Keinohedelm. Lapsi

On varmasti hurjaa kuulla tuollainen asia aikuisiällä, mitä miettivätkään ne, jotka tulevat adobtoiduiksi ja eivät saa tuntea kumpaakaan biologista vanhempaansa.

En tiedä lievittääkö shokkiasi se, että olet ollut varmasti toivottu lapsi, mikä ei aina ole itsestään selvyys. Isäsi on käynyt pitkän prosessin miehenä ja isänä läpi käsitellessään tietoa, että ei voi saada biologista lasta. Hän on päättänyt rakastaa sinua, vaikka oletkin biologisesti toisen miehen sukusoluista lähtöisin. Hän ei voi nähdä sinussa oman kasvonsa piirteitä, niin kuin et sinäkään hänessä, mutta kasvatuksen, arvomaailman ja kaiken sen mitä teille yhteisesti on tärkeää, olet häneltä perinyt. Se on mielestäni tärkeämpää kuin veriside. Itselläni on biologinen isä, mutta ei sitten muuta. Olen rikkonaisesta perheestä, äidin kasvattama ja rakastama, isäni on liuennut omille teilleen ollessani pieni. Ottaisin tuhat kertaa mieluummin rakastavan ei-biologisen isän, kuin isän, jonka arvomaailmaa en tunnista. On samantekevää, kuinka paljon muistutan isääni kasvonpiirteiltä, kun meillä ei ole mitään kanssa käymistä keskenämme. Asioita on vaikea verrata, siispä en halua missään nimessä loukata sinua kirjoituksellani. Koomista on, että olen pienestä pitäen halunnut perheen ja lapsia ja nyt mieheni kanssa olemme siinä tilanteessa, että niitä ei meille siunaannu. Siis kohtalotovereita sinulle voi jonain päivänä olla tulossa. Kirjoituksesi on ajatuksia herättävä ja on hyvä, että otit asian puheeksi. Niin kuin huomasit, hiljaiseksi aihe on vetänyt yleisön.

Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Kirjoitus oli muuten mielestäni tosi kaunis.

Olen tosiaan täysin samoissa ajatuksissa siitä, että keinohedelmöitettyä lasta hankittaessa ollaan todellakin kuljettu pitkä tie lapsettomuus asian prosessoinnissa. Moni jolle lapsen hankkiminen merkitsee piirun vähemmän, olisi jo jättänyt leikin kesken.

On varmasti ihanaa tietää olevansa niin toivottu lapsi, että vanhemmat ovat olleet valmiit tekemään merkittävän kompromissin geenien suhteen. Useille se on kuitenkin ensin ajatellen hyvin merkittävää että lapsi on ns. omaa perimää.

Isäni kuoli kun olin pieni lapsi. Äitini oli tunnekylmä ja usein fyysisesti ja vähintää henkisesti poissa koko lapsuuteni ajan. Siitä "maksan" vielä nyt kolmukymppisenä. Olin yli 30 vee kun itse aloin haluamaan lapsia. Usein niille jotka ovat saaneet rakkautta ja turvaa lapsuudessa hyvin vähän on vaikea ajatella "jakavansa" sitäkin vähää mitä itsellä on.

Muistakaa... lapsuudella on valtava merkitys koko ihmisen elämää ajatellen.

Voimia ja avointa mieltä
kaikille tulevaan vuoteen!

Hienoa, että otit asian puheeksi! Tämä on asia, mistä ei tästä näkökulmasta ole vielä keskusteltukkaan. Äskenkin luin vanhaa keskustelua lain uudistamisesta, missä aihetta sivuttiin. Sieltäkin löytyi ihmisiä, ketkä ovat tehneet (ehkä alustavan) päätkösen olla kertomatta asiasta lapselle. Miettikää hyvät ihmiset!

Emme mieheni kanssa voi saada enempää yhteisiä lapsia, yksi kullanmuru siis on. Mutta emme todellakaan haluaisi hänen jäävän ainoaksi, yksinäiseksi.

Luovutetut siittiöt on ollut harkinnassa, vaihtoehtoja adoptio. Ja siinä on ihan liikaa miettimistä! Ilmeisesti meidän kohdalla olisi kyseessä kansainvälinen adoptio, kun biologinen lapsi jo on. Eli haluammeko tuoda tänne jokseenkin rasistiseen Suomeen lapsen ulkomailta, maldollisesti ulkoisestikin todella erinäköisen lapsen. Vai otammeko vastaan vieraat siittiöt. Tällöin lapsi perisi edes puoleksi samat geenit kuin esikoinen. Että hän näkisi sisaruksessa samoja piirteitä kuin itsessään. Eikä ulkopuolinen välttämättä heti arvaisi mitään.

Tuo luovutus-tapaus ollaan alustavasti pohdittu niin, ettei kerrottaisin kenellekään ulkopuoliselle. Eikä pienelle lapselle kerrottaisi, vasta vähän isompana kun jo jotain ymmärtää. Tällöin hän saisi itse päättää kenen haluaa tietävän oman alkuperänsä.

Pohdittavaa riittää ja olen iloinen, että jaoit oman kokemuksesi täällä. Vielä kun saisi kuulla ulkomailta Suomeen adoptoitujen mielipiteitä. Mutta siis kiitos sinulle ja voimia selvittää oma tilanteesi sydämessäsi!

Kiitos teille vastauksista, ne lämmittivät todella paljon...ja niitä oli aivan ihana lukea.

Tämä asia on hyvin pinnalla, sillä en itsekään tiedä voinko koskaan saada lapsia...minua on operoitu pariinkin otteeseen ja siksi tämä asia on yhä enemmän mielessä.

Tiedän olevani vanhempieni päivänsäde, olen ainoa ja aina tuntenut olevani erityinen ja rakastettu...Saan olla hyvin onnellinen siitä. :)

Mutta halusin tämän asian siksikin esille ja ihmisten ajatuksiin, koska tämä tapa saada lapsia yleistyy kokoajan...ja tämähän ei enää ole mitään erikoista, vaikka se vanhempieni aikana sitä oli. Mutta enemmänkin haluan ihmisten miettivän mitä he sanovat lapsilleen...edellinen kirjoittaja sanoi että kertoisi kun lapsi on vanhempi...Voin vain omalla kokemuksellani sanoa, älä kerro. Tiedän se on hyvin julmaa ajatella pimittää niin olennaista tietoa, ja olen tottakai itse todella onnellinen että tiedän omasta alkuperästäni, koska olen aina tuntenut tietäväni asian, siksi sitä jopa kyselin...MIelestäni minulla on siihen tietoon oikeus...mutta asia on niin kaksipuolinen...Miksi olen sitä mieltä ettei lapselle pidä kertoa on yksinkertainen, itse en kertoisi, en haluaisi oman lapseni käyvän näitä tunteita ja ajatuksia läpi mitä itse nyt käyn...

Oma tapani kuulla oli siinäkin mielessä erikoinen että isäni oli ottanut perheestä välimatkaa ja kertoi asiasta sitten yhtenä iltana kun olimme kahden...tästä tuli vanhemmilleni suunnaton riita, koska äiti ei olisi halunnut minun koskaan saavan tietää asia...Ja se on julmaa lapselle, erityisesti jos toinen lapsi on kummallekin vanhemmalle biologinen, vaikka vanhemmat kuinka ajattelevat lapsen olevan oma...se on lapselle vieläkin suurempi asia...koska lapsi etsii aina sitä yhteyttä. Tiedän että isäni rakastaa minua, mutta muistan isän sanat..."antaisin mitä vain että olisit biologinen lapseni"

ja totta vaikka sydäntä särkevää...se ei ole sama asia onko biologinen vai ei. Vaikka rakkautta olisi valtavastikin.

Asia on itselleni niin ristiriitainen, koska tekisin äitini tilanteessa aivan samoin, tottakai haluaisin palavasti oman lapsen, keinoja kaihtamatta...mutta tapa on hyvin itsekäs, lapsella ei ole biologista isää. Tiedän kuulostavani julmalta, ehkä asia on vielä liian pinnalla...ja olen katkera etten koskaan tule tietämään mitään biologisesta isästäni. Haluaisin asiaan vaan jonkun kosketuksen.

Niin, ja meille naisille on hyvin tärkeää tässä tilanteessa hankkia lapsi ottaa toinen puolisko ja hänen tunteensa hyvin huomioon...Huomasin sen niin isäni puheista, kuinka äitini oli ajanut asiaa eteenpäin liiankin nopeasti ja omia halujaan ajatellen...tämä asia on ei-biologiselle erityisen vaikea, isäni on joka isänpäivä ollut aina todella herkässä mielentilassa, nyt tiedän syyn.

mutta, kiitos on ihana ollut huomata että ihmiset ajattelevat asiaa, vaikka tästä ei puhuta...ei minunkaan lähelläni. mutta on ollut huojentavaa että asia on vihdoin ilmassa, huulilla, oikesti olemassa...Toivon kaikille onnea ja rakkautta elämään.