Olisiko jollain hyvää neuvoa tilanteeseen? Veljeni on huume- ja lääkeriippuvainen. Huumeista hän pääasiassa käyttää lakkaa (butyrolaktoni) ja lääkekäyttöön kuuluu useita rauhoittavia-, mieliala- ja kipulääkkeitä (esim. Rivatril, Ardimex jne.). Amfetamiinia hän käyttää myös, mutta ilmeisesti ei niin paljoa hinnan/saatavuuden vuoksi. Veljeni on tällä hetkellä 25-vuotias, ja on käyttänyt huumeita yläasteelta lähtien. Ilmeisesti käyttö on ollut melko hallittua, koska vasta viimeisen vuoden aikana veljeni tila on lipsunut sellaiseen suohon, ettei arkipäivän asiat enää suju. Hänen tekemisiään joutuu koko ajan valvomaan. Hän saattaa laittaa hellan päälle, tai polttaa tupakkaa sängyssä ja nukahtaa siihen. Viime päivinä, kun hän on ollut vanhempieni luoma, hän on kuulemma ollut käyttämättä lakkaa, mutta sen sijaan käyttänyt parin päivän sisällä useita - luultavasti lähemmäs sata - pilleriä rauhoittavia lääkkeitä sekä kipulääkkeitä. Joulupäivänä hänelle soitettiin ambulanssi ja toimitettiin sairaalaan. Yliannostus. Näin on tapahtunut huumeiden tai lääkkeiden takia hyvin monia kertoja.
Puheet ei auta: veljeni tietää tarkalleen, mitä puhuu sairaalan psykologille tai mielisairaalassa kolmen-neljän päivän pakkojoidon jälkeen "kuntotarkastuksessa". Hän on fiksu miehenalku, ja oltuaan pari päivää sairaalassa ja selvittyään hieman, hän puhuu lääkärille ihanista tulevaisuuden näkymistä, mutta heti kotiin päästyään hän ottaa ainetta. "Koti" onkin toinen ongelma: hän on vuoroin asunut vanhan mummonsa, vuoroin vanhempiemme luona. Mutta kuten hyvin ymmärtää, häntä ei voi pitää kummassakaan paikassa. Veljeäni ei voi jättää yksin hetkeksikään, koska hän aiheuttaa vaaratilanteita, mistä aikasemmin mainitsin.
Ongelmana on se, ettei veljeäni saa pakkohoitoon. Hän kulkee sairaalakierrettä jatkuvasti. Isäni on monet kerrat puhunut sairaala-, mielisairaala- ja sosiaalitoimistohenkilökunnalle asiasta, mutta pakkohoitoa ei voida järjestää, koska mitään ´tarpeeksi vaarallista´ tai ´peruuttamatonta´ ei ole tapahtunut. Tähän voisi lisätä sen, että itseään ja muita aseella uhkaaminen ja siten poliisien paikalletulo ei ole ollut tarpeeksi hyvä syy hoitoon laittamiseen.
Veljeni oli vapaaehtoisessa hoidossa Kaivannon sairaalassa kuukauden verran, mutta silloinkin koko pehe painosti häntä jatkuvasti, että hän suostuisi olemaan siellä. Hoitoonkin isäni sai hänet niin, että kiersi autolla kaikki liikennevalot, jottei veli hyppäisi pois kyydistä. Sairaalan pihassa isäni soitti hoitohenkilökunnan paikalle, joka suostutteli veljeni tulemaan sisälle. Myöhemmin jatkohoitopaikka Kaivannon läheisyydestä olisi järjestynyt, mutta veli ei suostunut siihen, vaan toivoi pääsevänsä avohoitoon, ja lupaisi käydä viikoittain huumeseulassa. Tämä tapahtui viime kesänä, eikä hän yhtä ainutta kertaa ole seulassa käynyt. Huumeiden käyttö on jatkuvaa.
Kertokaa siis: miten veljeni saa pakkohoitoon. Muita parannuskeinoja ei tässä tilanteessa näy. Olen lukenut palstaa, ja moni teistä puhuu pakkohoidosta, mutta meille on sanottu, että 3-4 päivän hoidon jälkeen pn psykologin tms. haastattelu, ja jos potilas vaikuttaa terveeltä, hänet päästetään kotiin. Motivaatio parantumiseen veljelläni on siihen asti, kun pitäisi oikeasti mennä hoitoon. Monet kerrat hänelle on varattu hoitopaikka esim. Kankaanpäästä, mutta koskaan hän ei ole hoitoon mennyt. Veljeni on kuitenkin täysi-ikäinen, eikä häntä voi pakottaa hoitoon, vaikka niin toivoisimme.
Puheet ei auta: veljeni tietää tarkalleen, mitä puhuu sairaalan psykologille tai mielisairaalassa kolmen-neljän päivän pakkojoidon jälkeen "kuntotarkastuksessa". Hän on fiksu miehenalku, ja oltuaan pari päivää sairaalassa ja selvittyään hieman, hän puhuu lääkärille ihanista tulevaisuuden näkymistä, mutta heti kotiin päästyään hän ottaa ainetta. "Koti" onkin toinen ongelma: hän on vuoroin asunut vanhan mummonsa, vuoroin vanhempiemme luona. Mutta kuten hyvin ymmärtää, häntä ei voi pitää kummassakaan paikassa. Veljeäni ei voi jättää yksin hetkeksikään, koska hän aiheuttaa vaaratilanteita, mistä aikasemmin mainitsin.
Ongelmana on se, ettei veljeäni saa pakkohoitoon. Hän kulkee sairaalakierrettä jatkuvasti. Isäni on monet kerrat puhunut sairaala-, mielisairaala- ja sosiaalitoimistohenkilökunnalle asiasta, mutta pakkohoitoa ei voida järjestää, koska mitään ´tarpeeksi vaarallista´ tai ´peruuttamatonta´ ei ole tapahtunut. Tähän voisi lisätä sen, että itseään ja muita aseella uhkaaminen ja siten poliisien paikalletulo ei ole ollut tarpeeksi hyvä syy hoitoon laittamiseen.
Veljeni oli vapaaehtoisessa hoidossa Kaivannon sairaalassa kuukauden verran, mutta silloinkin koko pehe painosti häntä jatkuvasti, että hän suostuisi olemaan siellä. Hoitoonkin isäni sai hänet niin, että kiersi autolla kaikki liikennevalot, jottei veli hyppäisi pois kyydistä. Sairaalan pihassa isäni soitti hoitohenkilökunnan paikalle, joka suostutteli veljeni tulemaan sisälle. Myöhemmin jatkohoitopaikka Kaivannon läheisyydestä olisi järjestynyt, mutta veli ei suostunut siihen, vaan toivoi pääsevänsä avohoitoon, ja lupaisi käydä viikoittain huumeseulassa. Tämä tapahtui viime kesänä, eikä hän yhtä ainutta kertaa ole seulassa käynyt. Huumeiden käyttö on jatkuvaa.
Kertokaa siis: miten veljeni saa pakkohoitoon. Muita parannuskeinoja ei tässä tilanteessa näy. Olen lukenut palstaa, ja moni teistä puhuu pakkohoidosta, mutta meille on sanottu, että 3-4 päivän hoidon jälkeen pn psykologin tms. haastattelu, ja jos potilas vaikuttaa terveeltä, hänet päästetään kotiin. Motivaatio parantumiseen veljelläni on siihen asti, kun pitäisi oikeasti mennä hoitoon. Monet kerrat hänelle on varattu hoitopaikka esim. Kankaanpäästä, mutta koskaan hän ei ole hoitoon mennyt. Veljeni on kuitenkin täysi-ikäinen, eikä häntä voi pakottaa hoitoon, vaikka niin toivoisimme.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Jos lähtisitte yhdessä koko perheen voimin tällaisesta lähtökohdasta. Ja sitäpaitsi sairaus on yleensä elinympäristön -tapojen ja elintasonseurausta. Jos veljesi narkkaa näistä em. syistä, nyt tietty bentsokoukussa, joka ei varmaan ole hirveän vakavaa, niin hän ei ehkä näe ulospääsyätilanteesta sairauden hoidollisin keinoin. Esim. psykoterapian keinot eivät häntä auta, koska hänellä ei ole esimerkiksi itsellään tarpeeksi sanavarastoa auttamaan itseään eli kertomaan huolistaan ja murheistaan siten, ettei tulisi kyseenalaistetuksi. Ts. olisi varmuudella varma siitä, ettei tule "höynäytetyksi" elämäntilannetta entisestään vaarantavalla tavalla.
Toinen juttu on se, että jos veljesi ei pysty sisäistämään psykoterapian käyttämää tapaa. Itse etsin esim. avainsanoja ja pohdin tilanteen sekä sen miksi terapeutti on näin toiminut. Vastuu paranemisestaan on veljelläsi itsellään.
Joskus kieltämättä tuntui, että pitäisikö näillä ns. ongelmilla ns. meditoida, mutta en antanut periksi ja huomasin itse, omalla ajallani, esim. hoitajien persoonallisuusanalyysia tehdessäni, missä vika oli päihteitä käyttäessäni ja mitkä olivat syy hoitooni ja elämänlaadun huononemiseen.
Mulle itselle joka käänteessä puhuttiin, ei niinkään sairauksista tai hoidosta, vaan tilanteista eli mitään yhtenevää ratkaisua ei ole, saati faktatietoo siitä, et kyseinen homma olis terveydelle edullista. Mielestäni faktan täytyy A. Olla tarkastettavissa muista lähteistä B. Tukea aikaisemmin opittua C. Vastata lainsäädännöltään, joka kohdalta ihmisoikeus- ja perustuslakia, siitä huolimatta etten olisi oikeustoimikelpoinen, koska mua potilaana koskee aivan samat oikeudet.
Khrisnamurti on kirjoittanut tähän tapaan: Ei ole järkevää luokitella itseään mihinkään kategoriaan esim. olen kristitty, olen suomalainen, olen narkkari. Ne ovat rajoitteita, aivan kuten sairauskin. Toinen lainaus: Totuuden havaitsemin on oivaltavuutta ja oivaltavuuteen sisältyy täydellinen varmuus. Tää sopii mun mielestä siksi tähän, että veljesi elämä on epävarmaa ja hän ei ehkä oivalla miten hoidollisin keinoin siitä selviäisi ja siksi jää kellumaan epävarmuuden ja riippuvuuksien täytteiseen elämään. Mä en henkilökohtaisesti tue esim. Kiskon klinikoiden kantaa kemialliseen riippuvuuteen, koska sitä on melko vaikea määritellä elämäntilanteellisista syistä.
"Tie, totuus ja elämä, Tie = totuus = elämä"
Se luo turvaa, siksi olisi hyvä, jos sitä näissä hoidoissakin noudatettaisiin ja asia olisi joltakin taholta lainsäädännöllä turvattu. Nyt hoidossa on käytössä esim. verkostojen keruu ja kokoaminen, joka ei mielestäni ole lainsäädännön mukaista ---> turvatonta. Etenkin jos näiden verkostojen pitää koostua uskovaisista ihmisistä, niin silloin se ei ole lainmukaista. Oli se sitten kuinka hyvää hoitokäytäntöä tahansa. Hoitokäytäntö ei ole varmaan 100 %:n tervehdyttävä eri TILANTEET huomioiden.
On ainakin minun tapauksessani ollut hyvin tuloksellista terveyteni kannalta.
mieli käyttää minkäänlaista päihdettä, enkä koe siihen pakottavaa tarvetta. Omaehtoisen hoidon tulos? Ei täysin... Pääasia on kuitenkin se, että elämässä on jotain muuta sisältöä. Miten se veljesi asuntotilanne? Saisitteko jostain järjestymään ihan vain yhdessä (kahdestaan) keskustellen?
Olet oikeassa tossa ´elämän sisältö´-jutussa. Veljeni elämä koostuu tietokoneesta, huumeista tms. ja veloista. Hän on asettanut itsensä umpikujaan: osamaksusopimuksilla tietokoneita, jotka maksuksi huumeista; törkeää valehtelua omaisille ja varmasti myös kavereille; kaveripiiri koostuu ainoastaan päihderiippuvaisista; (huonosta olosta johtuen)lisää ja lisää aineiden käyttöä; työpaikasta/asunnosta ei tietoakaan- sosiaaliviranomaiset eivät ole auttaneet useista pyynnöistä huolimatta. Toisaalta veljeni ei pystyisikään maksamaan vuokralaskuja, saatika elämään yksin. Hän tarvitsisi kokopäiväisen valvojan, joka katsoo, että hän pysyy hengissä. Veljelläni ei ilmeisesti siksi ole halua parantua, että tietää tulevaisuuden näyttävän hyvin synkältä. Hän snaoi eräälle hoitajallekin, ettei ikinä pääse eroon aineista. Tuosta voisi ehkä joku päätellä, että hän haluaisi niistä eroon, mutta kun todellisuudessa puhumme hänelle vapaaehtoishoidosta, hän sanoo ettei suostu siihen.
Hyvänä esimerkkinä on se, että kun kävin katsomassa häntä sairaalassa perheeni kanssa, ja sanoimme hänelle, ettei hänellä ole muuta paikkaa mihin mennä, kuin pakkohoito, niin hän totesi, että olen jo ihan tarpeeksi ollut käyttämättä lakkaa, kun olen niin kauan ollut jo sairaalassa. Todellisuudessa veljeni on viettänyt siellä vain parisen päivää!
Se jäi vielä sanomatta, että tähän asti hän on nukkunut mummomme/ vanhempiemme luona, mutta se on mahdotonta enää, koska päihteiden käyttö on riistäytynyt täysin hänen hallinnastaan. Lähiomaiset ovat hermoromahduksen partaalla.
olisi autettava, se ei tarkoita että olisi omassa asunnossaan, muiden, useimpien harrastusten parissa. Niiden löytyminen voi viedä aikaa. Juttele paljon tulevaisuudesta.
Mikä on se sairaus joka häneltä tulisi hoitaa väkipakolla?
PakkoHOITO ei voi toimia jos ei ole sairas tai jos "sairaus" on tietoisesti itsevalittua. Miten silloin voi parantua edes "pakolla" jos ei halua parantua ja se on omasta halusta kiinni? Aivopesu parannusmetodina?
Pakkohoito ilman pätevää syytä: Silloin kyseessä on rangaistus joka puolestaan sotii yhteiskuntamme periaatteita vastaan.
Tämä tuskin lohduttaa teitä mutta nyt teidän tulisi ymmärtää että veljenne on oikeasti täysikäinen ihminen joka kulkee valitsemaansa tietä, ei ole sairas millään sellaisella tavalla joka oikeuttaisi pakkohoidon (ei ole suoraan uhka itselleen tai muille - niin ironista kuin se onkin). Tämä on maailmamme ja sen ihmisoikeuksien/yksilövapauksien nurja puoli. Kuitenkin asia josta meidän tavallaan tulisi olla ylpeitä; olemme vapaita yksilöitä, kukin kohtaamme kohtalomme tavallamme, omaa latuamme hiihtäen eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista.
"Narkkarin pakkohoito" johtaa väistämättä myös "Alkoholistin pakkohoitoon" ja se johtaa "Diabeetikon pakkohoitoon" joka johtaa kenties "Ylinopeuden ajajan pakkohoitoon" ja kenties sitten "Aseistakieltäytyjien pakkohoitoon".
Tähän ei ole varaa. Tasa-arvo koskee kaikkia. Myös narkkareita.
Jos narkkarilla on oikeuksia, vaan ei velvollisuuksia, niin ei se kyllä näinkään voi mennä!!
Jos narkkarilla on oikeuksia, vaan ei velvollisuuksia, niin ei se kyllä näinkään voi mennä!!
Mitä velvollisuuksia narkkari muka välttää rangaistuksetta?
Kerroppa se.
ne velvollisuudet, mitä hänellä on jatkossa? Ka miten ne poikkeavat nykyisistä? Sulla itselläsi on mun mielestä velvollisuus kunnioittaa ihmistä sellaisena kuin hän on.
ei ole sairaus, niin niitä velvollisuuksia ei sitten kyllä ole. Narkomania voidaan luokitella eräänlaiseksi A. Coping-keinoksi B. Defenssiksi. Defenssinä esiintyessään voitaisiin mun mielestä puhua kemiallisesta riippuvuudesta. Tätäkään ei olla halukkaita selvittämään. Nää on niitä sun paljon puhumia velvollisuuksia.
ei käytä huumeita defensseinä eikä Coping-keinoina, koska hän ei säätele psyykettään.
Narkomania luokitellaan psyykkiseksi sairaudeksi? Eli identiteettihäiriöksi tai psyykkisten itsesäätelymekanismien tai -keinojen puutteeksi tai niiden osaamattomuudeksi?
Kirjoitin eilen pitkän vastauksen, mut pöljä kone (käyttäjä) ei laittanutkaan sitä tonne..Eli tässä lyhyenä sama.
Vaikka veljeni on täysi-ikäinen, hän ei ole tällä hetkellä järkevä pitämään huolta omista asioistaan. Hänellä ei ole halua parantua. Nämä ovat mielestäni syitä, joiden vuoksi hänet voisi jo toimittaa pakkohoitoon. Koska veli ei itse osaa pitää huolta asioistaan, meillä lähiomaisilla on mielestäni velvollisuus edes yrittää auttaa häntä. Kaikkea on kokeiltu. Vapaaehtoiseen hoitoon hän ei mene.
Vaikka yhteiskuntamme järjestelmä on tällä hetkellä tällainen, toivoisin, että jossain vaiheessa todettaisiin, että kalliimmaksi se tulee hoitaa narkomaaneja kerta toisensa jälkeen sairaalassa. Oma veli on tuttu sekä ambulanssi- että sairaalahenkilökunnalle. Häntä on hyvin monet kerrat pidetty sairaalassa yön tai pari, sitten toimitettu mielisairaalaan muutamaksi päiväksi, ja lopulta päästetty kotiin. Voisi kuvitella, että tämä on kallista, jos joku.
Siis, lääkeriippuvuus on mielestäni sairaus siinä missä muutkin, vaikka se onkin itseaiheutettua, ja hoitoa tulisi ainakin yrittää pakkokeinoin, jos muu ei auta.
"suora uhka itselle tai muille"- sellainen veljeni todella on. Hänen ollessa vanhempieni luona häntä täytyy jatkuvasti vahtia, ettei hän esim. sytytä taloa palamaan tekstissäni mainitsemilla tavoilla. Toisaalta hän käyttää niin paljon lääkettä/huumetta, että jos hän nukahtaa, saamme koko ajan tarkkailla, hengittääkö hän vai ei. Aiemmin hänellä oli pistooli hallussaan laillisesti, jolla hän uhkasi ampua itsensä ja muita. Poliisit saapuivat paikalle, ja veivä aseen, ja kantoluvan. Veljeni on viiltänyt rannettaan ja ottanut illan aikana USEITA kymmeniä pillereitä rauhoittavia- ja kipulääkkeitä. Jos em. ei tarkoita uhkaa itselle/muille, niin mikä sitten?
Veljeni kuoltua yliannostukseen tai tulipaloon voimme kaikki todeta, että pakkohoito olisi ollut ehkä järkevä vaihtoehto. Vaikka hänellä ei olisi juuri nyt omaa motivaatiota parantua, sitä luulisi löytyvän siinä vaiheessa, kun pahimmat vieroitusoireet alkavat olla ohi, ja hän ymmärtää olevansa suht. terve vielä. Toinen asia kokonaan on sitten veljeni itselleen aiheuttamat velat.
sosiaalisen identiteetin osa-alueeseen, että veljesi sairastaa lääkeriippuvuutta. Itse näkisin järkevämpänä vaihtoehtona sen, että hän ei sairastaisi, vaan nimenomaan lopettaisi sen (omatoimisesti) Jospa hän kiristää? Esim. hyväksyntää. Tällöin kysymys voi esim. olla defenssistä eli tiedostamattomasta toiminnasta. Kannattaisi lähteä tukemaan enemmin hänen terveyttään eli kehon ja psyyken tarpeita. Kaikkein parhaiten hän määrittelee ne itse. On melko normaalia, että ajantaju tuollaisissa olosuhteissa häiriintyy, varsinkaan jos hän ei halua niissä olla tai koe saavansa tarpeeksi. Mielenkiinto mennyt. Sitä eivät tuo mitkään lääkkeet takaisin. Se täytyy löytyä hänestä itsestään. Hänen omia mielenkiinnon kohteita mukaellen, jotka saavat ja joiden PITÄÄ vaihdella. Muuten se voi laukaista hänessä tilan, jossa esim. sairaudet, joihin lääkitys on laukeavat uudelleen. Toisaalta nämä sairaudet saattavat myös pidentää näkemäni ja kokemani mukaan ikää. Sairaus, joka puolittain hoidetaan, ottamatta huomioon ympäristön muutoksia, on hengenvaarallinen. Siinä ei ajattelut auta, päinvastoin!
Veikkaisin että tuon kertomasi jälkeen, hella päällä yms., on kyllä usko lääkityksiin kadonnut. Vaikka kysymyksessä olisikin lääkkeetön hoito, hoidon jälkeinen elämäntilanne ja sen arviointi saattaa laukasta lääkityksen tarpeen. esim. sosiaali-ihmisten mielissä. Kysymys: Voiko veljesi mielestäsi OMASTA mielestään hyvin? Minun mielestäni ei.
Elät mielestäni hirvittävän pyyteellistä ja epäterveellistä elämää, kun haluat muiden ihmisten suorittavan tahtomallasi tavalla. Voisitko miettiä, mikä on veljesi mahdollisuus selvitä tuollaisissa vaihtoehdottomissa olosuhteissa hengissä, jossa HÄNEN tarpeitaan ei huomioida. Sairauden kanssa täytyy vain elää.
Pakkohoidon huonona puolena voin sanoa, että monet kokevat sen henkisenä rangaistuksena tai asiattomana puuttumisena omaan elämään, vaikka ymmärtävät, että sen aikaansaaneet tahot tahtovat vain auttaa. Mutta käy aivan päinvastoin. Heistä tulee VIHOLLISIA ja tapaus voi johtaa jopa harkittuun itsemurhaan, jos joku taho hänen tahtomattaan onnistuu järjestämään hänet pakkohoitoon.Ennuste tälläiselle ei ole hyvä.
Tilanne on kieltämättä vaikea. Koska asia koskettaa koko perhettänne, oletteko itse perhe ajatellut ensiksi mennä hoitoon? sieltä voi moni solmu aueta.
Kaikkea Hyvää!
"nimimerkki liikennevaloissa karannut"
Mitä veljellesi kuuluu tänään?