huijari

Voiko psykiatria tai psykologia huijata?Vai huomaako ne heti,että toi valehtelee?
6899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei valehtele. Aina voi valehdelle, mutta loppujen lopuksi siitä pienestä ongelmasta tulet kärsimään sinä, joka pahimmassa tapauksessa kasvaa lumivyöryksi.

Äänestä

..olen kusetellut aika rankastikkin, voipi olla että on huomattu ja pistetty ylös (hullu), muttei siit oo kyllä viititty mitiin sanoo.

Äänestä

perinnöllisen vatsataudin takia minuta laitettiin juttelemaan psykiatrille pari kertaa, ja voin kyllä sanoa, että valehtelin silmät suurina, Oscarin arvoisesti. Itse asiassa rooli oli niin luontainen että olisin voinut itsekin luulla puhuvani totta.

Valehtelin koska en halunnut joutua käymään kallonkutistajalla useamminkin. Oikeasti en silloin ollut edes tottunut tautiini ja se ahdisti minua. Lisäksi minua kiusattiin koulussa ja vihasin itseäni ja kaikkea. Psykiatri piti kuitenkin minua kovin kypsänä ja tasapainoisena, ja snaoi ettei minun siellä tarvitse käydä. Kotona sitten järjestin raivokohtauksia vanhempieni nähden...

Vaikutin avoimelta ja puheliaalta, sosiaaliselta. Tasapainoiselta. Siitä on nyt kyllä kolmisen vuotta enkä tiedä viitsisinkö enää ruveta valehtelemaan, jos psykiatrille vielä joskus menisin. Sano vain niinkuin asiat ovat niin tehdään myös oikea diagnoosi. Onkos iitä mitään apua jos huijaa? Eihän se auta ongelmien ratkomisessa.

Vaikka minä en kyllä traida olla paras puhumaan sen puolesta: kyllä tuosta teiniangstista selvittiin ilman psykiatrejakin ja samoin sairaudesta, joka onkin oikeastaan ihan pikkujuttu, kun pysyy lääkkeillä kurissa. Tunnen oloni ihan terveeksi.

Äänestä

perustella, niin miksi ei. Tuskin pienet valkoiset valheet ketään haittaavat.. Perusteluksi ei sitten riitä sellainen, musta tuntuu pahalta tai hyvältä toimia näin, koska mun kaveri on sellainen ja tällainen ja sanoo vaikka mitä. Vaan ihan terveyden ja oman elämäsi kannalta ja tottakai miettien ja perustellen miksi SINÄ osaisit hoitaa tämän asian paremmin. Mieluiten sieltä heidän ammattialojensa kannalta.

Mun psykologit ja hoitsut on kyllä monesti osanneet ajatella ihan itsenäisesti, vaikka oon ihan totuudessa pysynytkin. Ei oo kaikkee tarvinnut aina vääntää rautalangasta. Jokapaikassa ei ole näin. Ja loppujen lopuksi se toipuja olet SINÄ ITSE eli vastaat itse elämästäsi ja selviytymisestäsi.

Äänestä

nuo kallonkutistajat, rahanahneita valehtelijoita. Ei ne sinusta välitä. Huomaavat tai eivät, ihan sama.

Äänestä
  • Kyllä me huomataan, ei vaan välttämättä suoraan sanota

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oona79 kirjoitti:

Voiko psykiatria tai psykologia huijata?Vai huomaako ne heti,että toi valehtelee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu