Asunnolle päästyämme hän käskee minua riisuutumaan loputkin vaatteistani ja samalla kun menee kylpyhuoneeseen. Toivon, että Pirjo lopettaa kiusaamiseni ja pääsen minut mahdollisimman pian kotiin, jos tottelen häntä mukisematta ja siksi riisuudun pikaisesti kaikista vaatteistani. Katseeni harhailee eteisessä olevalle kokovartalopeilille ja päädyn katselemaan alastonta vartaloani peilistä. Vaikka olinkin viime aikoina pyöristynyt jonkun verran ja mahani on hiukan pömppä, tiedän näyttäväni todella hyvältä. Rintani ovat pystyt ja vartaloni on naisellisen kurvikas. Vaaleanpunaiset suuret nännipihani tuntuvat korostavan vartaloni nuoruutta ja uhkeutta. Vaaleat hiukseni liehuvat neljännesselän mittaisina ja vaaleuteni ansiosta häpyäni peittävä karvoitus on hädin tuskin nähtävissä. Äkkiä katsottuna häpyni näyttää olevan aivan posliini. Erityisen ylpeä olin kuitenkin silkin pehmeistä ja täydellisen muotoisista pakaroistani, jotka saivat peppuni näyttämään aivan pehmeältä päärynältä.
Pirjo tulee taakseni huomaamattani ja sanoo hymyillen ”taidat tykätä katsella itseäsi peilistä.” Säpsähtäen käännyn katsomaan häntä ja huomaan Pirjon kädessä olevan muovisen letkun. Pirjo taputtaa paljaita pakaroitani ja käskee minut mukaansa kylpyhuoneeseen.
”Mene kontillesi maahan ja älä päästä äännähdystäkään ilman minun lupaa tai minun pitää rangaista sinua.” hän sanoo vihaisen näköisenä. Menen polvilleni Pirjon eteen ja odotan peloissani mitä seuraavaksi tapahtuu. Tunnen kuinka rasvainen sormi alkaa hyväilemään haarojani ja en voi pidättää nautinnollista huokausta, kun liukas sormi eksyy klitorikselleni. Pian kuitenkin tajuan Pirjolla olleen jotain muuta mielessäsi, kun tunnen sormen anustani vasten. ”Älä!” huudahdan vaistomaisesti, kun tunnen rasvaisen sormen painuvan sisälle suoleeni.
”Enkö minä käskenyt sinun olemaan hiljaa. Tästä hyvästä saat sellaisen rangaistuksen, että varmasti muistat totella minua” Pirjo tiuskaisee ja saa veren hyytymään suonissani. Näen Pirjon ottavan kylpyhuoneen kaapista nahkaisilla hapsuilla varustetun ruoskan, jonka kahva muistuttaa miehen penistä. Pirjo hyväilee aluksi ruoskan kahvalla pilluani ja rentoudun hiukan, mutta yllättäen ruoska iskeytyy pakaroitani ja paljasta häpyäni vasten.
”AIIH!!” huudan ja alan nyyhkyttää.
”Lasket antamani iskut ja jos liikut tai sekoat laskuissa aloitan uudelleen. Jos et tottele, lähetän kirjeesi äidillesi. Oletko ymmärtänyt?” Pirjo sanoo uhkaavasti. Nyökkään ja sanon ääni vapisten ”Kyllä.”
Isku osuu pakaroilleni ja kyyneleet kohoavat silmiini samalla kun sanon nyyhkyttäen ”Yksi”. Jatkamme tätä kunnes Pirjo on lyönyt minua 5 kertaa ja olen laskenut jokaisen iskun.
”Nyt varmaan tajuat totella minua, niin ettei minun enää tarvitse satuttaa sinua.” Pirjo sanoo ja laittaa piiskan takaisin kaappiin. Aluksi Pirjo levittää rasvaa ympäri arkoja pakaroitani, mutta pian rasvainen sormi alkaa taas työntämään sisälle anukseeni. Puristan huuliani tiukasti toisiaan vasten, etten sanoisi sanakaan sormen upotessa syvälle suoleeni. Kipu ei ole ihan niin pahaa kuin pelkäsin ja pian rentoudun sen verran, että Pirjo saa toisenkin sormen sisälleni. Pirjo kaataa rasvaa peppureiälleni ja sisälle suoleeni samalla, kun hänen sormensa naivat neitseellistä peppuani. ”Mmm…OOOHHH!!” huudahdan, kun sormet uppoavat yhä syvemmälle sisääni rasvan aiheuttaman irstaan litinän saattelemana.
”Pikku narttu taitaa tosiaan pitää peppu nainnista” Pirjo sanoo ja kurottautuu kohti lavuaarissa olevaa muoviletkua.
”Aion pestä likaisen suolesi, jottet likaa puhdasta kotiani” kuulen Pirjon sanovan ja yhtäkkiä saan letkun sisälle avonaiseen anukseeni. Aion taas kysyä hädissäni mitä Pirjo on tekemässä, mutta pakaroitteni kuumotus muistutti minua puhumisesta seuraavasta rangaistuksesta ja päätän pysyä hiljaa. Pirjo avaa hanan ja laskee letkua pitkin lämmintä vettä kraanasta suoleeni ja ei kestä kovinkaan kauaa, kunnes vesi alkaa pulppuamaan mahassani.
”Lattialle ei saa tulla tippaakaan sotkua tai saat puhdistaa sen nuolemalla” Pirjo ärähtää, kun peräaukkoni meinaa antaa periksi paineen alla. Puristan pakaroitani tiukasti toisiaan vasten ja yritän pidätellä yhä pahemmaksi käyvää painetta. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen Pirjo lopettaa veden laskemisen suoleeni ja vetää irstaan maiskahduksen saattelemana letkun pois sisästäni. Vaikka kuinka yritän pidätellä, tunnen kuinka muutama tippa pääsi samalla ulos suolestani ja valuu nyt pilluani pitkin kohti lattiaa. Yritän laitaa käteni haaroihin, jotta saisin estettyä niiden tipahtamisen lattialle, mutta asennon vaihtaminen aiheuttaa sen, että yhä lisää nestettä pääsee ulos pepustani. Äärimmilleen pingottunut suoleni mouruaa ja pulputtaa, kun lämmin vesi etenee yhä pidemmälle ja tunnen kuinka vatsani alkaa pömpöttämään aivan kuin kärsisin pahoista ilmavaivoista.
”Sinulle sopii pieni pömppävatsa.” Pirjo sanoo ja kävelee kasvojeni eteen. Yritän pysyä mahdollisimman liikahtamatta, jotta lisää suoltani pakottavaa vettä ei purkautuisi ulos ja siksi näenkin ainoastaan Pirjon mustien korkokenkien kärjet. Pirjo hyväilee kenkänsä kärjellä kasvojani ennen kuin helpottaa tuskaani sanomalla: ”Nyt saat mennä vessanpytylle, mutta varo sotkemasta sitä, koska joudut siivoamaan tekemäsi sotkut.”
Nousen varovasti polvilleni, mutta kaikesta varovaisuudestani huolimatta tunnen kuinka taas vähän vettä pääsee purkautumaan suolestani lattialle. Kun vihdoinkin pääsen pytylle on helpotuksen tunne valtava, kun suoltani venyttävä vesi purkautuu ulos sisästäni. Pirjo käskee minun huutelemaan aukkoni ja suoleni huolella, joten sotke hänen kaunista kotiaan.
”Sinä sitten sotkit minun käskystä huolimatta lattian!” Pirjo sanoo yllättäen ja osoittaa lattialle tippunutta vettä. ”Tiedät siitä seuraavan rangaistuksen! Tällä kertaa olen kuitenkin armollinen ja saat valita. Haluatko nuolla lattialta jätöksesi vai otatko 30 ruoskan iskua?”
Äsken saamani ruoskaniskut kuumottavat vieläkin pakaroillani ja en haluaisi enempää niitä, mutta pelkkä ajatuskin omien jätösten nuolemisesta lattialta saa vatsani kääntymään ylösalaisin, joten joudun valitsemaan ruoskan iskut.
”Hyvä! Kun olet siivonnut lattian ja kuivannut itsesi, niin tule olohuoneeseen.” Pirjo sanoo samalla kun ojentaa pyyhkeen johon voin kuivata märän alapääni.
Siivoan lattialta ellottavan moskan ja kuivaan itseni pikaisesti. Mennessäni olohuoneeseen ensimmäiseksi huomioni kiinnittyy katosta roikkuvaan koukkuun ja sohvalla oleviin naruihin ja kahleisiin. Kylpyhuonetta siivotessani Pirjo oli vaihtanut päällensä oudon kumista ja nahasta koostuvan asukokonaisuuden. Hänellä on jalassaan piikkikoroilla varustetut mustat nilkkurit ja mustat saumalla varustetut stay-up sukat. Sukat ovat kiinni oudossa sukkanauhaliivin remmeillä varustetussa kumisessa vartalokorsetissa. Korsetin ansioista Pirjon vyötärö on samanlainen kuin 30 luvun ampiaisvyötäröllä varustetuilla filmitähdillä. Koska korsetin yläosa jätti Pirjon suuret rinnat heilumaan aivan paljaina, pystyin näkemään, että Pirjolla oli kummassakin suuressa ja tummassa nännissään kultainen lävistysrengas ja en voinut oliko äitini joskus nähnyt ne käydessään aerobic treeneissä Pirjon kanssa. Pirjon asukokonaisuuden kruunasi mustat kumiset hanskat, jotka ylsivät melkein hänen kainaloonsa asti. Kaikista yrityksistäni huolimatta katseeni vaelsi lopuksi Pirjon paljaalle hävylle. Pirjo oli ottanut pois alushousunsa ja nyt pystyin näkemään hänen tumman ja tarkasti rajatun karvakolmionsa ja vaistomaisesti ajattelin miltä tuntuisi maistaa nöyryyttäjäni himoa.
Ajatukseni kuitenkin katkeavat, kun Pirjo ottaa käteensä muutaman narun ja käskee minun nostamaan käteni. Hän sitoo ensimmäisen köyden rintojeni alapuolelle ja toisen niiden yläpuolelle. Rintani ovat puristuksissa kahden köyden välissä ja tunnen kuinka rintani alkavat turpoamaan veren kerääntyessä niihin. Tämä ei kuitenkaan Pirjolle riitä, vaan hän hakee vielä kolmannenkin köyden, jolla hän sitoo aiemmin laittamansa köydet yhteen sekä edestä, että takaa. Näyttää aivan kuin minulla olisi jotkut irvokkaan malliset rintaliivit, jotka puristavat rintani kasaan. Nännini ovat paisuneet melkein peukalonpäänkokoisiksi veren pakkautuessa rintoihini. Pirjo ottaa toisen nänneistäni sormiensa väliin ja hyväilee sitä hellästi. Vaikka rintani alkavat muuttua tummanpuhuviksi veren pakkautuessa niihin, en tunne ollenkaan kipua, vaan ainoastaan jännältä tuntuvaa nipistelyä. Tuntuu kuin rintani olisivat erityisen herkät hyväilylle ja en voi olla nauttimatta, kun Pirjo nuolaisee hellästi yhä paisuvaa nänniäni.
Seuraavaksi Pirjo sitoo ranteeni yhteen selän taakse. Sidos on onneksi sen verran väljä, että veri pääsee kiertämään käsissäni, mutten mitenkään pysty irrottautumaan siitä ilman Pirjon apua. Tilanne tuntuu pelottavuudestaan huolimatta kiihottavalta ja en vastustele yhtään, kun Pirjo kiinnittää nilkkoihini nahkaiset kahleet, joiden välissä on pitkä metallinen tanko. Kahle levittää jalkani aivan levälleen paljastaen suloni Pirjon ahnaille katseille. Lopuksi Pirjo kiinnittää ranteeni sitovan köyden katosta roikkuvaan koukkuun ja kirii koukkuun kiinnitettyä köyttä sen verran, että joudun kumartumaan jottei olkapääni menisi sijoiltaan. Asennon vuoksi herkullinen peppuni on aivan kireänä ja kostea vakoni levällään.
”Nyt näytät siltä miltä kunnon orjan kuuluukin. Tästä lähdin puhuttelet minua aina valtiattareksi, kun kysyn sinulta jotain. Oletko ymmärtänyt?” Pirjo kysyy minulta.
”Olen.” Vastaan ja tajuan heti erehdykseni. Ennen kuin ehdin korjaamaan Pirjo lyö minua pakaroilleni avokämmenellä saaden kyyneleet taas puristumaan silmiini.
”Tee sama virhe uudestaan ja piiskaan pakaroitasi niin kauan, että niistä irtoaa nahka kuin ylikypsästä tomaatista. Onko selvä ORJA!!” hän huutaa.
”Kyllä valtiatar” vikisen kauhuissani.
Pirjo sivelee paljaita pakaroitani ruoskan hapsuilla ja tunnen kuinka peppuni värähtelee kuin iskua odottaen. Vaikka tiesin iskun olevan tulossa, en voinut olla kiljaisemasta kivusta sen osuessa pakaroilleni ja haaroihini.
”Taidan joutua tukkimaan orjani suun, jottei naapurit häiriinny” Pirjo sanoo ja hakee hevosen kuolaimen näköisen suukapulan kaapistaan. Tunnen itseni aivan avuttomaksi Pirjon sitoessa kuolaimet kasvoilleni, koska kuolainten vuoksi en enää pystyisi edes huutamaan apua. Piiska aloittaa taas irvokkaan tanssinsa pakaroillani ja huudan tuskasta, mutta kuolainten vuoksi huudostani tulee vain vaimeaa voihketta. Osa piiskan hapsuista osuu myös avonaiseen pilluuni saaden oudon kivun ja nautinnon sekaisen väristyksen kulkemaan vartaloni läpi. Puren kuolainten kumista pintaa, jottei Pirjo kuulisi minun voihkaisevan nautinnosta, mutta kiimasta kostuva vakoni kavaltaa nautintoni Pirjolle.
”Pikku lutka taitaa tykätä pillunsa rankaisusta” Pirjo sanoo rankaisuni jälkeen samalla kun hänen hansikoidut sormensa hierovat häpyäni saaden minut valumaan entistä pahemmin. Pian Pirjo kuitenkin lopettaa häpyni hyväilyn ja pyyhkii kiimastani kosteat sormensa kasvoihini. Poskiani kuumottaa häpeästä kun haistan kiimani imelän hajun Pirjon sormilla.
Huokaisen helpotuksesta, kun Pirjo irrottaa sidotut ranteeni katosta roikkuvasta koukusta ja rautatangon nilkkojen kahleitten välistä. Nyt pääsisin pakenemaan, jos hän kävisi liian väkivaltaiseksi. Viimeiseksi Pirjo ottaa kuolastani limaisen suukapulan pois suustani samalla kun hän käskee minua kiittämään valtiatartani ansaitusta opetuksesta. Kiitän Pirjoa mahdollisimman nöyränä ja toivon kaiken päättyvän tähän, mutta Pirjon ivallisesta naurusta tajuan session olevan vasta alussa.
”Tuskasi sai minut niin kiimaiseksi orja, että saat luvan tyydyttää minut kielelläsi” Pirjo komentaa ja painaa minut polvilleen eteensä. Pirjo istuutuu tuoliin ja levittää jalkansa kasvojeni edessä. Näen kuinka Pirjon häpyhuulet ovat turvonneet ja karvoitus kimaltelee limaisen kosteana. Pirjo tuntuu kiihottuneen piiskaamisestani todella paljon, koska tunnen hänen pillunsa sykkivän vasten kasvojani painautuessani nuolemaan häntä. Koska ranteeni ovat edelleenkin selkäni taakse sidotut en pysty yhtään estelemään kun Pirjo painaa pääni pilluansa vasten ja hankaa kosteaa vakoaan kasvoihini. Kasvoilleni leviävä Pirjon kirpeän makuinen lima ja tilanteen irvokkuus saavat himoni taas heräämään ja imen kiihkoissani hänen punertavaa lihaansa. Nuolessani Pirjon avointa vakoa huomaan hänen klitoriksensa kovettuvan kuin miehen elimen. Se näyttää olevan melkein yhtä paksu kuin miehen peukalo ja pari senttiä pitkä enkä voi olla ottamatta sitä suuhuni. Leikittelen valtavan kokoisen klitoriksen kanssa ja pian huomaan kuinka Pirjon selkä kaartuu samalla kun hän voihkii nautinnosta.
Pirjon avonaisesta pillusta valuvan kiiman kastellessa kasvoni, oma himoni kasvaa niin hillitsemättömäksi, että Pirjon käskiessä nuolemaan anustaan suostun siihen hetkeäkään epäröimättä.
”Nuole pikku pillu. Nuole persettäni kunnolla tai kerron äidillesi millainen pikku huora olet” Pirjo huutaa kiimaisena, kun työnnän kieleni sylkeni liukastamaan peräaukkoon. Hien ja kiiman aiheuttama hajujen ja makujen kakofonia tuntuu ruokkivan hulluuttani ja en halua lopettaa nuolemistani ennen kuin saan valtiattareni huutamaan nautinnosta. Ei kestä kovinkaan kauaa kun Pirjon selkä taipuu orgasmin voimasta ja hän voihkii kuin mieletön. Pirjon pillu sykkii kosteaa kiimaansa kasvoilleni ja himokkaaseen suuhuni ja nuolen kuin mieletön, jotta voisin maistaa viimeisenkin tipan valtiattareni himosta. Pirjon orgasmin loppuminen tuntuu saavan meidät molemmat rojahtamaan kasaan uupumuksesta ja pieneltä iäisyydeltä tuntuvan ajan en pysty tekemään mitään muuta kuin hengittämään raskaasti lattialla. Tajuni alkaa taas palaamaan, kun tunnen Pirjon silittävän kiimastaan limaisia hiuksiani.
”Sinä olet ihanin narttu, joka minulla on koskaan ollut. Sinä todellakin olet syntynyt nuolemaan pillua” Kuulen Pirjon kuiskaavan hellästi ja ihmettelen kuinka hänen sanansa saavat minut tuntemaan hirvittävän häpeän sijaan ylpeyttä.
”Nyt on pikku huorani vuoro nauttia” Pirjo sanoo ja lähtee hakemaan lisää köyttä sohvalta. Hän nostaa polviani ylöspäin ja työntää ne aina kyynärpäihini saakka. Pirjo kietoo köyden selkäni alta polvitaipeitteni päältä ja lopuksi laittaa sen tiukalle solmulle. Nyt polveni ovat käsieni vieressä ja lopuksi kun Pirjo kiinnittää rautaputken taas nilkkojeni kahleisiin on kiimainen pilluni ja neitseellinen peppureikäni hänen edessään kuin tarjottimella.
Pirjo alkaa levittämään viileältä tuntuvaa rasvaa kuumottaville pakaroilleni ja peppureiälleni. Rasvasta liukas hanska tuntuu ihanalta pakaroitani vasten ja kun hän työntää liukkaan sormensa sisälle suoleeni ja aloittaa naimaan irstaan litinän saattelemana peppureikääni, en voi olla voihkaisematta ääneen ”AAAHHHH!!!”
”Sinulla on hyvin kauniin vaalean punainen peräaukko rakkaani” Pirjo kehuu ja painaa sormensa entistä syvemmälle sisääni.
”UUOOOHHH!!!” vaikeroin nautinnosta.
”Peppusi taitaa olla valmis uutta kokemusta varten” Pirjo sanoo hetken päästä ja lopettaa peppuni hyväilyn. Vaikka äskeinen tuntuikin mielestäni taivaalliselta, en voinut olla ajattelematta kauhulla mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi. Tunnen kuinka joku sormea huomattavasti suurempi venyttää peräaukkoani ja pian tajuan kauhukseni Pirjon hakeneen kaapistaan jonkun suurta penistä muistuttavan esineen.
”Tämä kultaseni on vyötärölle sidottava kumidildo. Toivottavasti nautit siitä yhtä paljon kuin sormistani, koska aion naida sinua sillä sinun neitseellistä peppuasi niin kauan kunnes saat orgasmin ” Pirjo kuiskaa korvaani. Suuri sauva painuu kireää anustani vasten ja huudan sekä kivusta ja nautinnosta, kun suuri dildo uppoaa maiskahtaen sisälle suoleeni.
Ensimmäiset työnnöt sattuvat kamalasti, kun neitseellinen lihani joutuu väistymään sauvan edessä, mutta vähän ajan päästä suoleni alkaa onneksi pikku hiljaa tottumaan sisällään soutavaan dildoon ja alan nauttimaan tunteesta. Rasvainen litinä täyttää huoneen kun sauvasi uppoaa aina vaan syvemmälle ahnaaseen suoleeni.
”hhhhh…OOOHHHH…nghh…AAAAHHHH!!!” Voihkin nautinnosta.
”Pikku lutkani taitaa kohta saada” Pirjo sanoo ja painautuu tiukasti minua vasten upottaen samalla sauvan entistä syvemmälle sisälleni. Tunnen kuinka pilluni alkoi taas turvota ja kostua kiimastani ja kun Pirjon reisi vahingossa hipaisee turpeaa klitoristani saan ihanan orgasmin ja mouruan nautinnosta!
Lysähdän hengästyneenä kasaan samalla kun Pirjo vetää sauvansa pois liukkaasta suolestani.
”Sinä olet todellakin ihana pikku narttu ja en millään haluaisi lopettaa, mutta ikävä kyllä minun pitää mennä aerobiciin äitisi kanssa tunnin kuluttua.” Pirjo sanoo ja alkaa avaamaan siteitäni. Vihdoinkin melkein seitsemän tunnin jälkeen olen vapaa!
”Minä hävitän mailisi kuten lupasin, mutta me tulemme vielä näkemään.” Pirjo sanoo merkillisesti hymyillen juuri kun olen lähdössä.
Bussipysäkille kävellessäni mietin mitä hän sillä tarkoitti, koska kaikesta kokemastani nautinnosta huolimatta olin vakaasti päättänyt unohtaa kaiken tapahtuneen ja olla kiltti ja kunnollinen heterotyttö. Eihän hänellä enää ole mitään millä hän voisi minua kiristää?
Orjatar 2/2
Marvin
1
5904
Vastaukset
upeaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057