Identiteetistä

Miksi kuvitellaan, että kaikkia päihteidenkäyttäjiä voidaan hoitaa samalla tavalla? Miksi halutaan, että he luovat itselleen valtaväestöstä poikkeavan maailmankuvan ja vielä suurempana minäkuvan? Tämä on kuitenkin ongelma. Mun mielestä ei ole hyvä ja heidän selviytymistään tukeva asia, jossa heille tuputetaan heidän ulkopuoleltaan arvomaailmaa, jossa heidän esim. kehonsa ja identiteettinsä kärsii. Harva hyväksyy itse päihteet, mutta yhä useampi suomalainen on sitä mieltä, että mielisairaudet ovat täyttä huuhaata ja hoito retuperällä.

Kenenkään arvomaailmaan ei kuulu suosia esim. huumeita, mutta jos vaihtoehdot eivät tue selviytymistä muuten tai tukevat hoitoa eli sairautta, jossa ihmiset menettävät jopa henkensä voi vain ihmetellä, mistä on kysymys. Pääsee eroon muutenkin. Ihmisen sosiaaliset vaistot ja vietit tukevat tällaista selviytymistä. On hirvittävän raskasta olla erilainen. On kehon oma tehtävä parantaa itsensä! Tämä tapahtuu yleensä alitajuntaisella tasolla. Toki poikkeuksiakin on ja onnistumisia niiden edellytyksellä. Näistä poikkeuksista vielä, että ne eivät ole lääketieteellisesti selitettävissä ja siksi niitä ei tunnusteta.
4895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

erilainen maailmankuva todella nuoresta, johtuen elämänkokemuksistani. Sen kanssa tulee toimeen, mutta se edellyttää tiettyjen osa-alueiden hallitsemista sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sama kuin kieltäisit toiselta älyn, jos kiellät maailmankuvan. Varsinkaan nuoret ihmiset eivät välttämättä erota, mikä on parantumaton sairaus ja mikä ei. He eivät myöskään tällöin erota eroa sen välillä, mitä heille annetaan ja minkä he joutuvat itse tekemään eivät toisin sanoen välttämättä ymmärrä, että vaikka olisikin parantumattomasti sairas, sairauden kanssa on vain elettävä.

Äänestä
  • Kyllä ihmiset ja ASENTEET tulisi aina hyväksyä, vai missä se raja menisi? Ehkä jos asenne ei miellytä niin siinä, ei tarttis olla kauheen läheinen...

    Äänestä

  • Laurax kirjoitti:

    Kyllä ihmiset ja ASENTEET tulisi aina hyväksyä, vai missä se raja menisi? Ehkä jos asenne ei miellytä niin siinä, ei tarttis olla kauheen läheinen...

    Mikä on asenne? Onko se sama kuin punkkari?

    Äänestä

Olisi tuettava. Sehän liittyy identiteettiin, mutta ei ole yksistään sama, vaan yksi identiteetin osatekijä. Muita ovat minäkuva, ympäristötekijät vaikutteineen ja vaikuttimineen, kokemusmaailma ja mm. näiden perusteella muovautunut maailmankuva.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auktoriteetti: Minä ja Kehoni kirjoitti:

Miksi kuvitellaan, että kaikkia päihteidenkäyttäjiä voidaan hoitaa samalla tavalla? Miksi halutaan, että he luovat itselleen valtaväestöstä poikkeavan maailmankuvan ja vielä suurempana minäkuvan? Tämä on kuitenkin ongelma. Mun mielestä ei ole hyvä ja heidän selviytymistään tukeva asia, jossa heille tuputetaan heidän ulkopuoleltaan arvomaailmaa, jossa heidän esim. kehonsa ja identiteettinsä kärsii. Harva hyväksyy itse päihteet, mutta yhä useampi suomalainen on sitä mieltä, että mielisairaudet ovat täyttä huuhaata ja hoito retuperällä.

Kenenkään arvomaailmaan ei kuulu suosia esim. huumeita, mutta jos vaihtoehdot eivät tue selviytymistä muuten tai tukevat hoitoa eli sairautta, jossa ihmiset menettävät jopa henkensä voi vain ihmetellä, mistä on kysymys. Pääsee eroon muutenkin. Ihmisen sosiaaliset vaistot ja vietit tukevat tällaista selviytymistä. On hirvittävän raskasta olla erilainen. On kehon oma tehtävä parantaa itsensä! Tämä tapahtuu yleensä alitajuntaisella tasolla. Toki poikkeuksiakin on ja onnistumisia niiden edellytyksellä. Näistä poikkeuksista vielä, että ne eivät ole lääketieteellisesti selitettävissä ja siksi niitä ei tunnusteta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu