Olen 16 vuotias ja melko ujo. Tietenkin riippuen tilanteesta. Kavereiden kanssa ja pienessä porukassa olen puhelias ja käyttäydyn joskus sekopäisesti jne. Masennun kuitenkin siitä kun isossa porukassa kukaan ei kuuntele mielipidettäni ja nyt siirryttyäni ammatilliseen koulutukseen ajattelin TAAS kerran positiivisesti että noniin nyt tulee uusia kaverisuhteita ja pääsee eroon noista lapsellisista yläaste "kavereista".
Väärässä olin. Kavereita tuli kyllä, mutta taas kerran mielipiteelläni ei ole mitään väliä, koska en ole sellainen puhelias ja tekopirteä ja ylisosiaalinen. Elikkä toisin sanoen minulla ei ole mielipiteitä asioihin, ainakaan muiden mielestä. Muutaman hyvän ystävän löysin, mutta heillä on jo parhaat kaverit. Joten taas historia toistaa itseään. Minulla ei ikinä ole ollut parasta kaveria elämäni aikana. Voisin tässä valehdella että syynä olisi ainainen muuttaminen paikasta toiseen ja onhan se osasyy. Olen yrittänyt muuttaa käytöstäni ja olen onnistunut siinä mielestäni hyvin (olen melko täydellisyyteen pyrkivä ja vaadin itseltäni liikoja ja samalla myös muilta), mutta minusta ei vain pidetä. Uusi harrastuksen aloittaminen on kauhea ajatus sillä kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. Joten ei tämä niin helppoa ole, hankkia pysyviä kaverisuhteita. Ulkonäössäni ei ole vikaa ja pidän itseäni kauniina (vaikka välillä itsetunto ongelmat nousevat pilviin saakka).
Ongelmaani ei liity lapsuusiän traumoja tai vastaavia sillä lapsuuteni oli tasainen ja ihana. En vain tiedä mistä tämä johtuu. Voihan se olla sitä murrosikää, mutta sain silti lääkkeet sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja esiintymisjännitykseen.
Onko muita samanikäisiä kohtalotovereita? ja miksei myös vanhempiakin...
Väärässä olin. Kavereita tuli kyllä, mutta taas kerran mielipiteelläni ei ole mitään väliä, koska en ole sellainen puhelias ja tekopirteä ja ylisosiaalinen. Elikkä toisin sanoen minulla ei ole mielipiteitä asioihin, ainakaan muiden mielestä. Muutaman hyvän ystävän löysin, mutta heillä on jo parhaat kaverit. Joten taas historia toistaa itseään. Minulla ei ikinä ole ollut parasta kaveria elämäni aikana. Voisin tässä valehdella että syynä olisi ainainen muuttaminen paikasta toiseen ja onhan se osasyy. Olen yrittänyt muuttaa käytöstäni ja olen onnistunut siinä mielestäni hyvin (olen melko täydellisyyteen pyrkivä ja vaadin itseltäni liikoja ja samalla myös muilta), mutta minusta ei vain pidetä. Uusi harrastuksen aloittaminen on kauhea ajatus sillä kärsin myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. Joten ei tämä niin helppoa ole, hankkia pysyviä kaverisuhteita. Ulkonäössäni ei ole vikaa ja pidän itseäni kauniina (vaikka välillä itsetunto ongelmat nousevat pilviin saakka).
Ongelmaani ei liity lapsuusiän traumoja tai vastaavia sillä lapsuuteni oli tasainen ja ihana. En vain tiedä mistä tämä johtuu. Voihan se olla sitä murrosikää, mutta sain silti lääkkeet sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja esiintymisjännitykseen.
Onko muita samanikäisiä kohtalotovereita? ja miksei myös vanhempiakin...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla pukkaa olemaan sama ongelma. Itse olen 14 vuotias. Pienissä porukoissa sanon mielipiteeni ja osaan pitää hauska, jutella niitä näitä, ilman että tarvitsee hävetä. Koulussa minua pidetään varmaan hirveänä hikipinkona, mutta käyn vain koulua tunnollisesti. En ole puhelias ihminen, jos en tunne ihmisiä entuudestaan. Minun on aika vaikea tutustua ihmisiin, haluaisin kovasti, sillä tykkään ihmisistä. Koulussa vain tuntuu, etten löydä ihmisiä jotka olisivat samalla aaltopituudella minun kanssani. Minä haluaisin ystäviä joiden kanssa voi nauraa, mutta puhua myös puhua vähän syvällisempiäkin. En pidä itseäni mitenkään muita parempana ihmisenä, mutta meidän yläasteelta en vain löydä ketään aitoa ihmistä. Jotenkin tuntuu että se jutteleminen on niin epäaitoa. En ole mikään vakava ihminen ja osaan pitää hauskaa. Välillä itsetuntokin kärsii ja vaivun taas omiin maailmoihin ja millään ei ole mitään väliä. Se on sitten taas asia erikseen, siihen vaikuttaa monet asiat. Välillä minullakin tulee sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja ne alkavat välillä käymään ylivoimaisiksi. Sydän hakkaa ja tulee tukala olo. Haluaisin vain pois sieltä.
Itse juuri toivon, että tilanne paranisi kun pääsen ammattikouluun, mutta saas nähdä. Mutta se tieto lohduttaa hieman, että on muillakin samoja ongelmia, enkä ole ainut näistä ongelmista kärsivä.
Millon sulla alko noi sosiaalisten tilanteiden pelot ja missä tilanteissa ne ilmenee? Mulla on kaikki esitelmät ja isossa ryhmässä keskustelut joissa on "pakko" ilmaista oma mielipide. Opiskelen vielä sellaista alaa jossa pitää olla pirtsakka ja sosiaalinen ja hyvä esiintyjä. Oli suuri kynnys mennä lääkäriin, mutta sainpahan lääkkeitä joita otan satunnaisesti silloin kun on tarvis.
älkää vaan alkako syömään noita masennuslääkkeitä, niitä lääkärit mulle yritti tykyttä.
Sain Propralia ja Xanoria, ne on paljon parempi vaihtoehto.
Ilmeisesti sinulla Ujo123, ei taida olla masislääkkeet päällä, kun harvakseltasi syöt?
Mulla myös nuo esitelmät, uusiin ihmisiin tutustumist ym. tuottaa vaikeutta, vaikka kavereideni kesken olenkin aika puhelias. Vapaa-ajalla minulla oikeastaankkin on vain yksi kaveri, jotenka eipä ois pahitteeksi saada pari lisaa.. :/
on minullakin käytössä. Ei masennuslääkkeitä. Ihan minimi annokset molempia ja xanor on erittäin tehokas minulla vaikka onkin pieni annos.
Juu nuo perhanan esitelmät... Se on paniikki jo pelkästä ajatuksesta. Meidän pitää esiintyä usein koulussa ja onneks sitä harjotellaan ja ehkä siihenkin tottuu. Kai se on totta että pitää kohdata pelot.
Suuren yleisön esiintyjää minusta ei tule ja se pitää hyväksyä, mutta koulutuksen lopussa varmasti osaan ja uskallan pitää pienelle ryhmälle esitelmän jostain asiasta. Ootko kauan kärsinyt tosta jännittämisestä? Mulla alko jo ala-asteen 6:lla luokalla muistaakseni.
No, mähän oon jännittäny vähän aina. Joskus 3-luokalla sain jo sen takia Propralit käyttöön.. :(