Mä oon 16 vuotias, ja oon raskaana. En oo vielä kertonu vanhemmilleni, oon pohtinut asiaa ihan älyttömän paljon. Monia isoja kysymyksiä nousee päähän, enkä niihin ole mistään nyt vielä vastausta löytäny. Lapsi sai alkunsa vahingossa, mutta aborttia en tee, en voi. Ja adoptiota en edes harkitse. Se voisi olla hyväkin vaihtoehto monille, mutta musta se ei tunnu oikeelta. Lapsen isä on 16, eikä raskaudesta mitään vielä tiedä, mutta luulen että voi olla ettei hän halua lasta. Olen ajatellut aika pitkälle asiaa, ja haluan tätä lasta. Mutta eri asia on sitten vanhempani. Viime vuonna kerroin nähneeni unta omasta raskaudestani, niin äiti menetti kaiken hillintänsä, ja sanoi että sehän olisi aivan hirveä katastrofi. Eli vanhempien reaktio tiedetään, ei tule hyväksymään. Joudun siis lähtemään kotoa jos päätän pitää lapsen. Ei siinä mielestäni mitään ongelmaa ole. Mieleeni onki heränny monia kysymyksiä asiasta...
1. (KULUT)Jos kerta muuttamaan joudun niin kuinka paljon suurinpiirtein saan jotain tukia.. Kuinka Paljon tulee kuluja kuussa, jos esimerkiks ite jätän ihan kaiken (kampaajat, [itsekin hiuksensa voi leikata], elokuvat, herkut, uudet vaatteetym. sellaset turhat) pois. Ajattelin sitä, että jos puhelinlaskuni olis korkeintaan kuussa sellaset 20, (on ollu alle 20 jo piiitkän aikaa) ja sitten muutenki... Paljon esim vuokra maksaa, suunnilleen, vai onko jotain muuta vaihtoehtoo?
2. Entä jos teen lukion ensimmäisen vuoden sitten etäopiskeluna, niin onnistuisikohan se? Vai pidänkö välivuoden?
3. Mitä vaihtoehtoja mulla on tässä nyt yleensä, kaikkeen..? Aborttia en tee, enkä anna adoptoitavaksi pientä lastani.
4. Miten kerron lapsen isälle, säikyttämättä?
5. Okei, varmaan pärjäänkin yh:na, mutta jos niin käy, onko se kovinkin paljon vaikeampaa kuin jos molemmat olis kuvioissa?
6. Poika on muuttamassa (kai) kuopioon opiskelujen perässä, että jos hänkin lasta haluaa (hän on jokatapauksessa siis muuttamassa omilleen heti kun ysiluokka loppuu) niin muutanko hänen kanssaan kuopioon. (maisemanvaihdos ei ole vaikeaa kun oon muuttanu jo kerran toiselle paikkakunnalle, tiedän millasta se on ja osaan siis varautua)
Kiitos etukäteen jo vastanneille. Voit vastaa myös suoraa mun sähköpostiin: [email protected]
1. (KULUT)Jos kerta muuttamaan joudun niin kuinka paljon suurinpiirtein saan jotain tukia.. Kuinka Paljon tulee kuluja kuussa, jos esimerkiks ite jätän ihan kaiken (kampaajat, [itsekin hiuksensa voi leikata], elokuvat, herkut, uudet vaatteetym. sellaset turhat) pois. Ajattelin sitä, että jos puhelinlaskuni olis korkeintaan kuussa sellaset 20, (on ollu alle 20 jo piiitkän aikaa) ja sitten muutenki... Paljon esim vuokra maksaa, suunnilleen, vai onko jotain muuta vaihtoehtoo?
2. Entä jos teen lukion ensimmäisen vuoden sitten etäopiskeluna, niin onnistuisikohan se? Vai pidänkö välivuoden?
3. Mitä vaihtoehtoja mulla on tässä nyt yleensä, kaikkeen..? Aborttia en tee, enkä anna adoptoitavaksi pientä lastani.
4. Miten kerron lapsen isälle, säikyttämättä?
5. Okei, varmaan pärjäänkin yh:na, mutta jos niin käy, onko se kovinkin paljon vaikeampaa kuin jos molemmat olis kuvioissa?
6. Poika on muuttamassa (kai) kuopioon opiskelujen perässä, että jos hänkin lasta haluaa (hän on jokatapauksessa siis muuttamassa omilleen heti kun ysiluokka loppuu) niin muutanko hänen kanssaan kuopioon. (maisemanvaihdos ei ole vaikeaa kun oon muuttanu jo kerran toiselle paikkakunnalle, tiedän millasta se on ja osaan siis varautua)
Kiitos etukäteen jo vastanneille. Voit vastaa myös suoraa mun sähköpostiin: [email protected]
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mutta, jos vanhenpasi sittenkin alkujärkytyksen jälkeen suhtautuisivat asiaan positiivisesti, niin jäisitkö kotiin asumaan?? Vanhempasi voisivat tukes ja auttaa sitten sinua.
Mielestäni olisi tärkeää, että saisit raskausaikana paljon tukea ja loppu vaiheessa apuakin. Kaikki raskausajan uudet jutut ja tuntemukset saattavat joskus pelottaakin, eikä ole tarkoitus, että niitä yksin itkee jossain.
1. Kuluista en paljoa osaa sanoa, mutta pienet ne tulevat olemaan. Alle 18 vuotta täyttänyt ei saa juuri mitään asuntotukia ainakaan. Melkeinpä pakosta tarvitsisit jonkun bonsaamaan omilleen muuttoasia. Aina voi kuitenkin yrittää ja kaikki on mahdollista!!
Ja mitä sun menoihin tulee, niin et voi ainakaan raskausaikana välttyä vaatteiden ostolta, kun mahasi kasvaa. :)
Vuokrissa on aika isoja eroja, mutta halvimmillaan jonkun pienen opiskelija-asunto tyyppisen kaupungin omistaman asunnon vuokra olisi ehkä n. 170e/kk. Harvemmin sellaista helmeä kuitenkin löytää. Missä muuten asut, isommissa kaupungeissa niitä saattaa ollakin?
2. Voit yrittää opiskella niin kauvan kuin jaksat, mutta sitten välivuosi voisi olla järkevin ratkaisu. Kekittyisit vain vauvaan ja omaan jaksamiseesi, turhaan rääkkäät itseäsi enää siinä vaiheessa koulunkäynnillä. Peruskouluhan sinulla on kuitenkin jo käyty, mikä on ehdoton ja tärkein? Pitää vain toivoa, että sinulla lapsen jälkeen on intoa lähteä vielä opiskelemaan niin nuorempien sekaan. Kun olet sitten itse kuitenkin jo kasvanut henkisestikin jo todella paljin.
3. Vaihtoehdot ovat omassa varassasi... sitä ei kukaan muu päätä, kuin sinä itse.
4. Suora puhe kannattaa aina, ja mieluiten kasvotusten, jos vain mahdollista.
5. Yh:n elämä on rankkaa ja siksi toivoisin sinunkin saavan paljon apua lapsen synnyttyä. Turhaan otat, ainakaan omasta mielestäni, mitään opiskeluja vielä siihen sivuun.
6. Jos sinusta siltä tuntuu, ja saisit asian sovittua porukoittesi kanssa.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja paljon jaksamista. Haluaisin myös koko sydämestäni, että vanhempasi antaisivat kaiken mahdollisen tuen sinulle, eivätkä heittäisi sinua pihalle. Se raskausaika voi olla aika kova paikka yksikseen elellä ja varsinkin vauvan synnyttyä.. En halua mitenkään pelotella.
Ja onnitteluni kuitenkin raskautesikin puolesta!
Olisi kiva lukea kuulumisiasi vielä myöhemminkin ja miten sinulla menee. Kirjoittele ihmeessä vielä tännekin päin.
Kiitos neuvoista. :) Tää on vähä vaikee asia mieltää viel et oon jo nyt raskaana... Mietityttää niin monet asiat. ja sitten ku siihen lisää huonon olon ja muut niin on vähä pihalla oleva olo... Onko sulla itselläs lapsia? JOs, niin millasta on ollù? niinku raskausaika, synnytys ja sit sen jälkeen? Joo, tiedän lapseen sitoutuu loppuelämäkseen, mutta koen siihen olevani valmis ja haluan tätä, niin kai se sitten oikea aika on..?
En oo varma siitä että miten äiti siihen suhtautuu, saatikka sitten isä. Toivon tietenkin sitä että voin jäädä kotiin, mutta tietty asiaan varaudun parhaani mukaan, jo ajatuksissa. :)
Asun espoossa, mutta muutto tietty onnistuu myös muualle. Kunhan sitten joskus johonkin lukioon pääsen. (esim entiselle paikkakunnallekin, jossa mulla on kaikki kaverit, jotka on valmiita auttamaan) tai sitten just kuopioon poitsun kanssa... Tai jotain. Vähän mua kyllä hirvittää, vaikka asiaa haluankin..
Itse olen 15 vanha (mitätöntä neuvoa itseään vanhempia) :) Mutta sukulaiset ja kaveri on ollut samassa tilanteessa, kuin sinä ja siten tiedän asiastasi hyvin.
Tottakai sinulla on ihan "PimpeliPom" fiilis. Enemmän huolestuisin, jos et yhtään ottaisi asioita hoitaaksesi, eikä sinulla olisi mitään halua järjestää "ongelmaasi".
Kaverini raskausaika meni hyvin, ilman ongelmia. Siitä en siis juuri mitään voi alkaa kertoilemaan. Loppu puolella häntä kuitenkin pelotti voimakkaat supistukset. Ne tulivat yleensä iltaisin. Kaverini säikähti aina, että nytkö se syntyy. Hän itki itkemistään, mutta hänen onnensa oli, että hänen poikaystäväsä oli mukana pelottavissa tilanteissa tukemassa. Välillä, jos hän oli yksin kotona hänellä oli mahdollisuus soitta esim. siskolleen.
Tuota tarkoitin, että raskausaikaan sisältyy pelottaviakin hetkiä, jolloin täytyy saada kaikki mahdollinen tuki. Hänen onnensa oli hyvät perhe- ja kaveri suhteet. Ilman niitä hänen elämänsä olisi ollut yhtä helvettiä!
Olen itsekin huomannut, että isät saattavat suhatautua tuollaisiin asioihin paljon rankemmalla kädellä, kuin äidit. Isin pikkutytöstä on kasvanut nyt aikuinen ja itsenäinen nuori nainen... kuinka se voi olla mahdollista!! :o
Äitien on yleensä tuollaisilla hetkillä helpompi suhtautua, kun ovat itsekin naisia. Tuon huomasi myös kaverini tilanteessa. Pienen sulattelun jälkeen kaverini äiti oli jo ihan innoissaan valitsemassa lastenrattaita tyttärensä kanssa.
Kaikkeen on hyvä varautua, mutta toivotaan silti parasta. Toivotaan, että vanhempasi eivät suhtautuisi asiaan niin kriittisesti, kuin luulet. Saatat olla väärässä... Minä pidän peukkuja pystyssä!! :D
1. Kuluista on hankala sanoa, on niin paljon paikkakohtaisia eroja. Mutta toisinkuin tuo edellinen väitti, saat asumistukea ja vanhempasi tulot ei vaikuta sinun tukiisi, koska sinulla on alle 18 vuotias huollettava. Mene www.kela.fi surffailemaan lisää tietoa. Saat äitiyspäivärahan lapsen synnyttyä (n. 15€/pv) ja lapsilisän 100€. Äitiyskauden päätyttyä saat vanhempainrahaa, joka on riippuvainen entisistä tuloistasi, sekä kuntalisää (meillä 200€/kk). Me asutaan kaksiossa kaupunkimme keskustassa, neliöitä on 51 ja vuokra 550€/kk. Eli laske neliö hinnaks noin 10€ per neliö.
2. Kantsuu pitää välivuos. Tulee muuten liian raskaaks, etkä pysty kunnolla keskittymään lapseesi. Ja välivuoden jälkeen voisit harkita amista? Saisit heti ammatin ja pääsisit työ elämään. Lukiosta et saa kuin paperin kätees, etkä ole minkään alan ammattilainen. Toki jos aijot yliopistoon, sit sun pitää mennä lukioon, mutta opintotuet on naurettavan pieniä summia. Jos jäät yksin sinulla tulee olemaan tosi tiukkaa. Eli miten ois se amis?
3. Siinä tais olla sun vaihtoehdot. Eli pidät lapsesi ja annat hänelle turvallisen hyvän elämän?
4. Kasvotusten kerrot asian, jossain rauhallisessa paikassa. Meillä pojan iskä ainakin romahti kun kuuli asiasta. Mutta yhessä ollaan, se oli vain alku shokki. kerrot mitä olet ajatellut ja suunnitellut. Sanot että tarvitsisit hänen tukeaan.
5. Kyllä se yh:na olo on aika vaikeaa, luulisin. Toki jos mies on pahoinpitelevä juoppo, silloin on parempi olla yh.
6. Muutat hänen kanssaan kuopioon. Jos hän lapsen haluaa. Ja toivottavasti haluaa. Tai kenties hän voisi jäädä eteläsuomeen opiskelemaan. Olisi teille helpompaa, jos on sukulaisia lähellä auttamassa.
Yritä nyt kertoa asiasta lapsen isälle ja vanhemmillesi. sen jälkeen voimme taas pohtia asioita uudestaan. Ja kerro sitten heti miten kävi! Voimia sinulle!
Ihan älyttömästi! Toi auttaa paljon. Nyt alkaa olla vähän selvemmillä vesillä asiat. Kiitos hirmusesti :) Joo ja kyllä ilmoittelen miten menee :)
laitoin itekin jo väärin... äitiyspäiväraha riippuu sun tuloista.. vanhempainraha on kaikille sama... vissiin............. :)
vanhempainraha ei ole kaikille sama, tarkoitit varmaan kodinhoidontukea!?
Hei!
Minulla on ollut aivan samanlainen tilanne jo 5 v sitten... Apua sain ensin lastensuojelun sossulta (oli oikein mukava sellainen) maksoi toimeentulotukea ja vauvan vaatteet/rattaat/sängyn vaikka asuin silloin vielä vanhempien kaa... eivät auttaneet mua silloin. Sitten sain tietää ensikodista ja sain paikan (sehän on tälläisiä tilanteita varten)! Asuin 8kk siellä, sain oman asunnon, tutuistuin ihanaan mieheen, nyt meillä tyttö 5v ja poika kohta 3v ja kaikki hyvin! Tsemppiä sulle ja puhu sossullesi (miel. lastensuojelu) jos tulee kysymyksiä niin mailaa!
Vaikutat aika kypsältä ikäseksesi.Toivottavasti asiat menee hyvin sulla ja vauvalla.
Aloita nyt kertomalla vanhemmilesi.
Saavat varmasti jumalattoman hepulin mutta jos olet noin vahvasti sitä mieltä että haluat lapsen pitää niin USKO pois äitisi on jonain päivänä(vaikka olisi vasta synnytksen jälkeen) sulaa vahaa kun näkee pienokaisesi..
Ole vahva ja muista että elämäsi ei ole todellakaan ole ohi tämän takia vaan se rikastuu ..
Jos olet alle 17-vuotias saat myös itse oman lapsilisäsi ja alle 18-vuotiaalle vanhemmat joutuvat maksamaan elatusmaksua. siis sinun vannhempasi sinulle.
omaa lapsilisäänsä itse saa!
Lapsilisää maksetaan lapsen, tässä tapauksessa 17v kakaran vanhemmille, että näillä olisi varaa elättää lapsensa. Taitaa tämä "äiti myös" olla nukkunut siellä peruskoulun opon tunneilla, jos edes on peruskoulusta ulos kunnialla päässyt. Ei sitä teiniäidille itselleen anneta - joissain perheissä vanhemmat päättävät antaa lapsilisät suoraan lapsille, mutta suurinosa vanhemmista päättää miten rahat käytetään ja miten niistä on parhaiten hyötyä koko perheelle.
Ja lapsilisän maksuhan lakkaa muutenkin kun täyttää 17, joten se siitä.
1. Kun tuossa mietiskelet että mitä tukia saat niin kannattaa myös miettiä mitä menoja on. Tuet kun eivät kyllä yleensä kata kaikkia menoja. Lapsi tarvitsee yllättävän paljon tavaraa, no toki kaiken voi hankkia käytettynä, mutta maksaa ne yleensä siltikin.
2. Suosittelen myös välivuotta. Pienen vauvan kanssa on rankkaa, toisina päivinä suuri saavutus on saada vaatteet vaihdettua itselleen, toisina saattaa olla hyvinkin energinen. Nukkuminen jää vähiin. Vauva herää syömään monta kertaa yössä ja päivälläkin vähän väliä. Keskity siis omaan jaksamiseesi ja vauvaan. Sitten jatkossa suosittelen kyllä jatkamaan opintoja vaikka olisi kuinka rankkaa, koulutus kyllä kannattaa aina. Jos lukio ei maistu enää nuorempien joukossa niin aina on iltalukio jossa on aikuisempi meininki´.
3.Vaihtoehdot päätät sinä itse, mutta toisaalta asioista on hyvä keskutella myös muiden asianosaisten kanssa.
4. Kerrot asian suoraan poikaystävällesi. Jos säikkyy asiaa niin ainahan voit kertoa asian myös hänen vanhemmille tai pyydät omia vanhempiasi kertomaan, kunhan alkujärkytykseltään selviävät :)
Suosittelen kuitenkin kertomaan pikaisesti niin että saatte kaikki aikaa totuttautua ajatukseen vanhemmuudesta.
Toivottavasti saat asiasi selvitettyä vanhempiesi kanssa, koska vaikka sinusta nyt tuntuu siltä että olisit valmis muuttamaan Kuopioon poikaystäväsi kanssa niin olisitko todella??
Ja kaikki vanhat kaverisi auttavat?? Näiköhän on?? yleensä he kyllä lupaavat ummet ja lammet mutta sitten kun sinulla on vauva kainalossa he eivät enää välitä ja heillä on omat menot joihin sinä et voi osallistua, joten älä hyvä tyttö heidän apunsa varaan heittäydy.
Toivotan kaikkea hyvää sinulle