Burn out

Olen saanut työuupumiseen unilääkettä jo reilun kuukauden. Nyt ei sekään enää auta nukkumaan. Tänään työpaikkalääräki laittoi täyttämään joitain stressikysymyslomakkeita. Huomasin heti, että eipä taida olla kohdallaan meikäläisen asiat. Jossain masennuspaperissa sai itsekin todeta masennuksen tason pisteytyksen perusteella: mulla se oli keskivaikea-vaikken ollut tajunnut, että sitä ollaan masentuneita... Työtyytyväisyyskysely meni kanssa ihan pohjamutiin.

Tämä kaikki on tapahtunut parissa kuukaudessa! Työpaikalla ollut ristiriitatilanne, jota ei ole kyetty ratkaisemaan. Vaikka on kaikki psykologit ja työnohjaajat ja työturvallisuusihmiset jne. Paikallaan polkee. Oma turvallisuus on uhattuna ollut jo yli 2 kuukautta. Että sairasloma taitaa olla edessä?

Olisi mielenkiintoista kuulla, oletteko muut täyttäneet k.o. kaavakkeita ja mitä sitten tapahtui. Ei kai ne nyt pakkohoitoon voi pistää!

Kumma, että työpaikalla ei tapahdu mitään muutoksia vaikka kalliilla rahalla on kaikki järjestelmät rakennettu työntekijän fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden takeeksi. Tositilanteessa ne ei toimi.
41117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Täytin itse ko. lomakkeen lekurilla marraskuussa. Sain pisteet, jotka vastasivat vaikeaa masennusta ja jäin sitten jo oma-aloitteisesti sairaslomalle. Ei mua oltais silti pakolla laitettu lomalle, vaikka työtyytyväisyysmittauksenkin tulokset olivat järkyttävät. Joten ei tule pakkohoitoa masennuksen takia. Mutta seuraa tilannetta itse, kuinka pitkälle olet valmis venymään ja jaksamaan ja ennen kaikkea MIKSI.

Tsemppiä!

Äänestä
  • Minullakin. Lokakuun alkupäivinä ykskaks jaloista tuli sementtiä, pulssi taivaissa olo irti maasta. Terveyskukseen ja heti makuulle useammaksi tunniksi. Ensimmäinen lääkitys betasalpaajia. Verikokeissa havaittiin maksa-arvojen selvä kohoaminen. Lomaa aluksi yksi kuukausi, jonka käytännössä nukuin.. marraskuussa tehtiin holter-mittaus sydämelle ja joulukuussa todettiin keskivaikea masennus ja siihen sitalopraami lääkitys, joka toimii mainiosti....Turhaan pelkäsin lääkitystä. Olo paranee kokoajan ja pystyn jo keskittymään asioihin. Myös kova väsymys on hellittämässä. Lomaa olisi aluksi tammikuun loppuun, mutta epäilen sen jatkuvan vielä pitkään.

    Äänestä

  • hoitoon jos tuntuu siltä kirjoitti:

    Minullakin. Lokakuun alkupäivinä ykskaks jaloista tuli sementtiä, pulssi taivaissa olo irti maasta. Terveyskukseen ja heti makuulle useammaksi tunniksi. Ensimmäinen lääkitys betasalpaajia. Verikokeissa havaittiin maksa-arvojen selvä kohoaminen. Lomaa aluksi yksi kuukausi, jonka käytännössä nukuin.. marraskuussa tehtiin holter-mittaus sydämelle ja joulukuussa todettiin keskivaikea masennus ja siihen sitalopraami lääkitys, joka toimii mainiosti....Turhaan pelkäsin lääkitystä. Olo paranee kokoajan ja pystyn jo keskittymään asioihin. Myös kova väsymys on hellittämässä. Lomaa olisi aluksi tammikuun loppuun, mutta epäilen sen jatkuvan vielä pitkään.

    Ihan samanlaiset mittaukset läpikäyneenä tässä ollaan sairaslomalla viidettä kuukautta.Loppuun palaminen,masennus,pelko tulevaisuudesta ja kaikki elämä sekaisin sen takia.Ei jaksa uskoa että tästä vielä noustaan ja aloitetaan elämä .

    Äänestä

  • PUDONNUT kirjoitti:

    Mua ei työtereyslääkäri uskonut, mutta lupasi kirjoittaa unilääkettä. Josta olen kiitollinen. Kaksi vuotta sitten. Nyt en ole ottanut, kun on viikonloppu.
    Mutta aina ennen työpäivää. Olen siellä kunnes saan potkut.Ei ihmistä voi enempää nolata, nöyryyttää ja kusettaa kuin mua on tässä paikassa tehty.
    Ja musta se on tyhmien touhua. Touhutkoot.

    Vitsi kun voittais lotossa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mittarit kirjoitti:

Olen saanut työuupumiseen unilääkettä jo reilun kuukauden. Nyt ei sekään enää auta nukkumaan. Tänään työpaikkalääräki laittoi täyttämään joitain stressikysymyslomakkeita. Huomasin heti, että eipä taida olla kohdallaan meikäläisen asiat. Jossain masennuspaperissa sai itsekin todeta masennuksen tason pisteytyksen perusteella: mulla se oli keskivaikea-vaikken ollut tajunnut, että sitä ollaan masentuneita... Työtyytyväisyyskysely meni kanssa ihan pohjamutiin.

Tämä kaikki on tapahtunut parissa kuukaudessa! Työpaikalla ollut ristiriitatilanne, jota ei ole kyetty ratkaisemaan. Vaikka on kaikki psykologit ja työnohjaajat ja työturvallisuusihmiset jne. Paikallaan polkee. Oma turvallisuus on uhattuna ollut jo yli 2 kuukautta. Että sairasloma taitaa olla edessä?

Olisi mielenkiintoista kuulla, oletteko muut täyttäneet k.o. kaavakkeita ja mitä sitten tapahtui. Ei kai ne nyt pakkohoitoon voi pistää!

Kumma, että työpaikalla ei tapahdu mitään muutoksia vaikka kalliilla rahalla on kaikki järjestelmät rakennettu työntekijän fyysisen ja psyykkisen turvallisuuden takeeksi. Tositilanteessa ne ei toimi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu