Olen viidennellä kuulla raskaana, enkä osaa olla lapsen tulosta iloinen. Kun yritimme kihlattuni kanssa lasta se oli toivottu, mutta nyt minun ajatukseni ovat muuttuneet.En voinut kuvitellakkaan abortin tekemistä koska olen tehnyt sen kerran aikaisemmin. Haluaisin iloita lapsen tulemisesta niinkuin avomieheni,mutta ajattelen että lapsi pilaa nuoruuteni ja rajoittaa elämääni, en haluaisi sitä. Meillä on muuten hyvä suhde mieheni kanssa ja olemme onnellisia.Olen niin itsekäs, haluaisin vielä matkustella ja elää huoletonta elämää. En voi ajatellakkaan että antaisin lastamme pois, kaikki muut ovat sen tulosta hyvin onnellisia. En ole halunnut miettiä tulevaa vauvaa koko raskauteni aikana koska ajatuskin ahdistaa minua että joudun hoitamaan sitä taukoamatta. Minulla ei ole ystäviä kenen kanssa voisin puhua ja neuvolassa
en kehtaa puhua. Tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi ja hävettää että kannan lasta jota en oikeasti halua. Toivoisin todella että rakastaisin lasta ja haluaisin sitä.. Mutta ajatuskin ahdistaa..
en kehtaa puhua. Tunnen itseni todella huonoksi ihmiseksi ja hävettää että kannan lasta jota en oikeasti halua. Toivoisin todella että rakastaisin lasta ja haluaisin sitä.. Mutta ajatuskin ahdistaa..
Vastaukset 26
Vanhimmat
toivottavasti saat äidin vaistot lapsen syntyessä mutta jos et niin hae apua! Lapsi kuitenkin tarvii äidin läheisyyden ja rakauden ettei siitä tulisi niin kylmä kuin itse olet.
lapsenkin synnyttyä joillain että katsot tuossa tuo käärö on.. (ja sitä pitäisi rakastaa...) eräs tuttuni sanoi minulle näin.
mutta hän myös sanoi että aluksi oli samanlaisia tuntemuksia muidenkin lastensa kohdalla.. mutta nykyään hän arvostaa sitä mitä hänellä on. kun on tenavansa oppinut tuntemaan:)
minäkin olen 5kuulla ja voin sanoa epävarmuus se kalvaa minuakin. toisinaan tulee mieleen että miten minä pärjään tai haluanko lasta sittenkään.. etc etc..
mutta empähän minäkään edes harkitse (tullutkaan harkinneeksi aborttia). oletko miettinyt josko et olekkaan itsekäs vaan epävarma??
ja kunhan lapsi kasvaa voihan senkin kanssa esim matkustella. ja btw eräs nainen sanoi ensimmäisen saatuaan että aina hän on oppinut lisää päivä päivältä..:)
MUTTA!! puhu ihmeessä tuntemuksistasi!! se on tärkeää kumppanille neuvolassa missä vaan. nimittäin oli aika kauheata katsoa ja lukea tv:stä ohjelmaa jossa raskaus masennuksesta kärsivä nainen tilitti miten hän miettii eritapoja tappaa oman lapsensa.. eli PUHU!!
itse kyllä olen aika varma kyllä päälle päätteeksi että tulen olemaan ihan onnellinen lapsestani ja myöskin aina jos olen ollut epävarma jostakin tuntenut pahaa mieltä jne.. olen puhunut ja se on aina auttanut jaksamaan eteenpäin ja olen hetki hetkeltä varmempi että kyllä tästä jotakin tulee;)
tsemppiä sinullekkin puhu ja koita jaksaa. ps: itse olen melkein 24vuotta enkä usko että tenava pilaa nuoruuttani millään lailla;) ehkäpä antaa lisää sisältöä?!
Olin itse 18 kun aloin ekaa lasta oottaan ja yllätyksenä tuli.
Viikkokausia aattelin ettei tuu mitään koko hommasta ja itkin öitä kun tunteita lapseen ei ollut.
Samalla hetkellä kun saiin lapsen synnärillä syliin maailma muuttui. Rakkaus on niin kova että aivan rintaa painoi kun piti tyttö laskea sylistä.
Kaikki onnistuu kun itse luottaa siihen. Jos syyllistää kauheasti itseään etukäteen on monesti lapsen saanti sitten helpotus kun huomaakin itse olleensa väärässä, ja huomaakin että kyllä sitä pikkuista rakastaa "sittenkin"
Nyky-yhteiskunnassa ei vahinkoja pitäis enää sattua ku valistusta piisaa ja kortsuja riittää. Itse yritin mieheni kanssa vuosia saada lasta joten tuntuu ihan "sieltä" ku jotkut puhuu vahingoista, mutta me saimme onneks sen enkelimme...
en minä ainankaan tuolla jutullani!! siis se 24v ihminen;(
meilläkin oli ihan tarkoitus hankkia lapsi myös:) mutta pohdiskelinkin josko alkuperäinen kirjoittaja ei olisikaan itsekäs kuten itse ajattelee vaan hiukan epävarma.
lue kunnolla hyvä ihminen!!;)
Nykypäivänä voi tulla vahinkoja. Se ei tarkoita että ei tiedettäis asioista tai ei käytettäis ehkäsyä. Kondomi voi mennä rikki. Pillereiden teho on 99% eli sulla on 1% mahdollisuus tulla raskaaksi. Kierukka ei aina toimi. Laastarit ei pysy ihossa kiinni. Mulla itellä ei ollu nuoresta iästä huolimatta helppoa tulla raskaaks, mutta silti iloitsin kahden kaverini "vahingoista". Joillakin se vaan on kerrasta kiinni ja toisilla ei sitten millään. On sellaisiakin pareja jotka voi suunnitella että olis kiva saada ens jouluksi vauva sitten ne jättää ehkäisyn pois yhdeksän kuukautta aijemmin ja kas kummaa on jouluksi uusi vauva. Ei saa katkeroitua toisten onnesta pitää iloita omasta!!
vahinkoja vieläkin. Itse olen neljän pikkuisen äiti, joista tuo nuorimmainen on vahinko. Kortsu meni rikki.
Mitään hormonaalista ehkäisyä en voi käyttää kohonneen aivoveritulppa riskin vuoksi. Kierukka on laitettu kolmesta ja tulee aina pois tai ei pysy paikallaan. Lisäksi olen luonnonkumille allerginen.
Kun nuorimmaisen kohdalla tuo apteekin erikoiskondomi (eli ei ole tehty luonnonkumista) meni rikki, en voinut hakea jälkiehkäisypillereitä, koska sisältävät niin suuren määrän juurikin tuota hormonia, jota on ehkäisypillereissä.
Olen jonottanut jo puolitoista vuotta sterilisaatioon, mutta jono on todella pitkä kunnallisella puolella.
Oli jonossa tuolloinkin, kun nuorimmaistani aloin vartoomaan.
Ainoa ratkaisu olisi ollut abortti, jota harkitsin, mutta jätin tekemättä, koska sitäkään ei olisi voitu tehdä muutoin, kuin kaavinnassa, jälleen samasta hormonaalisesta syystä.
meille on tulossa kolmas, ihan alussa vielä mennään. oon miettiny aborttia, miehen pyynnöstä, mut en taida siihen pystyä. meillä tulee olemaan sitten kolme alle kolmevuotiasta. näiden kahden kans on mennyt todella hyvin, kilttejä kummatkin ovat. saas sitte nähdä millasta tulee olemaan kun kolmas syntyy.
mulla ei oo kummassakaan synntyksessä tullu sitä tunnetta, että voi kuinka paljon lasta rakastankaan ja onpa se niin ihana... se tunne tuli pikku hiljaa, nyt en voisi kuvitella elämääni ilman lapsia!
meille on tulossa kolmas, ihan alussa vielä mennään. oon miettiny aborttia, miehen pyynnöstä, mut en taida siihen pystyä. meillä tulee olemaan sitten kolme alle kolmevuotiasta. näiden kahden kans on mennyt todella hyvin, kilttejä kummatkin ovat. saas sitte nähdä millasta tulee olemaan kun kolmas syntyy.
mulla ei oo kummassakaan synntyksessä tullu sitä tunnetta, että voi kuinka paljon lasta rakastankaan ja onpa se niin ihana... se tunne tuli pikku hiljaa, nyt en voisi kuvitella elämääni ilman lapsia!
kahteen kertaan!
Sinuna varaisin ajan psykologille ja tilittäisin siellä. Itselläni on tuo ongelma myös, että vaikka ahdistaisi niin ei ole ketään jolle puhua ja purhaa pahaa oloa. Todennäköisesti pääset tuosta kriisistä yli ajan kanssa mutta jos et ala sitä purkaa, tulee vauvan syntymä olemaan vielä isompi pala nakerrettavaksi... myötätunto on kuule suuri, usko vaan. Mutta ahdistus on purettava mahdollisimman pian.
***
että tunteesi ovat epävarmuutta eikä itsekkyyttä kuten joku jo kirjoittikin.
Ja tietynlaista itsekkyyttäkin pitää säilyttää vaikka lapsi taloon tuleekin.
Eikä sinun tarvitse esim. matkustamista täysin lopettaa voi lapsen kanssakin matkustaa tai jos sinulla toimii hoitoverkosto niin puolisosi kanssa.
Elämä voi jatkua täysin samoin pienillä "hidasteilla" vaan.
Ainoa mitä en kellekkään suosittele jatkamaan on runsas alkoholin käyttö,siihen suosittelen jarruja aika paljon.Toki normaali juhlinta seurustelu mielessä on ihan ok,mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.
Tsemppiä sinulle ja puhu täällä,me kuunnellaan ja tsempataan...:)
olet vielä tosi nuori, kaiketi 21. Ei ihme, että haluaisi nauttia vielä vapaasta elämästä ja mennä ja tulla oman päänsä mukaan. Mutta kun raskaaksi olet hankkiutunut, niin pakko se on vaan kestää. On sanonta, että turha pierasta, kun paska on jo housusaa ja tähän se sopii.
Kannattaa hakea ammattapua, jotta voit purkaa tuntojasi.
Kyllä ihmettelen millaisia vastauksia viestiisi on tullut. Se sinun epävarmuutesi vauvan suhteen on aivan normaalia varsinkin, kun odotat ensimmäistä.Ei kukaan muutu äidiksi hetkessä, kyllä se on pitkä prosessi ja epävarmuuden tunteet kuuluvat asiaan. Hei te jotkut, elämä ei ole mustavalkoista...asiat ei todellakaan ole joko tai... Juttele neuvolassa tunteistasi ja saat varmasti ymmärrystä... Kaikkea hyvää toivon sinulle ja tulet vielä huomaamaan. että vauvan, lapsen kanssa voi tehdä melkein mitä vain...
Joo kukapa meitä naisia vahvistaisi jos ei me naiset ite.Hyvää UUtta vuotta 2007 kaikille!
tai adoptioon?ei sitä tappaa tarvitse
on kyllä ihan normaaleja raskaudessa=)
tulet rakastamaan lastasi, vaikka nyt tuntuukin uskomattomalta. Olin ihan samassa tilanteessa kuin sina, mutta lokakuussa syntynyt poika muutti elamani niinkuin arvelinkin, mutta PAREMPAAN suuntaan. En voisi elaa jos talle vauvalle sattuis jotakin, kylla ma sita niin paljon rakastan, vaikkei olisi ikina uskonut.
Tottahan on ettei enaa ole sita vapautta kuin ennen, mutta enpa sita niin kaipaakaan. Jos olen lahtenyt baariin, on tullut vauvaa niin ikava etta olen lahtenyt melkein heti kotiin.
Se on kuitenkin sun verta ja niin viaton, ettei sen tarttis karsia mistaan.
onnea!
Juttele ehdottomasti neuvolan terveydenhoitajan kanssa, jotta saat keskusteluapua psykologilta! Minusta tilanteesi on vakava ja tarvitset keskustelua ammattilaisen kanssa! Ongelma on se, että et vissiin puhu tuosta muille ihmisille, että et halua tätä vauvaa, sanothan että muut toivovat häntä.
Itse kahden lapsen äitinä rohkaisisin sinua, että lapsi tuo elämään sellaista uutta mikä on ainutlaatuista. Kun saa lapsen nuorena ehtii tehdä vielä paljon ja kokea ja rikkautena on vielä lapsi. Sinun kannattaa ehdottomasti puhua asiasta ennen synnytystä, koska synnytyksen jälkeen riski sairastua masennukseen on yleensä olemassa ja jos olet jo etukäteen noissa aatoksissa niin uskon että saisit apua keskustelusta.
Älä ihmeessä jää yksin näiden ajatusten kanssa! Onnea sinulle.
Tämä näytti sopivalta kohdalta mun tapauksessa. Olen itse 36, kohta 37v ja eläny parisuhtees pitkän aikaa, mutta en saman katon alla. Kumpikaan ei ole halunnu lasta ja oon siitä ollu iloinen. Se tuo tiettyjä paineita, jos jompikumpi alkaakin haluta. Mies on täyttäny 40 ja haluais nyt sitten yht'äkkiä niitä lapsia. Mä en oo juhlijatyyppiä, mutta nautin riippumattomasta ja harmonisesta elämästä, jossa on vapaus elää mielensä mukaan. Itsekäs siis. Olen toiseksikin jo melko vanha ensisynnyttäjä ja koska vauvan tulemiseen voi mennä muutama vuosi lisääkin, riskit kasvaa. Jos nyt tuntuu, ettei tervettäkään jaksa hoitaa, niin kuinka sitten sairasta? Eikä mieskään oo kuin hyvän päivän isä tyyppiä. Miehen vanhemmat asuu 80kilsan pääs ja omat vanhemmat on työllistetty siskon lapsilla. Miehellä ei oo mitään kuusaa perhe-elämän arjesta. Mä olen sitä nähny kavereiden ja siskon myötä. Lapsen halunneetkin äidit väsyy. Eli kuinka saan miehen mielen muuttumaan? Lapsen sois tulla maailmaan toivottuna. Pelkään, että en pysty siihen. Mies tietää haluttomuuteni ja silti toivoo lasta. Yhteenmuutto passaa mulle kyllä.
Eikö tuo ei lapsia -asia ollutkaan itsestäänselvyys miehen osalta suhteen alussa? Mikä mielen on saanut muuttumaan?
Alun alkaen mies puhui siitä, ettei hänestä oo isäksi. Siksi olinkin aika äimänä, kun yks kaks mieli muuttui. Nyt on tietty syyllisyys, kun itse ei haluais ja seisoo toisen unelman tiellä, jollen sitten sano, ett etsi parempi äiti lapsilles. Se kyllä kirvelis. Aina ei oo meidänkään suhteessa niin hyvin menny, kun molemmat on aika itsenäisiä. Silti on ehtiny kiintyä aika tavalla. Haluais jotenkin fiksusti hoitaa tän asian toista loukkaamatta. Antaa ymmärtää vähän niinku se itse ois saanu sen ajatuksen, ett tulikohan nyt ajateltua lapsiasiaa loppuun asti. Tää on tätä arjen diplomatiaa. Vielä ei oo paniikkia, kun voi aina käydä, ettei lapsia edes saa. Mieluiten kuitenkin ennakoisin.
Niin, syytä en tarkalleen tiedä. Toi 40v rajapyykki miehellä herätti kai vakiintumisen ja perheenlisäyksen halun.
Kirjoituksesi pysäytti minut miettimään. Et ole iällä pilattu, sikiödiagnostiikka on aika kehittynyttä ja nuorikin voi saada sairaan lapsen. Tiedän ikäisiäsi ja vanhempia ensisynnyttäjiä. Vaaditkohan itseltäsi jotenkin liikaa, oletko sellainen ihminen? Vai tiedätkö että sinussa on esim. joku luonnevika, ettet sovi äidiksi?
Mutta kannattaa sanoa miehelle suoraan asia, mielestäni. Jotta hän voi pureskella sitä rauhassa. Silloin itsekin voit samalla työstää asiaa.
olenhan mä tietty itseni suhteen vaativa, enkä mielellään lähde hankkeeseen, jos en pysty vähintäänkin keskinkertaiseen suoritukseen. Mitään kärsimättömyyttä kummempaa luonnevikaa tuskin löytyy. Pelottaa vaan lähteä yrittämään, kun oman itsekkyytensä tuntee. Onhan tässä ketjussa aiemmin jo tullut ilmi, ett äitiyteen kasvaa odotusaikana ja äitiysneuvoloistakin saa tukea ja varmasti myös omilta vanhemmilta. En silti halua vanhempiani työllistää lastenhoidolla pelkän väsymyksen takia. Kiitos kuitenkin neuvosta. Kyllä mies tietää epäröintini, mutta se ei oikein ymmärrä miksi pelkään olevani huono äiti.
Koita vain ajatella, että sisäläsi on osa omaa sisintäsi!!!
Lapsi on aarre,lahja, ei itsestäänselvyys!!!
Olipa asiat kuinka tahansa, niiden on aika järjstyä omalla ajallaan!!!!
Luota itseesi ja NAUTI HYVÄ IHMINEN tulevasta vauvastasi!!!!
HIRMUISESTI JAKSAMISIA JA KAIKKEA POSITIIVISTA SINUN JA VAUVASI ELÄMÄÄN!!!!!!!!!