Siis auttakaa. Sain tänään kuulla että mieheni on SIVARI. Hän on aina puhunut halventavasti sivareista. Olen kysynyt missä se kävi intin ja on kertonut et jossain Lapissa muistaakseni. Siis miks helvetissä sen on pitänyt valehdella? Appivanhemmat vaan kertoi sivulauseessa ja luulivat vissii että tiesin? Mun on pakko kertoa tää sille, mutta miten otan asian puheeksi. Siis mua oikeesti vituttaa tällä hetkellä että olen sivarin kanssa naimisissa. Jos ei inttiä pysty käymään niin missä mättää? Onko vähän lapanen äijä???
Sivarit
Miirabella
91325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
..jollei pysty rehellisesti kertomaan miten on asevelvollisuuden suorittanut. Mahtoi mennä luottamus siihen ukkoon.
Huvittaa kyllä muisto armeijaajasta. Silloin siellä oli vaan MIEHIÄ ja simputus oli jokapäiväistä herkkua. kierrettiin "aamujen koivua" ja tehtiin ilmoitusta koksujen vuoteen alta kun koksut oli krapulassa. Vedettiin narulla viimeinen rööki. Ajatteli pääsevänsä siviiliin jos rastitti kyselyssä kohdan "vanne kiristää päätä". No ei siitä mitään apua ollut. Myöhemmin kuulin että suurin osa oli rastittanut sen kohdan kun kyseltiin. Uskaltaako kukaan muu tunnustaa rastittaneensa sen saman kohdan?
Kyllä luottamus meni. Olen tässä pähkäillyt mitä sanoa. Kait se häpeää sitä niin paljon, en keksi muuta selitystä.
mitähän tekemistä tällä on isien palstalla? mars mars taas sinne naisten ihmissuhdeitkupalstalle
onkos tuo nyt sitten niin hirveä asia, mitä sillä on merkitysta onko käynyt intin,kysy mieluummin mieheltäsi onko hän valmis kaatumaan sinun ja lastenne ja muiden suomalaisten puolesta sota-kentällä, tuolla vastaksella on vain merkitystä ei sillä onko miehesi sivari.
T:vapautettu palveluksesta rauhan ajaksi
Kiitos asiallisesta viestistä. Olen samaa mieltä. sitä en vaan ymmärrä miksi hän ei ole sanonut sitä minulle suoraan. Täytyy tästä keskustella kun tulee sopiva hetki.
syy siihen että miehesi ei ole asiasta puhunut suoraan on varmaankin jonkinlainen häpeä asian tiimoilta, ihmisillä kun mielipiteet muuttuvat vuosien saatossa,kuullostaa siltä että miehesi tuskin olisi sodan syttyessä ensimmäisenä ruotsinlaivan terminaalissa ostamassa lippua,minäkin olin 19vuotiaana luimistelia ja pasifisti mutta nyt en enään emmi vaan ryntään ensimmäisten joukossa toivottamaan maahamme tunkeutujaa "tervetulleeksi" ilma/tykistö tuen saattelemana ja näin uskon valtaosan sivareistakin toimivan kun tosipaikka tulee.
Olen itse entinen sivarien vastustaja. Elämän kouliessa eteenpäin olen tullut tulokseen, ettei se siviilipalvelus lopulta sen kummoisempi ole. Jotkut kokee armeijan arvomaailman niin omansa vastaisesksi eikä siten kykene sinne menemään (syitä on myös muita). Siiviilipalvelus on samalla viivalla armeijan kanssa. Siinä myös puolustetaan isänmaata auttamalla jossain muualla kuin rintamalla. Siviilipalvelus ei ole pakenemista. En tiedä, onko sitten joidenkin muutamien kohdalla... Mitä jos sinä joutuisit tekemään jotain vuoden, joka ei millään kuulu arvomaailmaasi? Vuosi on pitkä aika..
Ja toinen asia. Ehkä miehesi on saanut niin paljon negatiivista ja alentavaa palautetta sivariudestaan, ettei hän sitä uskalla tunnustaa. Pelkää menettävänsä myös sinut niin kuin muut läheiset (emotionaalisesti). Ehkä hän on myös alkanut myös itse halveksia itseään (ilman syytä) muiden painostuksen alla. Oman häpeän kanssa on vaikea elää, älä siis lisää sitä suuttumalla. Toki sinulla on oikeus olla näreissäsi, mutta toisaalta tämä on miehellesi varmasti niin arka aihe, että rauhallinen ja keskusteleva lähestyminen auttaa. Ole kiltti ja yritä keskustella rauhassa tilanteesta. Jos todella rakastat miestäsi kerro ymmärtäväsi hänen ahdinkonsa ja kysy syitä. Älä koskaan tuomitse. Hän on varmasti saanut tuomiota jo tarpeeksi kun on ryhtynyt salaamaan tuollaista asiaa.
Semmoinen sivaripaska se on ja vielä valehtelija.
Ei ole tainnut olla sivarissa vakaumuksesta, vana silkkaa laiskuuttaan, kypsymättömyyttään ja keskenkasvuista uhmakkuuttaan.