PILP

Omakotitaloprojektia (125m2, alle 400m3) ollaan aloittelemassa ja lämmitysjärjestelmä on mietinnän alla. Lämpö olisi tarkoitus jakaa vesikiertoisen lattialämmityksen kautta. Onko kellään kokemuksia Ilto:n CE50 PILP:sta, lupailevat aika kylmää poistoilmaa. Entä Nilan VP18C/EK9? Vai onko parempia ehdotuksia? ILP:ut ei oikein sovi esteettisesti meikäläisen silmään...
194135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

pieneen taloon.

Äänestä

Meillä on tuo Nilanin mylly. Olemme olleet kovin tyytyväisiä vaikkakin sen softassa on juurikin meidän koneessa jokin bugi, maahantuoja tulee vuoden vaihteen jälkeen korjaamaan sen.

Erityisen kiitettävää on tuo jäähdytysmahdollisuus, vaikka ei se valmiiksi tosi kuumaa kämppää viilennä mutta kun ajoissa kytkee päälle niin ei kämppä lämpenekkään. Suodattimien laatikot ovat jostain ihmeen syystä varustettu onnettomilla lukoilla mutta, voi olla että ne on nyt muutettu paremmiksi.

Lattialämmössä on lämpöä piisannut kerrassaan mainiosti ja reagoi hyvin muutoksiin. Joskin se softabugimme on haitannut lattiapiirin toimintaa jonkin verran. Kuuma vesi on riittänyt ihan hyvin vaikka olisin kyllä toivonut voimakkaampaa lisävastusta. Näin jouluna vähän jännitti kun saunomassa kävi viisi aikuista ja kolme lasta että miten riittää mutta hyvin riitti

Meidän kone on kaksi vuotta vanha

Äänestä
  • Onko muilla ollut ongelmia pumpun kolhiintuneiden peltien kanssa? Mulla pellit solmussa ja asia hoidettu äärimmäisen huonosti. Ensin odotellaan peltejä tolkuttoman kauan ja sitten vetkutellaan peltien asennuksen kanssa.

    Ei taida pumppukaan täyttää lupauksistaan edes puolia. Paskaa maku jäi koko hommasta.

    Äänestä

  • Rovaniemiset kirjoitti:

    Onko muilla ollut ongelmia pumpun kolhiintuneiden peltien kanssa? Mulla pellit solmussa ja asia hoidettu äärimmäisen huonosti. Ensin odotellaan peltejä tolkuttoman kauan ja sitten vetkutellaan peltien asennuksen kanssa.

    Ei taida pumppukaan täyttää lupauksistaan edes puolia. Paskaa maku jäi koko hommasta.

    Mitkä pellit ja mitkä lupaukset?

    Äänestä

  • Jarmo kirjoitti:

    Mitkä pellit ja mitkä lupaukset?

    Pumpun ympärillä olevat pellit. Vaihdossa kesti todella kauan ennekuin kukaan otti kantaa maahantuojan puolesta. Vaurioituivat keväällä kuljetuksessa. Paska firma, paskat pumput ja paska asiakaspalvelu. Älkää vaan ostako sieltä mitään!!

    Äänestä

  • Rovaniemiset kirjoitti:

    Pumpun ympärillä olevat pellit. Vaihdossa kesti todella kauan ennekuin kukaan otti kantaa maahantuojan puolesta. Vaurioituivat keväällä kuljetuksessa. Paska firma, paskat pumput ja paska asiakaspalvelu. Älkää vaan ostako sieltä mitään!!

    näin sen on oltava. Maahantuoja muuten vaihtui tässä joitakin aikoja sitten, tuo aikaisempi oli ainakin todella onneton, nykyinen tuntuu pelittävän paljon paremmin.

    Äänestä

Itselläni on 400m3 hirsimökki, ja siinä nibe fighter 410P vesikiertoinen lattialämmitys. Ollut 1 vuoden köytössä syksllä säätelin ja olen ottanut sähkömittarista lukemia ylös. Päivittäinen talon sähkönlulutus n.51 kwh. Lähinnä tietokone, jääkaappi ja tv n.3 tuntia päällä pilpin lisäksi. Sisääntuleva ilma on ollut n. 20 asteita ja lattian kieto säädetty 27 asteiseksi n 8 asteenpakkasella näin sisällä ollut n. 20 astetta. Lämmintä ilmaa ja vettä riittänyt. Takkaa lämmittelen n. 3 kertaa viikossa.Puita menee n50 litran saavillisen kerrallaan. Kone on pienessä tilassa mistä plussaa. Kompurassa oli pärinä ongelma kompuran käydessä, asiaa tutkittuani laitoin yhteen kohtaan muovipussin jolloin pärinä lakksi. Palstalla on ollut paljonkin mielipiteitä ilamastointi sivulla puolesta ja vastaan. Olisi kyllä kiva nähdä Fighter 410p:n käyrät pakkasten tultua miten käy COP:n

Äänestä

Mittasin pahuuttani lämpötilat venttiileistä. Tämä copy pastaaminen ei ole helppoa tänne :) sarakkeiden otsiko vas: ulkolämpötila, korvausilmapatterin lämpötila, korvausilman lämpötila, huoneenlämpötila


-6   29   17,8   21,1 (kauimmisin huone MH)
-6   29   18,8   21,3 MH
-6   28   20,1   23,8 (akvaario/työhuone)
-6   28   22,2   23,7 (sauna)
-5   29   23,5   21,5 (Lähin huone)MH
-5   29   23,9   22,5 OH

Äänestä
  • Aika paljon viilenee ilma putkistossa. Onkohan koneelta lähtevä ilma n.24 asteista kun lähimmissä huonessa se on lähes 24? Kauimmaiseen mennessä hukkuu ilmeisesti 6 astetta. Miten putkisto on eristetty?

    Äänestä

  • kieroliero kirjoitti:

    Aika paljon viilenee ilma putkistossa. Onkohan koneelta lähtevä ilma n.24 asteista kun lähimmissä huonessa se on lähes 24? Kauimmaiseen mennessä hukkuu ilmeisesti 6 astetta. Miten putkisto on eristetty?

    Sitä tuossa mietiskelinkin että onkohan tuo lämpöhäviö ihan OK. Tilannehan on se että sain vasta nyt aikaiseksi tilata ilmastoinnin säädön eli venttiilit ovat voineet jakaa lämmintä ilmaa miten sattuu. Mun piti mitata noiden putkien mitat koska koneelta tuolle viimeiselle venttiilille on meinaan pitkä matka.

    Putket on eristettu 2x50mm ilmastointimatto (tai mikä nyt oikea nimi olikaan. Putket ovat puoliksi puhallisvillassasuurimmalta osin mutta muutamassa kohtaa kulkee puhallusvillan yläpuolella.

    Äänestä

  • ... tuollaisella systeemillä. Nilanin hyödyt valuu harakoille. Kannattaisi tietysti vetää putkivedot sisätiloissa parhaan hyödyn saamiseksi, tämä tietysti vaatisi kotelointeja / hyvää suunnittelua jo alkumetreillä. Meillä enervent ja miltei kaikki putkivedot kylmien tilojen kautta. Tämä täysin vaimon ansiota, kun kysyin tuleeko meille kottaraisia, oli vastaus tiukka ei... en viitsinyt perherauhan takia edes neuvotella. (Hieman yli 30-kymmpisen äijän kokemuksella, voin todeta että maailma tuhoutuu pääasiassa naisten turhamaisuuteen: Pitkät suihkut, ulkomaaanmatkat, mieletön shoppailu (vaatteita taitaa olla vaimolla loppuelämäksi asti ja joka viikko tulee jotakin lisää), (huvi)-automatkat, sukulaissukkulointi jne... joo, taidan olla aika tylsä tyyppi) No, näin jonkinmoisen vaivan lisäeristysten tekemiseen talopaketin "ylijäämä" villasta. eli 50 50 millisten eristeiden lisäksi putkien päälle rakensin palavillasta 100 millisen "keon", joten putkien päällä on 200 milliä villaa.

    Varmaan tälläinen keko (palavillasta) kannattaisi nilanistienkin rakentaa yläpohja putkivetojen päälle (jos putket eivät ole "ilmassa").

    kuuden asteen tappio (200 mottia/tunti) antaa tehohäviöksi sinun tapauksessasi noin...
    6 k *1.2 kg/m3*0.05555... m3/s * 1006 J/kg k
    =402.4 W Silvu plee...

    En ota kantaa lisäerityksen puolesta/vastaan, mutta ilmeisesti sinulla pyörähtää näillä keleilla kolmen/neljän tunnin välein kWh-mittari turhaan ja kovimmat pakkaset ovat vasta edessäpäin.

    Äänestä

  • kva kirjoitti:

    ... tuollaisella systeemillä. Nilanin hyödyt valuu harakoille. Kannattaisi tietysti vetää putkivedot sisätiloissa parhaan hyödyn saamiseksi, tämä tietysti vaatisi kotelointeja / hyvää suunnittelua jo alkumetreillä. Meillä enervent ja miltei kaikki putkivedot kylmien tilojen kautta. Tämä täysin vaimon ansiota, kun kysyin tuleeko meille kottaraisia, oli vastaus tiukka ei... en viitsinyt perherauhan takia edes neuvotella. (Hieman yli 30-kymmpisen äijän kokemuksella, voin todeta että maailma tuhoutuu pääasiassa naisten turhamaisuuteen: Pitkät suihkut, ulkomaaanmatkat, mieletön shoppailu (vaatteita taitaa olla vaimolla loppuelämäksi asti ja joka viikko tulee jotakin lisää), (huvi)-automatkat, sukulaissukkulointi jne... joo, taidan olla aika tylsä tyyppi) No, näin jonkinmoisen vaivan lisäeristysten tekemiseen talopaketin "ylijäämä" villasta. eli 50 50 millisten eristeiden lisäksi putkien päälle rakensin palavillasta 100 millisen "keon", joten putkien päällä on 200 milliä villaa.

    Varmaan tälläinen keko (palavillasta) kannattaisi nilanistienkin rakentaa yläpohja putkivetojen päälle (jos putket eivät ole "ilmassa").

    kuuden asteen tappio (200 mottia/tunti) antaa tehohäviöksi sinun tapauksessasi noin...
    6 k *1.2 kg/m3*0.05555... m3/s * 1006 J/kg k
    =402.4 W Silvu plee...

    En ota kantaa lisäerityksen puolesta/vastaan, mutta ilmeisesti sinulla pyörähtää näillä keleilla kolmen/neljän tunnin välein kWh-mittari turhaan ja kovimmat pakkaset ovat vasta edessäpäin.

    Hävikki tuskin voi olla 0 tulla ilmastointiputkessa joka kulkee kylmässä. JOs laitan 100 milliä lisäeristettä niin sen insvestoinnin takaisin tuleminen on aika epätodennäköistä. Laskennallinen teoreettinen malli ei nyt oikein noin aika käy.
    Mulla ei ole mitään tietoa miten paljon oletusarvoisesti lämpöhävikit ovat ilmastointiputkessa, jos jollakin on sellaiseen tietoon linkkin olisin kovin tyytyväinen.

    Olen muutaman kerrat ottanut korvausilmalämmityksen pois ja sen kyllä meinaan huomaa. Korvausilmanlämmitys on paitsi säästökysymys niin myös mukavuuskysymys. Ilmalämmityshän toisekseen vain tukee päälämmön lähdettä eli ei muuta. Vaikka vertailu toisiin taloihin on aina vähän hataralla pohjalla niin totean kuitenkin että kaverin talossa kiertää lattiassa 28 asteinen vesi ja meillä 24. Sisälämpötila on sama.

    Mulla on parin viikon päästä ilmastoinnin säätö niin täytyypä katsoa suunnilleen samoissa pakkaslukemissa tuloilman lämpöjä.

    Äänestä

  • Jarmo kirjoitti:

    Hävikki tuskin voi olla 0 tulla ilmastointiputkessa joka kulkee kylmässä. JOs laitan 100 milliä lisäeristettä niin sen insvestoinnin takaisin tuleminen on aika epätodennäköistä. Laskennallinen teoreettinen malli ei nyt oikein noin aika käy.
    Mulla ei ole mitään tietoa miten paljon oletusarvoisesti lämpöhävikit ovat ilmastointiputkessa, jos jollakin on sellaiseen tietoon linkkin olisin kovin tyytyväinen.

    Olen muutaman kerrat ottanut korvausilmalämmityksen pois ja sen kyllä meinaan huomaa. Korvausilmanlämmitys on paitsi säästökysymys niin myös mukavuuskysymys. Ilmalämmityshän toisekseen vain tukee päälämmön lähdettä eli ei muuta. Vaikka vertailu toisiin taloihin on aina vähän hataralla pohjalla niin totean kuitenkin että kaverin talossa kiertää lattiassa 28 asteinen vesi ja meillä 24. Sisälämpötila on sama.

    Mulla on parin viikon päästä ilmastoinnin säätö niin täytyypä katsoa suunnilleen samoissa pakkaslukemissa tuloilman lämpöjä.

    100 millin lisäeristyksellä hävikisi menisi puoleen. Ja tietysti alkuperäisen eristyksen laadusta ei voi sanoa mitään?
    Eli 200 watin säästö olisi mahdollista... kannattaako? Ei jos olet taloa myymässä muutaman vuoden sisällä.
    Äkkiä laskettuna
    24 tuntia * 200 w * 30 päivää * 4 kuukautta = 576 kWh vuodessa eli 5760 kWh 10 vuodessa = about 460 euroa (8 senttiä/kWh)
    Todellisuudessa säästösi suurempi, koska lämpöhäviötä tapahtuu kokoajan, jopa varsinaisten pakkaskausien ulkopuolella. Ainahan voit lämmittää käyttövettä.


    Omassa systeemissäni olen mitannut 20 asteen pakkasessa 15 asteen tuloilmaa olohuoneessa, joka matkaa 10 metriä yläpohjassa ja 8 metriä toisen kerroksen ulkoseinissä (sisäilma lämmittää, vaimo ei halunut koteloita). Luonnollisesti jälkilämmityspatteri poissa käytöstä.
    Tietysti minulla lämpötila erot eivät ole niin suuria joten saatava hyöty on pienempi. Toisaalta minulla oli ne villat "ylimääräisenä" enkä viitsinyt niitä kaatopaikallekaan raijaamaan.


    Tilanteesi on vähän sama kun:
    30 asteen pakkasessa sinulla ei olisi karvalakkia/ pipoa päässä laisinkaan.

    Äänestä

  • yhden kanavan päässä.

    Kaikki kanavat on meillä lämpimässä tilassa, eli niissä ei ole eristeitä. Koneelta lähtee tämän talven keleillä 27-40 asteista ilmaa sisälle ja kanavan päässä on jäljellä 23.5-26.5 astetta. Eli hyvin katoaa matkalla. Mutta tokihan tuo kaikki tulee lämmitykseen kuitenkin.

    Äänestä

Kävin nilanin myyjän luona ja sieltä suositeltiin lattiaan sähkökaapelia. Myyjä perusteli suositustaan hinnalla (pumppu 1900e halvempi ilman lattialämmitystä, sähkölämmitys 10e/m2 ja vesikiertoinen 20e/m2). Tuli vaan mieleen, että eikö nilanin teho riitä kunnolla lattialämmitykseen...

Äänestä
  • Siellä on yhdeksän kilowatin vastus joka lämmittää veden, tehoa riittää eriomaisesti niin lattiapiirin kuin patterilämmitykseenkin jos joku sellaisen haluaa.

    Äänestä

  • syntymään. Myyjät myyvät suosittelevat käytettäväksi halvimpia ratkaisuja jotta saavat oman tuotteensa vaikuttamaan halvalla. Toimiva kokonaisuus ei todellakaan kiinnosta ketään, kun noita rensseleitä ns. kilpailutetaan ja vertaillaan ilman osaamista ja ymmärrystä aiheesta.

    Äänestä

  • palstakelpoisia neliöhintoja kirjoitti:

    syntymään. Myyjät myyvät suosittelevat käytettäväksi halvimpia ratkaisuja jotta saavat oman tuotteensa vaikuttamaan halvalla. Toimiva kokonaisuus ei todellakaan kiinnosta ketään, kun noita rensseleitä ns. kilpailutetaan ja vertaillaan ilman osaamista ja ymmärrystä aiheesta.

    mikäs tosa nyt ol pielesä? Jos ja kun sähkö systeemi toimii takuuvarmasti ja on helppo säästää ja etullienne jne. Niin en ymmärrä miten toimiva kokonaisuus tuossa meneisi pieleen.

    Äänestä

  • meillä ollut vuodesta 1984 PILP ilman lattia lämmistystä, ensin 18 vuotta ruotsalainen CTC master 102 ja sitten vuodesta 2002 nilan VP 18 C ja tyytyväisiä on oltu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jamier kirjoitti:

Omakotitaloprojektia (125m2, alle 400m3) ollaan aloittelemassa ja lämmitysjärjestelmä on mietinnän alla. Lämpö olisi tarkoitus jakaa vesikiertoisen lattialämmityksen kautta. Onko kellään kokemuksia Ilto:n CE50 PILP:sta, lupailevat aika kylmää poistoilmaa. Entä Nilan VP18C/EK9? Vai onko parempia ehdotuksia? ILP:ut ei oikein sovi esteettisesti meikäläisen silmään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu