Näin Joulun aikaan meistä monet varmaan kävi jo pois nukkuneiden haudoilla muistelemassa.
Se on aina yhtä pysähdyttävää ja hiljentävää lukea ne tutut nimet hautapaasissa, mutta samalla rauhoittavaa ja luottamusta herättävä tunne, että joskus taas kohtaamme.
Siellä oli iso-vaarin hauta, joka vuosikymmeniä sitten soitti viulua kunnes se hänelle synniksi kirkastettiin. Viulu myytiin ja soitto lakkasi.
Seurakunnalle jäi todistus että sielu kelpasi Jumalalle. Iso-vaari varmaan kääntyisi haudassaan jos tietäisi, että tänään hänen lapsenlapset soittavat iso-vaarin aikanaan asuttamassa tuvassa viululla joululauluja.
Siellä oli kirkas äänisen tädin hauta, joka tykkäsi laulaa kotikirkossaan tutun kanttorin johtamassa kirkkokuorossa. Seuroissa käydessä ei siunausta kohdalleen saanut, armon varkaaksi jotkin nimitti. Sidotun laulajan sielusta ei jäänyt seurakunnalle todistusta.
Siellä oli pienviljelijän hautakumpu, joka eduskuntavaalissa väärin annetun äänen kautta möi sielunsa saatanalle. Ei ennättänyt ymmärtää ketä piti äänestää. Sidottu sielu odottaa viimeistä tuomiota.
Siellä oli sen opettjan kaunis hautakivi, jonka permanentilla kiharretut ja sidotut hiukset sitoivat hänen sielunsa iankaikkiseen vaivaan.
Sellaisen todistuksen sai seurakunnalta se opettaja.
Mutta yhtä kaikki, nuokin vainajat kutsutaan sen todistajan eteen joka antaa myös todistuksen niille paimenille ja opettajille jotka aikanaan oli neuvomassa ja hoitamassa näitä ihmisiä.
Jumalan sana on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Jos joku muuttuu, se ei ole Jumalan sanaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kylmien väreiden tuntumaan luissa ja ytimissä. Viesti pani miettimään, mitä tarkoittaa se "todistus" seurakunnalle, koska paljon on asioita, joiden todistuksesta jokainen ajattelee sydämessään mitä ajattelee. Kun taas joku päällepäsmäri toitottaa mielipiteensä ääneen seurakunnan yksimielisenä mielipiteensä.
vanhoillislestadiolaiset käyttävät vl-henkilön kuoleman jälkeen ilmaisua "Hänestä jäi seurakunnalle todistus, että hänen sielunsa kelpasi Jumalalle"?
Otetaanko tässä jälleen kerran Jumalan paikka kuten vl-opetuksessa muutoinkin?
Tapaninpäivänä muistellaan myös Stefanusta, joka kivitettiin kuoliaaksi uskonsa tähden.
Meitä uskonsa tähden vainottuja lienee monia näilläkin palstoilla. Olen kirjoittanut antaneeni sydämessäni anteeksi heille, jotka tuomitsivat minut. Se ei kuitenkaan riitä heille, elleivät he itse tunne tai tunnusta tehneensä väärin.
Puhuttelut saattoivat tapahtua ensin yksittäisesti, sitten "parin, kolmen todistajan kanssa" ja sitten "sanottiin seurakunnalle". Näinhän Raamattu opettaa nuhtelemaan syntiin joutunutta.
Hoitokokousten aikoihin ei kuitenkaan ollut kyse sellaisesta syntiin joutumisesta, mitä Raamatussa tarkoitetaan. Silloin pitikin olla tottelevainen ja kuuliainen heille, jotka vaativat hengistä parannuksentekoja milloin mistäkin (teko)syistä.
Eiköhän se väärä henki sitten "löytynytkin" jokaisesta. Meidät "tottelemattomat", sieltä erotetut tai erkaantuneet hylättiin ja kivitettiin, jotkut jopa kuoliaiksi, mutta monien sydämet ainakin "vereslihalle", kuten eräs Ry:lle jäänyt muisteli tuon ajan tapahtumia.
Saulus oli ehkä kuuluisin kristittyjen vainooja. Hänestä tuli myöhemmin apostoli Paavali. Jumalalle ei siis mikään ole mahdotonta.
Rukoilkaamme vainoojiemmekin puolesta ja antakaamme viimeinen tuomiovalta Jumalalle.
Hyvää ja armorikasta uutta vuotta toivottaen sirkka