Kansa ei tahdo ankarampia

rangaistuksia!!!

Lait säätää eduskunta jonka kokoonpanon kansa valitsee joka neljäs vuosi vapaissa vaaleissa. Mikäli kansan enemmistö tahtoisi pidempiä vankeustuomioita äänestäisivät he ehdokkaita jotka näin tekisivät. Sensijaan kansan enemmistö äänestää ehdokkaita jotka kannattavat nykyistä, maltillista kriminaalipoliittista linjaa.

Mikään ei viittaa siihen että vuosikymmeniä voimassa ollutta kriminaalipoliittista linjaa oltaisiin radikaalista kiristämässä. Ei vaikka tälläkin palstalla kovasti sitä vaaditaan. He kuuluvat pieneen mutta sitäkin äänekkäämpään vähemmistöön!

4

410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmetyttää

      Lakia ei tarvitse muuttaa, vaan laintulkintaa. Elinkautinen todella tarkoittaa elinkautista, mikäli presidentti ei armahda. Ei ole mitään aikarajaa. Tapon ja murhan välinen ero on usein epämääräinen. Raa'at tapot ja harkitut tapot tulee tuomita murhiksi, etenkin tapauksissa, joissa uhrit yrittävät pakoon. Ihmisiä on suojeltava murhamiehiltä, jotka toistuvasti tekevät tappoja. Kolmannen jälkeen pitäisi tulla elinkautinen.

      • otettu pois

        elinkautisen armahdusoikeus.
        Oikeusistuin päättää asian.


      • muutokselle
        otettu pois kirjoitti:

        elinkautisen armahdusoikeus.
        Oikeusistuin päättää asian.

        Toivottavasti politiikan poistaminen auttaa, tulee ainakin yhtenäisempi käytäntö.


      • otettu pois kirjoitti:

        elinkautisen armahdusoikeus.
        Oikeusistuin päättää asian.

        Presidentin armahdusoikeutta ei mitenkään ole rajoitettu viimeaikoina. Toki lainmuutoksen ajatus on, ettei presidentti säännönmukaisesti enää armahtaisi, mutta laki ei todellakaan rajoitat presidentin oikeutta armahtaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      529
      1693
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      857
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      833
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    5. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      657
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      656
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      64
      574
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      523
    Aihe