hei mulla on tosi ikävä vaiva joka syö minua paljon. Mulla on aina ollut huono itsetunto yli 30v ja nyt mä arvostelen aina tekemisisäni että olisi voinut sanoa jonkun asian fiksummin tai tehdä paremmin, se on kamala kierre ja siksi mielelläni makaankin sängyssä mutta sittenkin arvostelen itseäni kokoajan, mun ajatukset jotenkin kiertää samaa rataa vaikka kuinka yritän keskittyä muuhun. Olen jutellut asiasta muutamille ihmisille tästä, meuvoksi olen saanut että mene pelin eteen ja sanoa sitten että olen hyvä ja kelpaan sellaisena, mutta kun tuon teen ei se tunnu miltään, ikävää tämä itesensä aliarvioiminen tai miksi sitä kutsutaan, jostain pitäsisi saada positiivista voimaa!
tautini nimi????
oireet
9624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lievässä hypnoosissa voinet saada sellaiset ohjeet, ettei se enää vaivaa sinua. Hypnoosissa ei nukata, vaan olet aivan valveilla.
Minä kävin kerran sellaisella, eikä siitä ollut mitään haittaa. Minulle neuvottiin se sairaalassa.
En tosin tiedä, onko se virallisesti hyväksyttyä hoitoa.
keskustelu on auttanut minua. Minulla myös samanlaisia itsetunto-ongelmia. Pyydä omalääkäriltä lähete tk:n psykologille, siitä se lähtee.... Tsemppiä!
tautis nimi. Mulla kans sama vaiva kauhea skaala muita diagnooseja vakavasta masennuksesta alaspäin!
Toisaalta sua ei pelkästään vaivaa mainitsemani vaiva, joka on tekemistensä aliarvioimista, vaan vaikuttaa selvästi ainakin keskivaikealta masennukselta.
Ei sun kannata kuunnella "täysterveiden" neuvoja, vaan marssia aluks terkkariin kertomaan KAIKKI ongelmas, kirjota ne ensin paperille, sillä itse olen huomannut lääkärin puheille mennessäni unohtavani suurimman osan sanottavastani!
Kyllä asia siitä lähtee rullaamaan eteenpäin ja pääset monista vaivoistas eroon. Hankalin homma on kai se täydellisyyden tavoittelu, mutta minäkin olen vähän kerrassaan oppinut tyytymään hiukkasen puutteellisempiin suorituksiin ja siihen kyllä pikkuhiljaa oppii!
Eli mars terkkariin!
Kävin terveys-asemalla ja puhuin suuni puhtaaksi, sain sepram reseptin se on joku mielialalääke, auttaakohan se tähän vaivaan? Onko sulla jotain käytännön elämässä toimivia konsteja kun alemmuuskompleksi iskee ja ajatus pyörii vaan yhtä ja samaa kurjaa rataa?!
Sairastan itse vakavaa masennusta, vaikka nyt onkin menossa terveempi jakso. Taustalla on "tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö", joka siis on mielisairautta lievempi sairaus ja jonka alkusyyt löytyvät lapsuudesta. Useimmilla masennusta potevilla, itsetunto-ongelmista ja muista psyykkisistä rasitteilla kärsivillä on taustallaan jonkin sortin persoonallisuushäiriö, joka on syntynyt kun lapsena/nuorena on joutunut sopeutumaan johonkin voimakkaaseen ilmiöön lähipiirissään, eikä ole saanut tilaisuutta käsitellä sitä. Eli sieltä aikojen takaahan nämä psyyken kummallisuudet kumpuavat.
Ensinnäkin sanon, että lääke ei yksistään korjaa ongelmaa. Ei mikään lääke. Masennuslääkkeillä on kyllä saatu hyviä hoitotuloksia, sillä masentuneella aivojen välittäjäaineiden normaalituotannossa on häiriöitä ja siksi ajatukset alkavat helpommin kiertää synkkää kehää. Mutta perimmäistä ongelmaa, eli vääristynyttä minäkuvaa ei voi kukaan muu korjata kuin sinä itse. Onneksi apunasi voi olla koulutettu ammatti-ihminen, joka voi kanssasi selvitellä syyt siihen, miksi vähättelet itseäsi ja olet itseäsi kohtaan niin kriittinen.
Olisi mielenkiintoista tietää, millainen tausta ja lapsuus sinulla on? Itse olen alkoholistiperheestä, jossa pienestä pitäen otin vanhemmilleni kuuluneen roolin auttajana ja suojelijana ja kehitin itseäni varten valeminän, jota nyt puretaan yhdessä terapeuttini kanssa. Minulla kuuluu myös taudinkuvaan äärimmäisen alhainen itsetunto, perfektionismi, itseni ruoskiminen, vääristynyt minäkuva jne. jne. En ole myöskään saanut apua positiivisista affirmaatioista, vaan siitä että olen askel askeleelta tutustunut todelliseen itseeni ja sitä kautta kokenut, että kaiken tämän sairauden alla on jotakin aitoa ja arvokasta. Henkisyys ja suurten filosofisien kysymysten pohtiminen on auttanut minua myös kääntämään katseeni itsestäni ulospäin, sillä mitäpä muuta itsesääli on kuin pohjatonta itsekkyyttä? Löytämällä merkityksen elämälleni olen myös löytänyt arvon itselleni.
ei toivottu lapsi ja hyvin pienestä pitäen sain huolehtia itse itsestäni, kaiken piti sujua moitteettomasti tai tuli tupen rapinat. Myöhemmin vanhempani ottivat alkoa ja riitelivät ja minä aina olin sovittelijana, jota on kestänyt lähes näihin päiviin n 2v sitten oli raju avioero ja minä siinä välissä kuuntelin 24h vrk kaikkea ikävää. Olin itse terapiassa n vuosi sitten mutta vaikka kaikki käytiin lapsuudesta alkaen läpi niin minulle jäi suuri uupumus vaikka kaikki on nyt elämsässä ok, tärkeän asian terapiasta opin että ei tarvitse olla toisten ovimattona,saa itse valita seuransa ei tarvitse olla sellaisten ihmisten kanssa jotka vain syövät energiaa, mutta yli 30v niitä energoita meni liikaakin ja suorituspaineet ovat syvällä. Onneksi minulla on ymmärtävä aviomies joka pahimpina aikoina soitti vanhemmilleni ja käski olla häiritsemättä,mutta pian rumba alkoi aina alusta. Olisi ehkä päässyt helpommalla jos ei olisi tälläinen herkkä.
löydy! Mä syön tällä hetkellä taas Cipralexia 10mg/vrk. Annos puolitettiin, kun halusin Zybania tupakasta eroon pääsemiseksi. Harmikseni ei oikeen mitkään masislääkkeet tunnu auttavan mua. On sitten toisia, joille jo ensimmäinen lääke auttaa!
Lääkkees saattaa auttaa tai sitten ei. Valitettavasti masisläkkeitten vaikutus (tai vaikuttamattomuus) ilmenee usein vasta jopa neljän viikon jälkeen.
Ja valitettavasti viimeinenkin kysymyksesi jää vaille vastausta. Olen vain vuosien kuluessa jotenkin opetellut hyväksymään vähemmän hyvin tekemäni asiat, jotka kuitenkin saattavat olla muiden mielestä erinomaisen hyvin tehtyjä!
Siellähän se vika on meidän omien korviemme välissä ja pysyy, kunnes joko löytää jostain ylimääräisiä voimavaroja voittaakseen huonommuuden tunteen, tai sitten keksitään todellinen ihmepilleri.
Toistaiseksi vain rämmitään täällä kurjuuden alhossa viettäen päiviä, jolloin ei saa ehkä mitään aikaiseksi.
Kuulostaa monelta osin samanlaiselta kuin minun lapsuuteni ja aikuisuuteni. Olen myöskin joutunut toimimaan perheeni yksityisenä terapeuttina ja edelleen minä olen se, jolle soitetaan kun asiat menevät solmuun ja minun pitäisi ne ratkaista. Minullakin on ihana mies, joka tukee ja tsemppaa sanomaan ei, mutta vanhat käytösmallit istuvat tiukassa.
Oletko lukenut kirjan "Virtahepo olohuoneessa"? Itse luin sen lopulta vasta nyt joulun aikaan ja se selvitti minulle kyllä monta asiaa... Itkuhan siinä tuli monessakin kohdassa, mutta tuntui hyvältä kun joku oli pukenut sanoiksi kaiken kokemani ja tuntemani. Suosittelen lämpimästi sinua lukemaan tuon kirjan (jos et jo ole lukenut) ja sitä myötä tutustumaan sisäiseen lapseesi, joka luultavasti niitä itsesyytöksiä jollottelee sisimmässäsi... Kuuntele sitä lasta, ymmärrä sitä, helli sitä. Nyt aikuisena sinun on mahdollista korjata vanhempiesi ja perheesi tekemät haavat rakastamalla sitä pientä tyttöä sisälläsi, joka jäi paitsi kaikesta tuesta ja rakkaudesta, joka sille olisi kuulunut.
Meille, joille lapsuus ei ole antanut eväitä elämään, on äärimmäisen tärkeää tunnustaa, että se ei ollut meidän syymme. Me olisimme ansainneet rakkautta ja kaiken hyvä maailmassa, mutta meitä kohdeltiin väärin. Tämän tajuaminen saa aikaan prosessin, jossa kielteiset tunteet löytävät oikean kohteensa - joka siis et ole missään tapauksessa sinä itse!
kenen kirjoittama tuo kirja on? Minä kyllä teidän että mun huono itsetunto on paljolti siitä että vanhempani eivät koskaan esim kannustaneet missään saati sanoneet rakastavansa minua, mutta jos tiskipöytä oli huonosti kuivattu niin korville tuli ja kun heillä oli ongelmia niin minä toimin terapeuttina Minä asun maalla ja tuo meidän kirjasto on aika pieni en tiedä onko siellä tuota kirjaa mutta kuvailemasi tieto kirjasta vaikutti hyvältä.