Onko kyseinen bändi enää edes elossa?? keikkoja taitavat tehdä, mutta tuo kuuden(?) levyn sopimus jonka solmivat, niin siitä taitaa olla kaikki levyt jo tehty. Vai olenko väärässä??
Enää hengissä?
5
1245
Vastaukset
- *Patsy*
Riippuu siitä, miten määrittelet "elossaolon". Oasis viettää ansaittua keikkataukoa, mutta eihän se sitä tarkoita, että bändi olisi kuollut ja kuopattu. Eikä sopimukseton tila tarkoita, että he eivät tekisi enää levyjä. Kaverit ovat niin rikkaita jätkiä, että tarvittaessa voivat tehdä kellarissa ihan minkälaisen omakustanteen tahansa.
- The Verve
Kyseinen "bändi" kuoli kahden ekan levyn jälkeen. Muut julkaisut ovat olleet tekohengitystä.
- Nimetön
Ensimmäinen Oasis-levy minkä sain käsiini oli näiden 3.levy Be Here Now. Mielestäni levy oli erittäin hyvä, paikoitellen jopa loistava. Joten mielestäni tekivät vielä hyvää musaa näiden kahen ekankin levyn jälkeen. Mutta tosiasiahan on se että jos ne tekee biisejä 10 vuotta ja sitten saadaan levytyssopimus niin tottakai ne parhaat biisit pistetään ensimmäisille levyille. Joten sitten kun on hyvät biisit vähissä ja pitäis vuodessa tehä suuri mestariteos niin kyllähän siinä paineet kasvaa suuriksi ja on vaikea tehdä loistavaa levyä. Pienenä
poikkeuksena tästä on juuri Verve joka teki yhden maaailman parhaista levyistä vasta viime päivillään.
- se vielä
vaikka justiinsa saivatkin elämäntyöstään palkinnon BRIT AWARDSeissa 2007- Outstanding Contribution to Music
Ne julkaisi kuudennen levynsä Dont Belive The Truth 2005 ja nythän tuli toi kokoelma.
Mutta Noel on sanonut että sillä on ainakin 8 hyvää biisiä edellisen levyn tiimoilta joista kolme on tosi hyviä ja Liamillaki on pari hyvää, ja Noel on sanonut että näistä biiseistähän he saisivat helposti jo seuraavan kokonaisen albumin jos he haluaisivat. Heillä on ikäänkuin jo valmis albumi. Mutta se että kuinka kauan bändillä kestää levyn valmiiksi saaminen on toinen juttu. Toisaalta on puhuttu että levyä pukkaisi jo 2007 lopulla mutta...Noel on useaan otteeseen korostanut sitä että kaikki riippuu ihan fiiliksestä- että katsotaan miten homma etenee- nyt juuri kiertueen jälkeen pidetään vähän taukoa- annetaan asioiden mennä omalla painollaan, eikä mitään ruveta suunnittelemaan. Eli mitään ei ole päätetty kumpaakaan suuntaan- tehdäänkö albumi vai etteikö tehdä...
Haastattelussa Noel mainitsi että edellisen levyn tuottaja tuli käymään yleisössä Brit Awardseissa, minkä jälkeen heidän piti vähän keskustella asioista, mutta se ei välttämättä tietenkään tarkoita että he suunnittelisivat samantien uutta levyä..
Eli BÄndi on elossa eikä ole toistaseksi hajoamassa ja juuri esiintyi Brit Awards 2007ssä ja Noel Gallagher veti akustisia soolokeikkoja bändin biiseistä joulun aikoihin uuden kokoelman tiimoilta. Bändi on tällä hetkellä vain tauolla maailmankiertueen jälkeen...
käy kattomassa tuolta pari uutista if you can understand english
http://www.live4ever.us/newsroom.html
So what's next? New album?
Noel: "Our producer Dave Sardy is coming over for the BRITs so I guess we'll have a chat and kick around some ideas. I've got eight songs that I'm pretty happy with. Liam has got one or two that he thinks are brilliant. We're waiting for Gem and Andy. 'Don't Believe The Truth' has been a very healthy kick in the arse. From 'Be Here Now' we've finished albums and I've thought 'We can do better than that'. When that one was finished I thought 'Fucking hell, this is good!'. I've found myself throwing a lot of songs away as a result. That's healthy. I fancy doing something more elaborate with this one. It's about time."- sanoen...
bändi tekee vielä levyjä mutta se on toinen asia kuinka kauan seuraavaa saadaan odottaa....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi7910311Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j1016285Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa
Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh945817Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455384Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605153Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088