Autoton

Milloin Iiisalmessa?

Vastaus: Ei koskaan, koska kaupunki on ns. peräreikä.

Helsingin Sanomat 28.12.2006:

"Yli puolet, 54 prosenttia, helsinkiläisistä, espoolaisista ja vantaalaisista hyväksyy pääkaupungin ydinkeskustan rauhoittamisen yksityisautoilulta, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä.


Naiset suhtautuvat autottomaan keskustaan miehiä myönteisemmin. Naisista autottomuutta kannattaa 58 prosenttia vastaajista ja miehistä 49 prosenttia. Ikäryhmistä keski-ikäiset olisivat kaikkein mieluimmin rauhoittamassa keskustaa yksityisautoilulta. Nuorimmat vastaajat, 18–24-vuotiaat, suhtautuvat autottomaan keskustaan kielteisimmin. Heistä 48 prosenttia vastustaa autotonta keskustaa ja 43 prosenttia kannattaa.

Puolueiden kannattajista vasemmistoliiton ja vihreiden äänestäjien keskuudessa autottomuudella on vahvin kannatus, kokoomuksen ja Rkp:n keskuudessa pienin.


Helsingissä ei ole vireillä toimia ruuhkamaksujen perimiseksi autoilijoilta. Viime kesänä Helsingin Sanomien teettämässä kyselyssä noin puolet kaupunkilaisista vastusti niitä.

Tukholmassa kokeiltiin tietulleja vuosi sitten. Syyskuun kansanäänestyksessä tukholmalaiset hyväksyivät ruuhkamaksut. Poliittinen kiistely asiasta jatkuu, eikä tietulleja ole vielä palautettu"
10957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

myös METROTON.

Äänestä
  • Asia järjestyy, kun kohta ei ole muuta kuin poliisi ja puliukko kaupungissa. Ja myöhemmin puliukon ja poliisin viratkin yhdistetään.

    Äänestä

Ota huomioon että kaupungissa on huono jalkaisa ja huono keuhkoisia ihmisiä jotka ei yksinkertaisesti jaksa kävellä pitkiä matkoja.
ja minne ne autot pysäköitäis jos vaikka tuliskiin tommonen autokielto keskustalle.?
Ois siinä parkkieskoillekin töitä sitten...hehhe :)

Äänestä
  • Huonokeuhkoisille pakokaasua, sekin ongelma ratkeaa itsestään. Huonot jalat voivat olla liikunnan puutetta. Mutta mitäpä näistä. Helmiä sioillehan se viihtyisä keskusta olisikin...

    Äänestä

  • pakokaasu... kirjoitti:

    Huonokeuhkoisille pakokaasua, sekin ongelma ratkeaa itsestään. Huonot jalat voivat olla liikunnan puutetta. Mutta mitäpä näistä. Helmiä sioillehan se viihtyisä keskusta olisikin...

    vähensivät tuossa männävuosina sen verran että pakurien pakokaasut eivät ainakaan ilmaasi pilaa...sitä autotonta linjaa ju nou....

    Äänestä

  • tomerana nyt,kun liikkuu paljon autoja.

    Äänestä

  • on piikkinokka kirjoitti:

    tomerana nyt,kun liikkuu paljon autoja.

    Pätkä Louhenkatua ja Savonkatua torin jatkeeksi olisi hyvä startti. Taksilla voisi ajaa sen 50m joka ei jaksa sitä kävellä. Onko jonkun mielestä huono ehdotus?

    Äänestä

  • Louhenkatua kirjoitti:

    Pätkä Louhenkatua ja Savonkatua torin jatkeeksi olisi hyvä startti. Taksilla voisi ajaa sen 50m joka ei jaksa sitä kävellä. Onko jonkun mielestä huono ehdotus?

    Läpiajokielto voisi olla nopearatkaisu ennen kävelykeskustaa, liikkeisiin pääsee omalla autolla, mutta turha läpiajo jää pois.

    Äänestä

  • läpiajokielto kirjoitti:

    Läpiajokielto voisi olla nopearatkaisu ennen kävelykeskustaa, liikkeisiin pääsee omalla autolla, mutta turha läpiajo jää pois.

    koko kylä kun nyt jo ainoastaan ilman gps:ää ajavat enää eksyvät sinne. Ohikulkutie kyllä vetää hyvin.

    Äänestä

voi olla tässä tapauksessa etu ! Tosiasiahan taitaa olla ettei Iisalmi Cityssä (!) koskaan tule olemaan samanlaista ajoneuvo ja ihmis vilinää kuin esim. Helsingissä. Ja siitä olkaa iloisia. Neljänkympin nopeusrajoitusalueella ja alle kymmenen liikennevaloristeyksen alueella saatte sielläkin aikaan ihan kunnioitettavan määrän kolareita. Välillä kun lukee näitä tämän palstan vaikerruksia entisestä kotikaupungista niin tuntuu ettette ymmärrä miten hieno kaupunkinne loppujen lopuksi onkaan. Virheineenkin ja johtajineen jotka ootte itse sinne äänestäneet. Täällä ruuhka-alueella ei paljon ole sellaista minkä ainakaan minä siirtäisin Iisalmeen.....paitsi työtä. Ymmärrän kyllä nuorison halut toisenlaiseen ympäristöön. Nuorena. Vanhana taasen haluavat takaisin siihen mistä aiemmin valittivat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskusta,,,, kirjoitti:

Milloin Iiisalmessa?

Vastaus: Ei koskaan, koska kaupunki on ns. peräreikä.

Helsingin Sanomat 28.12.2006:

"Yli puolet, 54 prosenttia, helsinkiläisistä, espoolaisista ja vantaalaisista hyväksyy pääkaupungin ydinkeskustan rauhoittamisen yksityisautoilulta, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä.


Naiset suhtautuvat autottomaan keskustaan miehiä myönteisemmin. Naisista autottomuutta kannattaa 58 prosenttia vastaajista ja miehistä 49 prosenttia. Ikäryhmistä keski-ikäiset olisivat kaikkein mieluimmin rauhoittamassa keskustaa yksityisautoilulta. Nuorimmat vastaajat, 18–24-vuotiaat, suhtautuvat autottomaan keskustaan kielteisimmin. Heistä 48 prosenttia vastustaa autotonta keskustaa ja 43 prosenttia kannattaa.

Puolueiden kannattajista vasemmistoliiton ja vihreiden äänestäjien keskuudessa autottomuudella on vahvin kannatus, kokoomuksen ja Rkp:n keskuudessa pienin.


Helsingissä ei ole vireillä toimia ruuhkamaksujen perimiseksi autoilijoilta. Viime kesänä Helsingin Sanomien teettämässä kyselyssä noin puolet kaupunkilaisista vastusti niitä.

Tukholmassa kokeiltiin tietulleja vuosi sitten. Syyskuun kansanäänestyksessä tukholmalaiset hyväksyivät ruuhkamaksut. Poliittinen kiistely asiasta jatkuu, eikä tietulleja ole vielä palautettu"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu