Olen hullaantunut

moikka:)

Olipa kiva kirjoitus! Täällä myös täysin kisuille sydämensä menettänyt pariskunta. Itse olen aina rakastanut kisuja enkä ole koskaan ollut koiraihminen, varmaan siksi että vain kissoja on aina ollut kotonani, kun taas mieheni on "koiraperheestä" eikä ollut kokemusta kisuista ennen minua. Kun tapasimme, minä ihastuin hänen vänhempiensa koiriin ja hän vanhempieni kissoihin:) Kun aloin puhumaan oman kisun ottamisesta niin mieheni oli hieman epäilevä ja oletti sen tietävän paljon aikaa, revittyjä sohvia, pissaa jokapaikassa jne. Mutta nyt kun mieheni tulee töistä kotiin niin arvaappa ketä halitaan ja hellitellään ensin, vaimoa vai kisuja;) Meillä on nyt siis kaksi "lasta" ja nuo pikkuiset tuovat kyllä ihanaa vipinää tänne kotiin! Sitten kun joskus toivottavasti muutamme omakotitaloon pois kaupungin vilskeestä, haluaisimme myös koiralapsen:) Hyvää jatkoa sinulle niin kisujen kuin koirien kanssa!

On aina ihana kuulla, miten ihmiset, jotka eivät aluksi kissoista pidä, rakastuvat näihin hurmaaviin otuksiin. :) Itse olen aina pitänyt enemmän kissoista kuin koirista, mutta koska äitini oli toista mieltä, on meillä ollut aina vain koiria. Viime kesänä nyt sitten kävi niin, että viimeinkin otimme kissanpennun. Kyllä se vaan koko ensimmäinen viikko oli yhtä hälinää, koska pikkukolli pelkäsi mahdottomasti silkkiterrieriämme. Vaan ei siihen tosiaan viikkoa kauemmin mennyt kun ne kaksi jo leikkivät keskenään. :D Äitikin on oppinut pitämään kissoista aivan mielettömästi, vaikka ennen pelkäsi niitä niin ettei koskea uskaltanut. Vaan kyllä kissamme oikea sydäntensulattaja onkin. En enää edes muista millaista meillä oli ennen tuota palleroa. Se seuraa minua joka paikkaan, suihkussakin käymme joka päivä yhdessä, eikä se päästä minua yksin edes vessaan. Vuoden päästä minulla lienee jo poismuutto edessä, ja toivon todella voivani ottaa Chesterin mukaan. Mutta vaikka se ei onnistuisikaan, tiedän että se silti asua rakastavassa kodissa.

Voi, ihan samanlaista meilläkin. Mieheni perhe ei ole eläinrakkaasta kodista, ainoa lemmikki heillä oli kani. Kissoista ei heillä ole koskaan pidetty, joten olipa siippani hiukan epäileväinen ensimmäistä kisumisulia hankkiessamme. No, samana iltana pieni kisutyttömme oli jo hyrmannut minut, sekä isännän. eikä paljoa tarvinnut ylipuhua toisen kissan hankintaan...Joten kaksi ihanaa reilun vuoden ikäistä tyttökisulia meillä vipeltää. Haluaisin vielä ainakin kaksi kissaa ja koiraa, mutta tähän kerrostaloasuntoon niitä on mahdoton hankkia...Unelmoin omasta talosta, ehkä parin vuoden kuluttua. En usko että tuota miestäkään tarttee paljoa ylipuhua, sellainen eläinystävä siitä on tullut. Murehtii kissojen takia pahemmin kuin minä=) Emme vois kuvitellakaan enää elämää ilman noita karvakasoja!