ja armottomia lähimmäisiänne kohtaan? Eikö Jeesuksen armo ole vielä saavuttanut vl-uskontoa, kun elätte edelleen lain alla?
Itse en edes haluaisi tuomita läheisiäni saatanalle ja helvetin matkalaisiksi, mutta sellainen on hyvinkin ihailtua toimintaa vl-piireissä. Jopa omien vanhempien ja lapsien saattaminen saatanan haltuun oli hoitokokousaikana monien harrastus.
Homo(vl) homini(vl) lupus...
Miksi olette niin julmia ja armottomia lähimmäisiänne kohtaan? Eikö Jeesuksen armo ole vielä saavuttanut vl-uskontoa, kun elätte edelleen lain alla?
Itse en edes haluaisi tuomita läheisiäni saatanalle ja helvetin matkalaisiksi, mutta sellainen on hyvinkin ihailtua toimintaa vl-piireissä. Jopa omien vanhempien ja lapsien saattaminen saatanan haltuun oli hoitokokousaikana monien harrastus.
Homo(vl) homini(vl) lupus...
Vastaukset 43
Vanhimmat
ja vallanhalu ajaa SRK:n miehillä ja vl-saarnaajilla ohi kaiken muun. Siinä ei paljon Raamatut paina vaakakupissa, kun saadaan opettaa, että VAIN ME olemme jotakin. Kaikki muut ME tietenkin tuomitsemme alimpaan helvettiin.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Matt. 7:
"1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan."
On siinä tavaliselle sivistymättömälle maanviljelijälle tai kotiäidille annettu paljon valtaa kun saa suvereenisti tuomita ihmisiä kuoleman jälkeen helvettiin noin vaan! Ei ole siis ihme, ettei homma kestä aina hanskassa ku tuollainen valta on kaikille annettu, jotka vl-uskoa tunnustavat.
Kun jatkuvien (14) synnytysten ja kolmenkymmenen vuoden yövälvomisen uuvuttama kotiäiti turhautuneisuudessaan tuomitsee ihmisiä saatanan lapsiksi, on jälki kovin rumaa. Tämän vallan antamisen avulla on SRK saanut senkin raskautetun kotiäidin pysymään puolellaan -saa tuskissaan edes muita tuomita!
Hoitokokousten harhaisista opeista on SRK:n puheenjohtaja Erkki Reinikainen on jo v. 1987 todennut, että SRK toimi väärin. valitettavasti ER:n esitelmä on salainen ja vain vl-pappien hallussa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000 000000003&conference=4500000000000490&posting=220000000 22436981
Raamatun mukaan uskosta osattomia voi nuhdella ja myös uskovaista voi nuhdella ja hoitaa uskovaisen hairahduttua synnin vietäväksi. Vain yksi tie vie perille Taivaan kotiin, nimittäin Jeesus-tie.
Jeesus söi syntisten kanssa ja jutteli prostituoidunkin kanssa kuin ihmisen eikä linnoittautunut norsunluutorniin kuten te. Te ette ole armosta kuulleetkaan vaan tuomiosta ja tuomitsemisesta. Sanotte, että teilläkin annetaan armoa, mutta armonne kynnys on niin korkea etti sen yli monikaan pääse. SRK:n armo vaatii niin paljon tekoja ja kieltäymyksiä, ettei sitä kaikille anneta.
Voi kuulkaa jos se valta olsisikin meillä uskovaisilla, niin voitte olla varmoja, että jokainen maailman ihminen pääsisi taivaaseen.. mutta me haluamme uskoa niin kuin raamattu opettaa. Ja se on raamattu joka tuomitsee, ei me ihmiset!!! Kuinka ihana olisikaan uskoa, että kaikki pelastuvat, mutta emmehän me halua uskoa toisin, kun raamattu opettaa!!! Me voidaan kyllä kutsua teitä muita myös Jumalan valtakuntaan, mutta jos Jumala ei avaa sydäntä ymmärtämään, niin meidän puheet ovat täysin turhia!! Jumala tietää ihmisen sydämen tilan ja Hän myös tietää, kenen sydän on vastaan ottavainen. Sellaiset ihmiset hän johdattaa tavalla tai toisella uskovaisten yhteyteen.. Sen voi huomata esim. Togon uskovaisista!! jumala on tietänyt, että siellä on vastaan ottavaa sydäntä. Hän on sinne vienyt uskon!!!
vl-lässytystä. Harhaoppinen kirjoittaja.
on pelkkää rauhanyhdistyksellä opittua fraasilitaniaa, jolle ei löydy mitään pohjaa Raamatusta. Uinu harhoissasi.
"Voi kuulkaa jos se valta olsisikin meillä uskovaisilla"
luulet, että uskovaisia ovat pelkästään vanhoillislestadiolaiset, koska olet tarpeeksi kauan kuunnellut SRK:n ja vl-puhujien valheopetuksia.
Voi sinua harhaanjohdettua ihmisraukkaa.
sinua.
Togoon meni muuten amerikkalaiset vanhoillislestadiolaiset. Arvaapa miksi...
on aika huvittava. Sille nauraa naurismaan aidatkin.
käydessään kyllä tunnistaa,ketkä ovat vaeltamassa samassa hengessä ja ketkä eivät. Näyttävät ulkopuolisetkin osaavan lukea,mitkä ovat ns."Älykästä feikkiä" eli tekeytyneet uskovaisiksi. Eivät ne saa sellaista "tiikerilaumaa" kimppuunsa kuin sinä. Eli näemme 2 eri henkeä,jotka sotivat toisiaan vastaan maailman loppuun saakka. Sanoihan jo Jesaja jo aikoinaan "silloin tarttui 7 vaimoa yhteen mieheen ja pyysivät:´me tahdomme itsemme elättää ja vaatettaa,salli ainoastaan meitä sinun nimelläs kutsuttaa,että häväistyksemme otettaisiin meiltä pois`" niinpä niin..:) 1 pointti vielä. Me näemme Kristuksessa myös Ihmisen. Se on hämärtynyt tältä maailmalta. Kristus näkyy tälle maailmalle vain Jumalan Poikana(jumalallisena kirkastusvuoren Herrana). Sen huomaa siitä,kun ovat yksimielisesti sitä mieltä,että Jeesus on välimies Jumalan ja ihmisen välillä ja hän voi vaan antaa synnit anteeksi,mutta eivätpä silloin uskoneet,kun hän oli lihassa(fariseukset). Hän oli vaan puuseppä Joosefin poika. Nythän on kuitenkin niin,että Jeesus on meidän kanssamme maailman loppuun asti(luvannut olla),johon me uskomme. Eli toisin sanoen puuseppä Joosefin poika on edelleen täällä meidän keskellämme. Ja Hän oli vanhan liiton matkalaisten matkassa myös."Se kallio,joka heitä seurasi oli Kristus". Näet nyt,mitä palautetta Kristus sinussa saa."Ei ole palvelija suurempi Herraansa". Kysymys vain kuuluu "kuka uskoo saarnamme ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?" Yhteenvedoksi vielä "joka ei tunnusta Kristusta lihaan tulleeksi hän ei ole sovelias" eli kun hän sanoi:"minä olen A ja O ensimmäinen ja viimeinen" Me sen ymmärrämme,ettei tuo edellinen lause tarkoita vaan sitä 33 ja puolta vuotta,minkä hän kongreettisessa lihassa vaelsi,vaan jälkimmäinen lause selitää sen uskomme perustan,vaikka nämä kohdat ovat poimittu eri Raamatun paikoista. JR.
suinkaan kaikki sellaiset, jotka täällä (tai muuallakaan) esiintyvät VL:ien nimissä, suinkaan ole vl-kristittyjä. Ei niistäkään kaikki jotka käyvät rauhanyhdistyksellä seuroissa ja sanovat olevansa VL:iä, ole niiden joukossa jotka pelastuvat.
Eli esim. täällä voi laittaa VL:ien sanomaksi ihan mitä sattuu, ja niin näytetään tekevänkin, koko ajan. Mm. tämä aloituksesi on siitä hyvä esimerkki, aivan kuin suoraan Iltalehden lööpistä: "Joko olet lopettanut sen hillittömän juopottelun, vastaa kyllä tai ei".
että ketkään muut kristityt esim. suomessa eivät omavanhurskaiden vanhoillislestadiolaisten tavoin tuomitse opetuksessaan muihin hengellisiin kirkkokuntiin kuuluvia uskovaisia kadotukseen.
vanhoillislestadiolaisten kohdalla tulee aikanaan toteutumaan karulla tavalla:
mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
tuomitsevat opetuksellaan kaikki muut uskovaiset helvettiin testatakseen, miten alla oleva Raamatun kohta toimii käytännössä.
Matt. 7:
"1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan."
että ensi kesän Valkealan suviseurojen yhteydessä pidettävässä vl-puhujien kokouksessa harkittaisiin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen nimen muuttamista:
"Tuomioherätysliikkeeksi"
nöyrtymättömyyttä Jumalan tahtoon tämä vanhoillislestadiolaisten tuomiohinku.
kun vl:t jakavat ihmisiä vuohiin ja lampaisiin. Ilman pakkosynnyttämistä et taivaaseen pääse. Monet muut paheet ja synnitkin suvaitaan, mutta ei perhesuunnittelua.
Murenemassa on ehkäisykielto. Käytäntö vaan ajaa sen kiello yli, eikä saarnamiehet voi mitään.
..duunariportaan lapsilukua vaikka 60-luvulta niin huomaat, että paremman väen lapsiluku keskimäärin on huomattavasti alempi kuin alemman kastin.
Hurskastellaan, mitä hurskastellaan, mutta niin se vain on !
on jo nyt opillisesti täysin hajallaan. Eri puolilla Suomea pätevät täysin eri säännöt. On hyvä asia, että Oulun huru-ukkojen sääntökokoelma ja Raamatun vastaiset opit alkavat pikkuhiljaa murtua.
tuntuu kiinnostavan kovasti lukijoita. Ei ihme.
"SRK on jo sata vuotta opettanut (heti alkuperäisestä lestadiolaisuudesta erottuaan), että tuomiovalta on heillä itsellään."
aloitti vanhoillislestadiolaisena herätysliikkeenä Lars Levi Laestadiuksen kuoleman jälkeen. Tuolloin vl-herätysliike luopui LLL:N Jumalan sanaan perustuneista opeista ja siirtyi sielunvihollisen oppeihin. Näitä oppeja opetetaan rauhanyhdistyksillä nykyään.
Syypäitä siihen, että sielunvihollinen on pääopettaja vl-herätysliikkeessä, ovat Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (SRK) ja vl-saarnaajat. Yksi vahva merkki siitä, että sielunvihollisella on vankka jalansija vl-herätysliikkeessä, on vanhoillislestadiolaisten voimakas tupakointi.
Uskovainen ei juopottele eikä tupakoi.
on "uskovaisella", joka nimittelee toisia uskovaisia halveksivasti "epäuskoisiksi" ja tuomitsee nämä mielessään kadotukseen vain sen takia, että toiset uskovaiset eivät ole saman herätysliikkeen jäseniä kuin tämä "uskovainen" itse?
Mutta Ry:n piirissäpitää olla ja kuria noudattaa. Muuten olet saatanan lapsi ilmiselvästi!
Jokainen, joka ei halua julkisesti kuulua paikkakuntansa Ry:hyn on saatanan lapsi. Me emme tuomitse.
veljet ja sisaret. Meitä vanhoillislestadiolaisia syytetään usein siitä, että me tuomitsemme muita ihmisiä. Mutta tämähän ei pidä lainkaan paikkansa. Sehän on Jumalan sana, joka tuomitsee helvettiin kaikki muut uskovaiset koko maailmassa paitsi vanhoillislestadiolaiset. Nostakaamme siis päämme, kun kuulemme näitä valheellisia panetteluja. Me emme tuomitse.
Seuraavaksi tupakkatauko."
vl-saarnaajat osaa lukea? Onko ne niin metsäläisiä?
"1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan." (Matteus 7)
SRK-niminen eriseura perustettiin Suomeen nimenomaan tuomitsemaan muita (ja halutessaan myös omiaan) kadotukseen. He ottivat mielestään "taivaan valtakunnana avaimet" mukaansa erottuaan alkuperäisestä lestadiolaisuudesta Jällivaarassa.
Sen jälkeen he ovat hanakasti tuominneet "kaikkea liikkuvaa" helvettiin. Kun heille ei ulkopuolisten tuomitseminen 70-luvulla enää riittänyt, he alkoivat heittämään omiaan saatanalle tuosta vaan. Julma uskonto.
vl-maallikkosaarnaajista on lukutaidottomia maatiaisia, jotka eivät tajua mitään Raamatun päälle. Omasta päästään laskevat tulemaan tuomiosaarnojaan, joissa kaikki maailman uskovaiset tuomitaan kadotukseen ja pelkästään vanhoillislestadiolaiset ohjataan taivastielle. Tällä tavalla nämä maatiaissaarnaajat keräävät vl-kuulijoiden sympatiat itselleen.
Hirvittää pelkkä ajatuskin, että oman hengellisen elämän perustana olisi tällaiset lukutaidottoman maatiaisen tuomiosaarnat.
"Homo(vl) homini(vl) lupus..."
= Ihminen on ihmiselle susi.
Avaaja tarkoittaa ilmeisesti sitä, että vl-hoitomiehet olivat aikanaan susia lähimmäisilleen - mm. vanhoille mummoille - joita he aikansa kiusasivat yleisön edessä ja sitten röyhtäisten sekä ääntään korottaen luovuttivat nämä mummoparat saatanan haltuun. Saatesanoina olivat "Kukaan ei saa olla missään tekemisissä tämän mummon kanssa; ei edes omat lapset".
Homo(vl) homini(vl) lupus...
on latinaa ja tarkoittaa siis "Ihminen on ihmiselle susi".
Hieman lisää latinaa:
Amor vincit omnia. = Rakkaus voittaa kaiken.
Anima sana in corpore sano. = Terve sielu terveessä ruumiissa.
Carpe diem! = Tartu hetkeen!
Cogito, ergo sum. = Ajattelen, siis olen.
Errare humanum est, ignoscere divinum. = Erehtyminen on inhimillistä, anteeksianto jumalallista.
Exercitatio artem parat. = Harjoitus tekee mestarin.
Festina lente. = Kiiruhda hitaasti.
Fiat lux! = Tulkoon valkeus!
Fortes fortuna adiuvat. = Onni suosii rohkeaa.
Mens sana in corpore sano. = Terve sielu terveessä ruumiissa.
Ora et labora! = Rukoile ja tee työtä!
O tempora, o mores! = Oi aikoja, oi tapoja!
Repetitio est mater studiorum. = Kertaus on opintojen äiti.
Sic transit gloria mundi. = Niin katoaa mainen kunnia.
Soli Deo gloria. = Yksin Jumalalle kunnia.
Si vis amari, ama. = Jos haluat rakastetuksi, rakasta.
Vanitas vanitatum, et omnia vana! = Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!
Veni, vidi, vici! = Tulin, näin, voitin!
Viimeksi mainittu on Julius Caesarin lausahdus hänen voitettuaan omien joukkojensa kanssa Roomaa vastaan hyökänneet vihollisjoukot. Caesar tarkoitti ilmaisulla taistelun helppoutta.
Fumo, ergo sum! = Vedän tupakkia, olen siis olemassa! ;)
tuo oleminen saattaa milloin tahansa päättyä tuskalliseen keuhkosyöpään, niin jätin ilmaisun pois luettelosta.
vl- maininta, että Jumalalta tuokin tuskallisuus on annettu. Eihän vl saa suurempaa kuormaa mistään, mitä ei jaksa kantaa. Joka tapauksessa vl:sta jää todistus kuoleman jälkeen seurakunnalle. Eikö hautajaisissa näin sanota?
vl-pappi vl-hautajaisissa toteaa, että "seurakunnalle jäi kuolleesta henkilöstä todistus, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle".
Vanhoillislestadiolaisille on siis annettu ihmeellinen kyky nähdä jo täällä ajassa, minne kukin menee iäisyyttään viettämään. Ehdoton vl-sääntö tässä asiassa on: Vanhoillislestadiolaiset taivaaseen ja kaikki muut uskovaiset helvettiin.
mihin perustuu tämä -sielu kelpaa Jumalalle-, eli kyky tietää ennalta, että vl-uskovaiset viimeisellä tuomiolla ovat ainoa Taivaan perijöiden joukko. Perustuneeko satavuotiseen oppiperinteeseen vai löytyneekö tukea Raamatusta?
VT:sta?
vanha kehnohan tämän opin lanseerasi noin sata vuotta sitten SRK:lle ja vl-saarnaajille.
olisi hyvä saada joiltain vl:lta, mistä -seurakunnalle jäi todistus- oikein on saanut alkunsa. He taitavat kuitenkin pysyä vaiti.
tuomitsemishalu johtuu siitä, että SRK:n johtomiehet ja vl-saarnaajat ovat luonnehäiriöisiä.
kuuluu yksin Jumalalle.
SRK:n miehet ja vl-saarnaajat pelaavat todellista uhkapeliä nousemalla taistelemaan Raamattuun selvin sanoin kirjoitettua tuomitsemiskieltoa vastaan Raamatun vastaisella "vain me" -opillaan.
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Matt. 7:
"1. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2. sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan."
tuomita toisia kuin nöyrtyä ja myöntää omat virheensä. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys eli SRK ja sen johtomiehet tietävät tämän erittäin hyvin.