Olisi mielenkiintoista tietää mitä tarkoittaa seuraava uni. Olin tuomittavana keskiaikaisella torilla. Minut mestattin kirveellä ja tuomari sanoi, etten ole kärsinyt vielä tarpeeksi ja minulle laitettiin uusi pää ja tarkoitus oli suorittaa mestaus uudelleen. Tuomari tuli kuitenkin toisiin mietteisiin ja minut vapautettiin. Ystäväni tervehtivät minua, jolloin ihmettelin, kuinka voitte tuntea minut vaikka minulla on vieras pää. Näin unen 80-luvun alussa.
Mestaus
80-luvulla
2322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
elämässäsi tai ajattelussasi tuohon aikaan suuria muutoksia kun näit unen? Mestaus voi tarkoittaa jonkun vaiheen loppumista.
Ei muistaakseni mitään kovin mainittavaa.. Uneni olivat tuohon aikaan muutenkin aika mielikuvituksellisia. Eräässä katselin itseäni katon rajasta ja huomasin mustan laatikon lähtevän huoneeni nurkasta lähestymään minua. Tipahdin katosta ja ravistelin itseäni huutaen: herää, herää, jos et nyt herää, niin et herää enää ikinä.