Mammo/Ultra?

Minulla on ollut jo pitkään outoa kipuilua rinnassa (kosketusarka päältä yhdestä kohtaa ja jonkin verran "sisäistä jomotusta"), ja minusta profiili on vähän epätasainen eli ihan kuin jokin sisällä vähän "vetäisi". Terveyskeskuslääkäri tunnusteli, totesi että ihan kuin jotain puikulamaista liikkuvaa olisi tuntunut. Lähetti ultraan, sanoi ettei mammoon koska olen alle 30 v (juuri ja juuri, kylläkin!). Ultrassa ei näkynyt mitään, vaikka ultraava lääkärikin oli tuntevinaan jotakin, sitä ei näköjään kumminkaan sitten laitteella löytynyt. Rasvakudosta vain, sanoi. Ei aihetta jatkotutkimuksiin.

Kipu kuitenkin huolestuttaa, ja rinnan hieman outo muoto. Ultraava lääkäri oli todella nuori, kandi varmaankin; osasikohan varmasti asiansa? Näkyykö kaikki varmasti ultrassa jos siellä jotakin olisi, vai pitäisikö mennä myös mammografiaan varmuuden vuoksi? Näkyykö kaikki edes siinä? Ja kumpi on "varmempi" tutkimus, ultra vai mammo? En haluaisi "huvikseni" mennä mammoon, sillä olen tosiaan vielä alle 30 ja pelkään hieman että röntgensäteet aiheuttavat minulle sen syövän, vaikka sitä nyt ei olisi.

Neuvoja? Kiitos!
71126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

mammoon ei kannata noin nuoren mennä, koska on niin paljon vielä maitorauhasia niin itse syöpää ei näy sen vuoksi.

T rinnoistaan patteja löytävä saman ikäinen

Äänestä
  • ei ole haittaa vaikka kävisit mammossa. Ei yhdestä kerrasta vielä syöpää tule. Osa kasvaimista näkyy paremmin mammossa, osa ultrassa.

    Äänestä

Hei. Pelkosi mammografian säteilyn suhteen ei ole turhaa.
Mammografiasta sanotaan että sen röntgensäteily on syöpää aiheuttavaa, näin Sven-Olof Jakobsson (viitaten eri lähteisiin) uunituoreessa kirjassaan Terveyden Vaarat. Äskettäin oli paikallisessa lehdessä pieni juttu että Suomessa niillä lääkäreillä jotka käyttävät röntgensäteilyä tai vastaavaa työssään oli korkeampi syöpäfrekvenssi kuin muilla lääkäreillä ja muilla kansalaisryhmillä.

Voit ottaa mammografiasta lisää selvyyttä käyttämällä Yahoo.com hakua, hakusanoja esim.

mammography & radiation & cancer

Google Suomen hakua voi tehdä vastaavasti:

mammografia säteily syöpä

Ainakin eng. kielinen haku yllä tuo kirjoituksia sekä puoleen että vastaan. Itse olen suhtaudun hyvin varauksellisesti mammografiaan. Tässä pari varoittavaa artikkelia.

http://www.curezone.com/diseases/cancer/mammography.asp
http://www.westonaprice.org/women/mammography.html

Jakobsson sanoo kirjassaan, sivulla 88, että on olemassa vaaraton menetelmä jota tunnetaan nimellä termografia, eng. thermography. Siinä ei käytetä mekaanista painetta eikä ionisoivaa säteilyä.

Yahoo haku:

thermography & cancer

Lue ja muodosta oma käsityksesi.

Sitten on olemassa yksinkertain virtsatesti. Se perustuu siihen että jokaisella syöpää sairastavalla on virtsassa chorionic gonadotropin hormoni, jota voidaan havaita virtsatestin avulla.
Yahoo haussa kun käytin seuraavia sanoja niin löytyi alla olevat missä jotain tietoa tästä.

chorionic gonadotropin & cancer & B17

http://66.218.69.11/search/cache?p=chrionic gonadotropin & cancer & B17&ei=UTF-8&fr=yfp-t-501&x=wrt&u=www.geocities.com/hankmcintyre/AntiOx_WWC_B17.html&w=chrionic chorionic gonadotropin cancer b17&d=PyyeKEVuN1Yb&icp=1&.intl=us

sama ilman highlightingia (eriväriset korostukset avainsanojen kohdalla) http://www.geocities.com/hankmcintyre/AntiOx_WWC_B17.html#pregnancy

Sitten http://216.109.125.130/search/cache?p=chrionic gonadotropin & cancer & B17&ei=UTF-8&fr=yfp-t-501&x=wrt&u=www.westayhealthy.com/news_sept03.html&w=chrionic chorionic gonadotropin cancer b17&d=TNCyNEVuN0Hv&icp=1&.intl=us

Sama ilman highlighting http://www.westayhealthy.com/news_sept03.html

Sitten lopuksi. Kun et vielä tiedä onko rintasi kipuilu syöpää niin et ainakaan menetä mitään jos rupeat heti syömään sellaisia ruokia joista on tutkimustietoa että ehkäisevät syöpää. Esim. raaka sipuli, valkosipuli, runsaasti C vitamiinia ja muita tunnettuja antioksidantteja kuten Omega 3 rasvahappoja. B17 vitamiini lienee tehokkain yksittäinen aine syövän ehkäisyssä. Tässä tietopaketti syövästä missä mm. myös antioksidanteista mainintaa, ja B17 vitamiinista ja missä kasviksissa ja hedelmissä sitä on.

http://uk.geocities.com/romans5_21/Syopatorjunta.pdf

Äänestä
  • todeta pissatestin avulla niin miksei meitä jokaista lähetetä siihen viiden vuoden välein?!

    Alkuperäinen... älä usko näitä huuhaa kirjoittajia. Syöpä05 on oikeassa. EI YKSI mammografia vielä syöpää aiheuta vaan pitkäaikainen altistuminen röntgensäteilylle...!

    Äänestä

  • jos syöpä voidaan kirjoitti:

    todeta pissatestin avulla niin miksei meitä jokaista lähetetä siihen viiden vuoden välein?!

    Alkuperäinen... älä usko näitä huuhaa kirjoittajia. Syöpä05 on oikeassa. EI YKSI mammografia vielä syöpää aiheuta vaan pitkäaikainen altistuminen röntgensäteilylle...!

    Ensimmäiseen kysymykseen vastaan näin. Kuinka moni onkologi Suomessa ymmärtää sekä chorionic gonadotropin hormonin päälle että trophoblastin päälle, ja näkee yhteyden ? Jos jollakin olisi tämä asia hanskassa niin hän varmaan tekisi kaikkensa että syöpää voitaisiin alkaa screenaamaan kyseisen virtsatestin avulla.

    Väität että huuhaata. Oletko ensinnäkin lukenut mitä tiedetään chorionic gonadotropin hormonista ja trophoblast solusta, ja miten trophoblast solu on intiimisti sidottu syöpään ? Jos olet lukenut niin sano että täsmälleen mikä tai mitkä asiat ovat "huuhaata".

    Sitten. En missään sanonut että yksi mammografia aiheuttaa syöpää. Mutta mammografian säteilystä ovat todenneet viisaammat että se on syöpää aiheuttava. Säteilyn tarkasta määrästä eivät taida tietää. Toisilla vähäisempi määrä säteilyä voi aikaansaada syövän, toisilla ei lainkaan. Ihmisillä on eri vahvuinen immuunijärjestelmä ja antioksidantti-arsenaali. Mutta jo se tosiasia että mammografian säteilyn on todettu karsinogeeniseksi puhuu sitä että mammografia on huono keino silloin kun olisi parempia tiedossa.

    Äänestä

  • hmg kirjoitti:

    että TURPA KIINNI. Itse viivyttelin mammografiaan menoa lähes vuoden. Pidin pattiani röntgensäteiden pelossa siis todellakin melkein vuoden ja patti kasvoi huomattavasti tänä aikana ja tilanne luonnollisesti huonontui tänä aikana paljonkin.

    Olin lukenut tälläisiä huuhaa-juttuja ennen syöpääni vähän liikaakin. Nyt sitten kuvataan keuhkoja ja tissejä puolen vuoden välein ja eikä pätkääkään pelota niiden säteet enää.

    Ilman muuta, jos on patteja, niin menkää kaikkiin mahdollisiin kuvantamismenetelmiin, jotta saatte varmuuden. Älkää pidelkö pattejanne pitkään!!

    Äänestä

mulla on ollut sama ongelma reilu vuosi sitten. olin niin vakuuttunut kyhmyjeni pahanlaatuisuudesta, että kävin 2x ultrassa ja 1x mammossa. ja olen vasta 24v.

ja siltikin ne ovat edelleen rasvapatteja (kuten ekan ultran jälkeen jo sanoivat). ja usko vain kandia, se jos kuka laittaisi lähetteen jatkotutkimuksiin, jos olisi epävarma - tai pyytäisi konsultointiapua kokeneemmalta lääkäriltä.

mutta kuitenkin suosittelen, että seuraat rintojasi. jos patit kasvaa tai tulee jotain muita muutoksia.

tsemppiä:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

_pelokas_ kirjoitti:

Minulla on ollut jo pitkään outoa kipuilua rinnassa (kosketusarka päältä yhdestä kohtaa ja jonkin verran "sisäistä jomotusta"), ja minusta profiili on vähän epätasainen eli ihan kuin jokin sisällä vähän "vetäisi". Terveyskeskuslääkäri tunnusteli, totesi että ihan kuin jotain puikulamaista liikkuvaa olisi tuntunut. Lähetti ultraan, sanoi ettei mammoon koska olen alle 30 v (juuri ja juuri, kylläkin!). Ultrassa ei näkynyt mitään, vaikka ultraava lääkärikin oli tuntevinaan jotakin, sitä ei näköjään kumminkaan sitten laitteella löytynyt. Rasvakudosta vain, sanoi. Ei aihetta jatkotutkimuksiin.

Kipu kuitenkin huolestuttaa, ja rinnan hieman outo muoto. Ultraava lääkäri oli todella nuori, kandi varmaankin; osasikohan varmasti asiansa? Näkyykö kaikki varmasti ultrassa jos siellä jotakin olisi, vai pitäisikö mennä myös mammografiaan varmuuden vuoksi? Näkyykö kaikki edes siinä? Ja kumpi on "varmempi" tutkimus, ultra vai mammo? En haluaisi "huvikseni" mennä mammoon, sillä olen tosiaan vielä alle 30 ja pelkään hieman että röntgensäteet aiheuttavat minulle sen syövän, vaikka sitä nyt ei olisi.

Neuvoja? Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu