Olen 25-vuotias, kuukausi sitten eronnut lapseton nainen. Seurustelin 2 vuotta mitä ihanimman ihmisen kanssa, suhde päättyi mm. miehen suvun puolelta tapahtuneeseen painostukseen.
Minä en ole pitänyt itseäni äidillisenä, ajatus lasten saannista on lähinnä ollut naurettava. Olen ollut ylpeä siitä, että ymmärrän ettei minusta ole äidiksi ja näin ollen en niitä ole typeryyksissäni mennyt tekemään. Olen tämän myös kertonut miehelleni, jolle asia oli järkytys. Tähän ei kuitenkaan suhteemme kaatunut. Hän olisi halunnut lapsia jossain elämän vaiheessa.
Alkushokista toivuttuani (siis se shokeerasi, että mieheni mielestä olin väärässä ajatellessani etten sovellu äidiksi) mietin, että ehkä minä kuitenkin voisin halutakin lapsia juuri hänen kanssaan, en muiden. Vauvakuumeeni kasvoi ja sanoinkin hänelle, että minulla on vähän vauvakuumeen tynkää, ja että ajattelen tekeväni hänen kanssaan vielä joku päivä lapsia. Muiden kanssa en voisi tätä kuvitella tekeväni.
Sitten, aivan yhtäkkiä mieheni ilmoitti haluavansa erota. Tätä episodia seurasi esim. anoppini vierailu jolloin hän haukkui minut pystyyn, väitti että olen kova ja sydämetön ihminen kun en lässyttele jokaiselle vauvalle joka kohdalle sattuu. Tekeekö se minusta kovan ihmisen? eikai...
Nyt eron jälkeen minuun on tosissaan iskenyt vauvakuume. Kaipuulla katselen vastasyntyneitä ja ajattelen, että olisipa ihana kun minunkin mahassani kasvaisi tuollainen pikkumöhkäle... Mutta...onko tämä vauvakuume "oikeaa" vai vain eron aiheuttamaa yksinäisyyttä, tunnetta etten ehkä ikinä perusta perhettä? Luulen, että se johtuu juuri tuosta syystä. Miten se muuten näin yhtäkkiä, sopivasti, eron jälkeen alkaisi? Miksei sitä ollut tässä mittakaavassa jo suhteessa ollessani?
Onko muille käynyt näin? Miten asiat eteni? Minä olen ilman lasta, en voisi tehdä sitä ex-miehelleni, jota edelleen rakastan suunnattomasti, että menisin ja hankkiutuisin hänestä raskaaksi ilman,että hän todella voisi osallistua lapsensa elämään. Se olisi melko kieroa ja sairasta jopa. Ihan kuin tekisin sen kostoksi erosta... Toisaalta, ymmärrän ihmisiä, jotka ehkä ovat niin menetelleetkin, tämä vauvakuumeinen olo on järkyttävä. Rakkauslapsihan se erovauvakin on, varmasti.
Minä en ole pitänyt itseäni äidillisenä, ajatus lasten saannista on lähinnä ollut naurettava. Olen ollut ylpeä siitä, että ymmärrän ettei minusta ole äidiksi ja näin ollen en niitä ole typeryyksissäni mennyt tekemään. Olen tämän myös kertonut miehelleni, jolle asia oli järkytys. Tähän ei kuitenkaan suhteemme kaatunut. Hän olisi halunnut lapsia jossain elämän vaiheessa.
Alkushokista toivuttuani (siis se shokeerasi, että mieheni mielestä olin väärässä ajatellessani etten sovellu äidiksi) mietin, että ehkä minä kuitenkin voisin halutakin lapsia juuri hänen kanssaan, en muiden. Vauvakuumeeni kasvoi ja sanoinkin hänelle, että minulla on vähän vauvakuumeen tynkää, ja että ajattelen tekeväni hänen kanssaan vielä joku päivä lapsia. Muiden kanssa en voisi tätä kuvitella tekeväni.
Sitten, aivan yhtäkkiä mieheni ilmoitti haluavansa erota. Tätä episodia seurasi esim. anoppini vierailu jolloin hän haukkui minut pystyyn, väitti että olen kova ja sydämetön ihminen kun en lässyttele jokaiselle vauvalle joka kohdalle sattuu. Tekeekö se minusta kovan ihmisen? eikai...
Nyt eron jälkeen minuun on tosissaan iskenyt vauvakuume. Kaipuulla katselen vastasyntyneitä ja ajattelen, että olisipa ihana kun minunkin mahassani kasvaisi tuollainen pikkumöhkäle... Mutta...onko tämä vauvakuume "oikeaa" vai vain eron aiheuttamaa yksinäisyyttä, tunnetta etten ehkä ikinä perusta perhettä? Luulen, että se johtuu juuri tuosta syystä. Miten se muuten näin yhtäkkiä, sopivasti, eron jälkeen alkaisi? Miksei sitä ollut tässä mittakaavassa jo suhteessa ollessani?
Onko muille käynyt näin? Miten asiat eteni? Minä olen ilman lasta, en voisi tehdä sitä ex-miehelleni, jota edelleen rakastan suunnattomasti, että menisin ja hankkiutuisin hänestä raskaaksi ilman,että hän todella voisi osallistua lapsensa elämään. Se olisi melko kieroa ja sairasta jopa. Ihan kuin tekisin sen kostoksi erosta... Toisaalta, ymmärrän ihmisiä, jotka ehkä ovat niin menetelleetkin, tämä vauvakuumeinen olo on järkyttävä. Rakkauslapsihan se erovauvakin on, varmasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen 32-v ja erottiin 8 vuotisesta suhteesta kesällä. Heti eron jälkeen iski armoton vauvakuume ja tuli fiilis, että kenenkään muun kanssa en lasta halua. Mies siis jätti minut. No, muutaman kerran meillä on ollut seksiä eron jälkeen ja joka kerta olen miettinyt ehkäisyn jättämistä, mutta toisaalta järki on (onneksi) tullut vähän enemmän mukaan ja olen miettinyt miten väärin se exälleni olisi ja miten se omakin elämä siitä ehkä hankaloituisi, kun joutuisin lapsen takia sitten exääni tapaamaan (eromme ei ollut helppo)ja tietty olemaan yh.
Vaikka biologinen kello tikittääkin, niin uskon, että jossain tuolla on mulle vielä "se oikea", jonka kanssa sitten molemmat haluamme yhteisen oman vauvan :)
mä erosin kans joku aika sitten. Hirvee vauvakuume heti päälle. Tulin kans samaan johtopäätökseen, että varmaan johtuu tästä eron aiheuttamasta yksinäisyydestä jne. Olisi niin ihana ajatella, ettei ole yksin,vaan että ihanasta miehestä jäi jälkeen jotain, mitä rakastaa ja joka kasvaa mun sisällä. Sitä on vaikea selittää, se pitää kokea.
Rakkauslapsi se olisi, kuten kirjoitit. Sen tekisin rakkaudesta ja sitä rakastaisin aina. Mutta, sama juttu kuin teillä kahdella, en halua tehdä sitä exälle.Olis liian vaikeaa tavata miestä lapsiasioissa ja muutenkin, kyllä se olisi väärin tehdä lapsi ja sitten pakottaa lapsi ja isä elämään ilman toisiaan. Eri asia, jos tehtäs se yhdessä miehen kanssa ja myöhemmin päädyttäisiin eroon...