Tämä nyt ei ehkä sovi tänne, mutta kun ei sopivampaakaan foorumia löytynyt.
Ei nyt ihan naapurista ole kyse, mutta liittynee aiheeseen sen verran, että kyseinen henkilö kertoo omille naapureilleen tod näköisesti kaiken mitä sylki suuhun tuo.
Ja nyt asiaan. On oltu jo jonkin aikaa tuttuja erään henkilön kanssa. Viimeaikoina törmäsimme aivan helkutinmoiseen epäkohtaan hänessä. Huomasimme että suurin osa hänen tarinoistaan ovat joko mielikuvituksen sävyttämiä, tai kokonaan keksittyjä. Jokaisessa tällaisessa tarinassa jossa hän on niinsanottu päähenkilö, hän on aina joko voittaja tai sitten häntä arvostetaan ja joissakin tarinoissa kaikki pelkäävät häntä (Alueella josta hän kertoo). Jokaisessa jutussa jossa hän itse on tekemisissä eri asioioden kanssa, on hän lopulta tapahtuman sankari, keskipiste. Lisäksi jotkut tarinoista ovat muuttaneet muotoa eri kertomus kerroilla. Lisäksi muutenkin kyseinen henkilö kehuskelee itseään.
Onko kyseessä vain patologinen valehtelija jolla on huono omatunto, vai toisinsanoen mikä häntä viiraa. Ikä hänellä kohta 24.

Vastaukset 7
Vanhimmat
esim. narsismia.
Neuvoisin laittamaan äkkiä lopullisesti yhteydet poikki siihen henkilöön!!!!
Tiedän mistä puhun, joka 40's henkilö on psykopaatti.
Hän vaikuttaa kovin tunteettomalta. Esimerkiksi hänellä on tapana hyökätä törkeästi haukkuen, jos hän tietää jotain mitä esimerkiksi sinä et tietäisi. Haukkuu myös erästä toista kaveria pikkujutuista, mutta hänellä on ammatti josta hänen luulen olevan kateellinen, ja kaikkia muitakin tuntuu silloin tällöin haukkuvan,paitsi joitain joiden väittää häntä arvostavan tarinoissaan, heitä hän ei muistaakseni ole haukkunut. Ei hänellä montaa kaveria olekkaan, varmasti tuosta tyylistään johtuen. Emme hänelle ole kertoneet, mutta isämme on joskus tehnyt sellaista, jonka hän on kai kuullut joltakin, nimittäin hän väitti äitinsä tekevän samanlaisen teon, kuin isämme joskus on tehnyt. Hänellä ei ole isää tällä hetkellä, vaan äitinsä on ottanut eron miehestään. Hän voi olla myös meille kateellinen, koska omistamme asioita joita hänellä ei ole. Hän kyllä viihtyy meillä, mutta ihmetteli miksi haluaisimme viettää uudenvuoden kotonamme, ja yritti siitäkin vittuilla. Itse hän joutuu uutena vuotena olemaan sattuneesta syytä omassa kodissaan yksin lapsenvahtina, joten kateus näkyy läpi miehestä.
Aluksi vaikutti mitä mukavimmalta ihmiseltä maan päällä!
Skitso ja psykopaattinen ihminen, joka on aina sen puolella, jonka kanssa sattuu juuri milläkin hetkellä olemaan hän näyttää olevan.
Patologisen valehtelijan, psykopaatin, narsistin (ja vaikka mitä muitakin ongelmia) kanssa. Tämä siis oli vaimon paras kaveri.
Aluksi kaikki näytti hyvältä ja hän vaikutti mukavalta. Kerta laakista paljastui koko järkytys kun muutettiin nykyisen vaimon kanssa yhteen. Alkoi tulla mitä kummallisimpia laskuja ulosotosta. Tää kaveri oli manipuloinut vaimon allekirjoittamaan tilaamiaan vaatteita, lehtiä, puhelinliittymiä jne jne, koska vaimollani luottotiedot olivat kunnossa. Oli valehdellut että kahden vuoden päästä jutut vanhenee, eikä laskuja enää tule. Koko homma maksoi lähes 10 t€uroa kun maksettiin ne myöhemmin pois.
Lisäksi kävin oikeudessakin todistamassa tätä vastaan asioita. Oli manipuloinut poliisinkin puolelleen ja meitä vastaan. Meidän pelastus oli, että hän puhui itsensä pussiin poliisille ja mun tarina oli koko ajan sama ja näin luotettavampi.
Eikä tässä vielä kaikki!
Nyt tällä psykolla ei ollu enää kaveria ollenkaan. Löysi hän toisen manipuloitavan, varoiteltiin sitä, että pysyy mahdollisimman kaukana tästä. Ei vaikutusta. Puoli vuotta sen jälkeen kuulin, että tää kaveri tappoi itsensä.
Asioita olis pilvin pimein kertoa, mutta tältä erää tässä.
Kuvaus sopii moneen psyykkiseen sairauteen, esim. skitsofreniaan.
Eli ainakin yhden vastaavan Mynchausenin:D Älä ota asiasta mitään stressiä,vaan kuuntele huvikses,mitä se kulloinkin on keksinyt.Ihan oma ohjelmanumeronsa:)Itse tunnen erään henkilön,joka omien sanojensa mukaan on jonkin sortin VR-n pomo,ollut muukalaislegioonassa vuosikaudet j.n.e j.n.e Juu nou.(Ikää päälle 40)Tällaiset ihmiset ovat arkista eloa piristäviä persoonia ja ilontuojia:)
ikä täsmäävät meillä töissä yhteen tyyppiin.
Kaveri on vuosikaudet keksinyt päästään vaikka millaista tarinaa ja idiootit esimiehet uskovat kaikki.
Tämä tyyppi oli tiimissämme mukana ja kaikki tiimiläiset tiesivät, että jutut on juttuja.Kaveri on lisäksi vielä kiero ja laiska, ei tehnyt läheskään niin paljon töitä kuin muut ryhmässä.
Olimmekin helpottuneita, kun tyyppi sai ylennyksen esimiestensä lipomisen seurauksena ja lähti tiimistä.
Nyt vain taitaa herroilla olla ongelma, kun tyypin puheet paljastuvatkin vain puheiksi.
Uskomaton pelle koko jätkä.
Kahjukin kiersi ovelta ovelle heittämässä satu legentaa. Tuttua.
Hölmömmät vielä uskoo!