Käytin Saabin 900 i -90 merkkihuollossa pakokaasutestissä. Hyvältä näytti! Asentaja unohti testiliuskasta nimensä. Siinä oli pelkkä huollon leima. Katsastusmeies kysi haenko nimen vai maksanko testin k-asekmalla. Maksoin! Päästöt pielessä. Uudestaan merkkiliikkeeseen, jossa totesivat, että ilman toimenpiteitä päästöt OK. Eivät laskuttaneet hommasta mitään. Katsastusmies hyväksyi tuloksen ilmanmuuta, vaikka sanoin hänelle, että mitään ei tehty. Osaako joku selittää tämän mystiikan?
Mielenkiintoista
jj
2525
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itellä oli muutama vuosi aikaa sitten vm -91 Primera, josta tarkastutin ennen katsastusta lähihuoltsikalla päästöt. Päästöt oli ok. Testistä en maksanut mitään, sillä suoritimme vain muun huollon ohessa päästöjen tarkistuksen ja näinollen en saanut raporttia. Menin konttorille ja kappas, hylkäys tuli että pätkähti! Päästöt oli liian korkeat. Ihmeteltiin siinä katsastusmiehen kanssa hetki testien eroavaisuutta ja ei kai siinä muuta kuin takaisin lähihuoltamolle... Maksoin testin ja sain raportin. Huoltsikalla arvot alittivat rajan reippasti. Sieltä taas katsastuskonttorille näyttämään lappua ja leima tuli. Katsastusmies halusi kuitenkin vielä käyttää autoani mittarissa ja kuinka ollakaan päästöt meni taas yli. Totesimme vain, että jommassakummassa paikassa on vika laitteessa ja tietenkin katsastusmiehen mukaan se vika löytyy huoltamolta, sillä konttorin laitteet tarkastetaan säännöllisesti. Että silleen...
Ne mittarit kalibroivat itsensä automaattisesti aika ajoin.
Tai sitten ne on todella rikki.