mitä mieltä

Mitä tekisitte asemassani. Minulla on pienet lapset, hoidan heitä kotona. Eräs sukulaiseni on mieleltään erittäin sairas, tarvitsisi sairaala-apua, mutta itse hän ei tilannettaan myönnä, tää on jatkunut n.12v.

Minä yritin hänet saada hoitoon toissa kesänä, olikin vähän aikaan, mutta lähti sieltä pois.(äitini ja isäni ovat saaneet hänet useamman kerran hoitoon, mutta aina lähtenyt) Taas jatkuu, siis nyt, kodittomuus, harhat ym..

Tekee todella pahaa katsoa vierestä, tuntuu että pitäisi taas jotain tehdä, omat voimat on kuitenkin rajalliset, ja viimeksi meidän oma perhe-elämä meni aivan sekasin kun järjestelin hänen asioita. Mm. poika alkoi oireilemaan pk:ssa, miestä kalvoi jatkuva huono tuuleni ja huoleni. Mies kyllä yritti tukea minua.

Tämä henkilö on sellainen, että antaa pois asuntonsa, rahansa ym omaisuutensa, siis sillon kun ei ota lääkkeitä. Saatan nähdä häntä kaduilla, mutta hän ei suostu puhumaan vaan lähtee juoksemaan pois =´(

Tiedän, että tämä kysymys kuuluu mt-osioon, mutta haluan saada enemmänkin äitien vastauksia, että keskittyäkö omaan perheeseen vai lähteäkö tuulimyllyjä päin taistoon, turhaan sellaiseen. Puhun nyt 12v kokemuksella.

Tunnen erittäin suuria tunnontuskia tilanteesta, äitini ja isäni vuoksi, mitä he saavatkaan kärsiä. Eniten tietty tämän rakkaan sukulaiseni vuoksi. En tiedä, mitä tehdä.
9350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olet todella hyväsydäminen, mutta tietty pitää aina muistaa että oma perhe on tärkein. En osaa sanoa mitä itse tekisin omatuntoni takia en kyllä voisi jättää sitä ihmistä pulaan. Kannatan että autat häntä mutta älä käytä siihen koko elämääsi ja selitä perheellesi missä mennään ettei kotiisi tule samoja ongelmia... Toivottavasti auttoi!

Äänestä
  • kiitos vastauksesta! En vaan tiedä, miten enää auttaisin. Soittamalla lääkärille ja kuulla, ettei ketään voi pakottaa tervehtymään? Että näin voi käydä joskus? Lopuksi saa vielä kuulla, kuinka me omaiset ollaan p***ja kun ei välitetä? no joo, ei niin kukaan suoraan ole sanonut, mutta kaikkea ei tarvitse ääneen sanoakaan.

    Kestän aika paljon, mutta tietyssä pisteessä se omakin stressi alkaa saada valtaa ja se tosiaan vaikuttaa ainakin vanhempaan. Olen siis poissaoleva, tiuskin ym..ja siitä olen huolissani kun nämä sairaudet kulkevat suvuittain, että jos nyt annan huonot elämäneväät omilleni, niin myös he sairastuvat aikuisena?!? On niin paljon ajatuksia ettei järkikään kulje. Anteeksi tämä vuodatus!

    Äänestä

  • ap.. kirjoitti:

    kiitos vastauksesta! En vaan tiedä, miten enää auttaisin. Soittamalla lääkärille ja kuulla, ettei ketään voi pakottaa tervehtymään? Että näin voi käydä joskus? Lopuksi saa vielä kuulla, kuinka me omaiset ollaan p***ja kun ei välitetä? no joo, ei niin kukaan suoraan ole sanonut, mutta kaikkea ei tarvitse ääneen sanoakaan.

    Kestän aika paljon, mutta tietyssä pisteessä se omakin stressi alkaa saada valtaa ja se tosiaan vaikuttaa ainakin vanhempaan. Olen siis poissaoleva, tiuskin ym..ja siitä olen huolissani kun nämä sairaudet kulkevat suvuittain, että jos nyt annan huonot elämäneväät omilleni, niin myös he sairastuvat aikuisena?!? On niin paljon ajatuksia ettei järkikään kulje. Anteeksi tämä vuodatus!

    Uskon, että olet väsynyt tilanteeseen ja tunnet olosi voimattomaksi. Voisitko soittaa sukulaisesi hoitavalle lääkärille ja kysyä hänen mielipidettään miten sinun tulisi asiaan suhtautua?
    12 vuoden kokemuksesta toteat, että apusi on turhaa, joten miksi tyrkytät sitä oman jaksamisesi kustannuksella?
    Koita siirtää voimakkaimpia tunteitasi taka-alalle ja ottaa faktat esiin. Sinä teet sen minkä omaa ja perheesi elämää pilaamatta kykenet ja sen jälkeen toteat, että olet tehnyt parhaasi.
    Itse olen aikoinaan kantanut liian suurta taakkaa äitini hyvinvoinnista, kunnes tajusin, että minulla on omakin elämä elettävänä. Se ei tarkoita hylkäämistä, usko tai älä, äitinikin alkoi voida paremmin kun hänen piti alkaa ottaa itsestään vastuuta.
    Kerro sukulaisellesi, että rakastat häntä ja toivot hänelle vain hyvää, mutta et jaksa tälläistä ruljanssia mikä hänen sairautensa aiheuttaa.
    Älä syyllistä itseäsi sellaisesta mikä ei ole sinun tehtäväsi! Elä omalle perheellesi ensisijassa. Voimia!

    Äänestä

  • sipuli! kirjoitti:

    hänelle, olin 15v, kun viimeksi puhuin hänelle oikeasti. Silloin sairaus oli jo iskenyt. Olin 12v, kun se iski. Siinä meni vähän minunkin teinivuodet niinkuin menivät, koko perhehän oli huolissaan tästä sairastuneesta. Minulle tuli syömishäiriöt sun muut, ja aloin olla vähän parempi kun pääsin omilleni.

    Nyt kuitenkin kalvaa syyllisyys kun en pysty vaikuttamaan. Lääkärille olen puhunut joskus, ja he eivät oikein ymmärrä huoltani. ottavat osaa ym..mutta kertovat, ettei ketään voi parantaa, joka ei halua sitä itse.

    Kiitos viestistäsi, tottahan tuo oli!

    Äänestä

Hei ap!
Saat kaikki sympatiani! Olen hieman samanlaisessa tilanteessa, koska läheiseni on alkoholisti ja hänen kohdallaan on ihan sama juttu, hoitoon ei saa, jos ihminen itse ei sitä halua. Pitkään hätäilin ja murehdin ja olin välillä aivan paniikissa, kun ajattelin, mitä kaikkea hänelle voi sattua. Kesti pitkään ymmärtää, että minä en ole vastuussa sairaudesta enkä siitä, että hänet pitää saada hoitoon. Auttaa toki voi ja pitääkin silloin, kun apua sairastunut tarvitsee, mutta omaa elämää ei pidä lopettaa eikä omia lapsia unohtaa. He tarvitsevat sinua. Itse sain tukea ja tasapainoa mielelleni vertaistukiryhmästä. Etsin Googlesta ja löysin ainakin allaolevan linkin, joka voisi auttaa sinua. Ota rohkeasti yhteyttä ja selvitä, toimisiko joku ryhmä sinun kotipaikkakunnallasi. Ryhmään kannattaa mennä rohkeasti, siellä olevat ihmiset ovat todella empaattisia ja suhtautuvat ongelmiisi hyvin ymmärtäväisesti, koska (usko pois) he ovat kokeneet saman. Ja osa vielä jotain pahempaakin.
Toivottavasti tämä yhtään auttaa ja saisit edes jotain lohtua! Hyvää Uutta Vuotta! Toivottavasti se alkaa pikkuisen valoisammissa merkeissä.

http://www.mtkl.fi/fin/tietopankki/kuntoutuminen/vertaistuki/#

Äänestä

Sinulla on rajalliset voimavarat, joten sinun pitää itse päättää, mihin ne käytät. Sinulla on puoliso ja pienet lapset, sekä sitten tämä henkisesti sairas sukulainen ja omat vanhempasi. Voit menettää heistä kenet tahansa, milloin tahansa. Kuka heistä on sinulle tärkein ja rakkain? Kuka tarvitsee sinua eniten, ja kenelle olet oikeasti tärkeä. Kuka rakastaa ja arvostaa juuri sinua, ja sitä mitä sinä teet?

Elämässä tulee eteen joskus tilanteita, joissa pitää tehdä vaikea päätös, jotta itse selviäisi hengissä.

Äänestä
  • senkään vuoksi, että pelkään lapsilleni käyvän samalla tavalla, jos nyt elänkin omaa elämääni.

    Mulla alkaa itselläkin napsua päässä, kun mietin. Pahinta sekin, etten enää tiedä, haluanko auttamalla vain tehdä vaikutuksen omiin vanhempiini, jota en pysty kai ikinä saamaan, vai haluanko saada hyvän omatunnon kun autan häntä, vai välitänkö oikeesti?? Kaikki kohdat seikkailee mielessä peräjälkeen, mutta kyllä mä oikeastikin välitän.

    Tuntuu vaa, että niin paljon on mennyt paskaksi tän takia mun omassakin elämässä. Esim. mua pelottaa aina, että jotain pahaa tapahtuu, kun asiat ovat hyvin. Se kai juontaa siitä, että lapsena ei ikinä tiennyt koska ko.henkilön tila pahenee, ja sillon mä menetin äidin huomion kun se alkoi surra... huhhuh..auttopa kirjottaminen.. ja kiitos viestistäsi!

    Äänestä

  • ap.. kirjoitti:

    senkään vuoksi, että pelkään lapsilleni käyvän samalla tavalla, jos nyt elänkin omaa elämääni.

    Mulla alkaa itselläkin napsua päässä, kun mietin. Pahinta sekin, etten enää tiedä, haluanko auttamalla vain tehdä vaikutuksen omiin vanhempiini, jota en pysty kai ikinä saamaan, vai haluanko saada hyvän omatunnon kun autan häntä, vai välitänkö oikeesti?? Kaikki kohdat seikkailee mielessä peräjälkeen, mutta kyllä mä oikeastikin välitän.

    Tuntuu vaa, että niin paljon on mennyt paskaksi tän takia mun omassakin elämässä. Esim. mua pelottaa aina, että jotain pahaa tapahtuu, kun asiat ovat hyvin. Se kai juontaa siitä, että lapsena ei ikinä tiennyt koska ko.henkilön tila pahenee, ja sillon mä menetin äidin huomion kun se alkoi surra... huhhuh..auttopa kirjottaminen.. ja kiitos viestistäsi!

    " pelkään lapsilleni käyvän samalla tavalla, jos nyt elänkin omaa elämääni." Mitä tällä tarkoitat?

    Minä suosittelen, että elät oman perheesi elämää. Lapsesi ovat pieniä nyt, mutta eivät enää "sitten kun...". Se, mitä teet tai jätät tekemättä heille nyt, vaikuttaa heidän koko elämäänsä.

    Se, mitä teet tai jätät tekemättä sairaan sukulaisesi hyväksi, ei välttämättä hetkauta kenenkään elämää mihinkään suuntaan.

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    tämä sairaus on suvuittain kulkeva. Todella vakava mielensairaus. Pelkään siis, että omani sairastuvat tähän. Etenkin, ellen tee mitään tälle asialle, pelkään ikäänkuin saavani rangaistuksen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipiteitä... kirjoitti:

Mitä tekisitte asemassani. Minulla on pienet lapset, hoidan heitä kotona. Eräs sukulaiseni on mieleltään erittäin sairas, tarvitsisi sairaala-apua, mutta itse hän ei tilannettaan myönnä, tää on jatkunut n.12v.

Minä yritin hänet saada hoitoon toissa kesänä, olikin vähän aikaan, mutta lähti sieltä pois.(äitini ja isäni ovat saaneet hänet useamman kerran hoitoon, mutta aina lähtenyt) Taas jatkuu, siis nyt, kodittomuus, harhat ym..

Tekee todella pahaa katsoa vierestä, tuntuu että pitäisi taas jotain tehdä, omat voimat on kuitenkin rajalliset, ja viimeksi meidän oma perhe-elämä meni aivan sekasin kun järjestelin hänen asioita. Mm. poika alkoi oireilemaan pk:ssa, miestä kalvoi jatkuva huono tuuleni ja huoleni. Mies kyllä yritti tukea minua.

Tämä henkilö on sellainen, että antaa pois asuntonsa, rahansa ym omaisuutensa, siis sillon kun ei ota lääkkeitä. Saatan nähdä häntä kaduilla, mutta hän ei suostu puhumaan vaan lähtee juoksemaan pois =´(

Tiedän, että tämä kysymys kuuluu mt-osioon, mutta haluan saada enemmänkin äitien vastauksia, että keskittyäkö omaan perheeseen vai lähteäkö tuulimyllyjä päin taistoon, turhaan sellaiseen. Puhun nyt 12v kokemuksella.

Tunnen erittäin suuria tunnontuskia tilanteesta, äitini ja isäni vuoksi, mitä he saavatkaan kärsiä. Eniten tietty tämän rakkaan sukulaiseni vuoksi. En tiedä, mitä tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu