Kuitenkin hänet tuodaan hoitoon aina silloin tällöin, vanhemmat tuovat nyytin ja lähtevät samantein. Minusta heidän pitäisi itse olla mukana, kunnes lapsi tottuu. Ja myös useammin tuoda lasta muutenkin kylään ettei pääse vieraantumaan.
Miten olette muut hoitaneet asian ?
Miten olette muut hoitaneet asian ?
Vastaukset 7
Vanhimmat
vika on ikäkaudessa joka tulee joka lapselle, toisilla selkeämmin kuin toisilla. Lapset voivat vierastaa vaikka näkisivät isovanhempiaan parikin kertaa vkossa.
Meillä vierasti noin vuoden lapsi pappaansa vaikka useasti kyläiltiin eikä KOSKAAN jätetty lasta hoitoon vaan oltiin itekkin koko vierailun ajan näköetäisyydellä.
tuo vierastaminen, mutta turvallista lapselle ja paljon helpompaa , varsinkin hoitajalle olisi, jos vanhemmat voisi olla mukana.
Ei voi olla kovin kivaa lapselle eikä mummolle, jos
lapsi itkee koko ajan, eikä silloin tehoa lohdutukset.
Ettekö voisi järjestää niin että lapsi ehtii tottua ennen hoitoon jäämistä ?
mun vanhemmat on ollu tukena ja apuna koko raskauden ajan ja synnytyksen jälkee. ne ottaa muksuu hoitoon kerran kuussa ja vähintää kerra viikossa muksu on niillä päivä/ilta hoidossa..muksu rakastaa isovanhempiaan ja he kuuluvat muksun "omaan perheeseen/sakkiin". me ollaan muksun kans kahestaa kaikki muu aika (paitsi ku mun kavereita tulee kylään). mut meillä tutustutettiin muksu isovanhempiinsa hyvin heti syntymän jälkeen ja pidetään todella usein yhteyttä.. muksu onki oikee ukin poika..ei suostus ukin sylistä mihinkää ja äit ei mummulassa ees kelpaa..enoosa kahtoo vähä vierastaen ku eno ei sylittele ollenkaa. mut sen jalkoihin on kiva mennä nujuumaan silti.
mun neuvo ois et isovanhemmat otettas mahollisimman paljon mukaan lapsen elämään jo alusta pitäen. edellyttäen että isovanhemmat ja miksei muutkin läheiset haluavat sitä. mun motto on ollu et lasta tarvii kasvattaa koko kylä. yksin en pärjäiskää henkisesti. kyl sitä sisulla aina mutta joskus on vaikeampaa ja sillo on hyvä et on paljon läheisiä joihin lapsi on tottunu.
hyvät uudet vuodet ihanille isovanhemmille ja kiitos että olette lapsienne/lapsenlapsienne tukena
Olet hyvin oivaltanut. Onnittelen kypsää asennettasi, hyvin harvasta löytyy noinkin hienoja mielipiteitä.
mutta miksi vain äidin oma äiti ja isä ovat isovanhempia ?
Lapsella on aina kaksi vanhempaa ja isovanhempia kahdet , jos ovat kaikki elossa.
Kyllähän se on lapsen temperamentistakin kiinni, osa on sopeutuvaisempia, ja osa vähemmän sopeutuvaisia, jne.
Kerronpa meidän poikasesta. Kun hän oli pieni, niin asuttiin isovanhempien kanssa samassa rakennuksessa. Heitä siis nähtiin päivittäin kenties montakin kertaa .
Poika oli kova vierastamaan. Itse asiassa hän vierasti jo 2 kk iässä. Tai ehkä se ei ollut vierastamista (ainakin sanotaan, että niin pieni ei vielä vierasta) vaan se oli sitä herkkyyttä, mitä hänessä niin paljon oli.
Myöhemmin ilmeni, että hänellä on lievä neurologinen häiriö, jonka oireita on mm. aistiyliherkkyys. Äänet, kosketus, hajut, valot saattoivat laukaista vielä isompanakin paniikinomaista huutoa.
Lapsena hänellä oli monenlaisia vaikeuksia, jotka johtuivat tästä neurologisesta häiriöstä. Ei niistä sen enempää, mutta nyt hän on iso lukiolaispoika ja pärjää kyllä koulussa ja elämässä. Keskiarvo on lähellä kymppiä, joten älyä riittää. Kuten myös sitä herkkyyttä, joka nyt tietenkin ilmenee toisella tavalla kuin silloin vauvana.
Tällainen tapaus, mutta oliko se nyt sitten jonkun vika ja kuka olikaan syyllinen, että hän huusi kuin hengen hädässä joutuessaan vieraampaan syliin.
On niin monia syitä miksi lapsi voi olla erilainen kuin mitä vanhemmat ja isovanhemmat ovat etukäteen ajatelleet. Tärkeää olisi hyväksyä lapsi sellaisena kuin hän on. Jos se etukäteen laadittu käsikirjoitus on kovin vähän liikkumavaraa antava, niin lapselle tulee raskaaksi tuntea olevansa vääränlainen.