Vanhoillislestadiolaiset eivät missään tapauksessa eroa kansankirkostamme, sillä erosta koituisi lestadiolaisille kestämättömät kustannukset. Opillisesti ero äitikirkosta tosin olisi hyvin perusteltua.
SRK-lainen tulkinta kristinopista poikkeaa monessa kohdin kristillisyyden yhteisesti tunnustamasta opista. Tarvitsee vain lukea Katekismus, Tunnustuskirjat (erityisesti Augsburgin tunnustuksen puolustus) ja perehtyä Jeesuksen opetuksiin Uudesta Testamentista, niin erot käyvät selväksi.
Tästä syystä vanhoillislestadiolaiset ovat järjestäneet kirkon toiminnasta erillään sanajulistuksen seuroissaan sekä omat rippikoulut. Nuorelle polvelle opetetaan vain oman tunnustuksen mukainen opinkäsitys.
Tavallisia oman seurakunnan jumalanpalveluksia ei suositella. Vielä joitakin vuosia sitten lestadiolaiset jopa erottivat keskuudestaan sellaisen lestadiolaisen, joka oli käynyt kirkon jumalanpalveluksessa.
Nykyään rauhayhdistyksissä käydään kiistaa siitä, onko vanhusten sopivaa käydä seurakunnan vanhustenkerhossa, tai sallittaisiinko vl-perheiden viedä lapsiaan seurakunnan lapsityöhön. Monien lestadiolaisten mielestä seurakunnan toimintaan osallituminen on vahingoksi uskovaisen kuolemattomalle sielulle.
Lestadiolaissaarnaajat käyttävät kirkon toiminnasta seurapuheissaan usein varsin halventavia ilmaisuja.
Toisaalta, kirkon tarjoama mahdollisuus saada valta-asemia ja silkkaa rahaa kiinnostaa lestadiolaisia. Yli 10 % kirkolliskokousedustajista on vanhoillislestadiolaisia, eli paljon suurempi osa kuin heidän osuutensa on kirkon jäsenistä. Tämä johtuu siitä että lestadiolaiset ovat erittäin aktiivisia seurakuntavaaleissa ja ajavat voimakkaasti omiaan valtaapitäviin asemiin, samalla kun tavalliset kirkon jäsenet ovat välinpitämättömiä. Myös seurakuntien hallinnossa on lestadiolaisia huomattavasti enemmän kuin heidän osuutensa on seurakuntien jäsenistä.
Kanttoreista yli 40 % on vanhoillislestadiolaisia. Tämä taas johtuu siitä että musikaalisille lestadiolaisnuorille ei SRK:n päätöksin ole sallittua harjoittaa muuta muusikon ammattia kuin toiminta seurakuntatyössä tai musiikin opettajana.
Kaiken kaikkiaan, kirkon sisällä tomiminen on SRK:lle tavattoman edullista, eikä eroamista siksi ole edes harkittu. Ei yli sataan vuoteen. Kirkosta eroammiskysymys on ollut liikkeen päätöksentekoelimissä aikoinaan esillä, sillä noin sata vuotta sitten siitä käytiin herätysliikkeessä keskustelua. Silloisten puhujien kokouksessa ajatuksesta luovuttiin.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Srk:n johdosta taistelellaan. Toiset haluavat erota ja puhdistaa puimatantereen, toiset miettivät ja ajattelevat.
Henkilökohtaiset halut ohjaavat joitakin puhujiamme.
Hauta-Ami(sh) on kuitenkin sanonut, että ulospäin pitää näyttää yhtenäiseltä ja sisäpiirin asiat pitää pitää sisäpiirissä.
vetäkää naisen sukupuolielin päähänne
Pystytkö esittämään että tosiaan SRK:n tasolla olisi vakavasti käyty keskustelua kirkosta irrottautumisesta. Omassa tiedossani ei tällaista ole. En pidä sitä myöskään käytännössä mahdollisena, juuri esittämistäni syistä.
VL-pappien ja SRK:n laatima järjestely siitä miten herätysliikkeen kannattajiin kuuluvat seurakuntapapit menettelevät naispuolisten kolelgoidensa kanssa, on yksi selkeä osoitus siitä miten lujasti on päätetty kirkossa pysyä. Ei ole väliä millaisi aopillisia ratkaisuja kirkon piirissä tehdään. Euro on hyvä konsultti. Ei pullikoida nykyajan vaatimuksia vastaan ulkonaisesti, jolloin papit saavat pitää virkansa ja tulonsa. Ei lähdetä tekemään äärimmäisiä ratkaisuja. Se tulisi kalliiksi.
Mistä muka SRK:lla ja rauhanyhdistyksillä olisi varoja ylläpitää toista sataa pappia eläkekustannuksineen, ja loput vl-seurakunnantyöntekijät päälle? Jos vl:t eroaisivat kirkosta, kaikki kirkon palkkalistoilla olevat vl:t menettäisivät työpaikkansa.
Kyllä sitä aina irtoaa rahaa uskovaisilta.
Esim: Leivotaan omalla kustannuksella pullaa ja ostetaan se takasin myyjäisissä.
Aattelepa nyt ite.
raahataan puolikas sika mukana palkaksi papille. Koyhemmat tuovat porkkanoita, perunoita tai sita itse leivotua pullaa. Palataan entisiin aikoihin.
Taikka ehka papit ja kanttorit voisivat saada erivapauden pysya kirkossa silloin kun muut uskovaiset pakotetaan eroamaan. Kateva jarjestely. Vois toimia omassa kirkossa ja tehda myyrantyota naapurikirkossa.
USA:ssa on oma LLC, jonka 'lähetystyön' hedelminä on vl-uskovaisia ainakin Togossa ja Equadorissa. Suomen vl-silmäätekevät matkaan vaan pääpaikalle kysymään pappien koulutukseen ja oman kirkon pyörittämiseen neuvoa. Samalla he voivat pyytää rahallista apua, jos USA:ssa on varakas LLC.
En mitään tiedä, kunhan kirjoittelen näitä neuvoja, jos vaikka olisi SRK:lle jotain apua Suomen ev.lut.kirkosta erottautumiseen.
P.S. Pidetäänkö USA:ssa LLC:ä lahkona?
Yhdysvallat on uskonnoton liittovaltio. Ei siis ole virallista valtiokirkkoa, vaan kirkot toimivat itsenäisesti ja rahoittavat toimintansa suoraan kannattajien kustantamina. Yrityksilel palkollista "kirkollisveroa" Suomen ev.lut.-kirkon malliin ei ole (yhteisövero).
Ja niitä uskonryhmiä ja erilaisia kirkkoja tosiaan on, mistä valita, varmaan kymmeniä tuhansia. Ihmiset liittyvät siihen mikä tuntuu yksilöstä sopivalta.
Tuo kaikki on tiedossa, mutta LLC ei toimi USA:ssa olevan luterilaisen kirkon yhteydessä. Eivätkö USA:n v-lestadiolaiset halunneet toimia luterilaisessa kirkossa, vai erotettiinko vl:t?
Samanlaista 'kansankirkkoa' kuin Suomessa ev.lut.kirkko on, ei USA:ssa tunneta. Kaikki kuuluvat ja maksavat, mihin ja mille haluavat. En ole asiaa tarkistanut, mutta oletan, että USA:ssa toimivat 'perinteiset' eurooppalaiset kirkot ja näiden lisäksi lukematon määrä muita ns. uskovaisien yhdistyksiä, lahkoja etc.
Pidetäänkö USA:n luterilaisuuden piirissä LLC:ä lahkona? Tästä haluaisin selkoa.
Luterilaiset kirkot eivät Amerikasa huoli vanhoillislestadiolaisia "siivelleen" koska tunnustus ja uskonelämä on erillaista. Luterilaiset kirkot amerikassa huolehtivat että epäluterilaisuutta ei pääse sekoittamaan Lutherin uskoa. Vain Suomessa on tilanne että Luterilaisessa Kirkon sisällä annetaan kasvaa oma vain yksioikeutettujen pelastuvien joukon joka yksilön tarkkuudella rajaa taivaaseen menevät ja helvettiin joutuvat jo täällä ajassa.
LLC on amerikassa lahko eikä sillä ole erityisoikeuksia luterilaiseen kirkkoon samoin kuin suomessa on lestadiolaisuuden annettu olla luterilaisessa valtionkirkossa lähinnä kirkkopoliittisista, yhteiskunta vakauden ja valvonnnan kannalta ettei lestadiolaisuus pääsisi eriytymään järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolelle. Vl-kannatus on noin 28-32 tuhatta aikaista ihmistä ja jälkituotto sen verran massiivista että valtion on pidettävä lestadiolaisuus omissa rakenteissaan kiinni turvaten yhteiskuntavakauden.
Juuri tuota itsekin ajattelin, mutta oli kysyttävä, kun en jaksanut wikipediaa pidemmälle kaivella.
Täällä kotomaassa vt:t ovat vielä olevinaan kirkko kirkossa ja valona ja suolana kirkolle. Jos huhuista tulee totta, että vl:t eroavat kirkosta, niin ei ev.lut.kirkko menetä mitään muuta kuin vähän toista prosenttia kk. kirkollisveroa per työssäkäyvä vl. Olisiko tämä kirkolle ylivoimainen rahallinen menetys, kun niin monesta vl-suusta tulee vain kritiikkiä kirkon maallistumisesta, alkukristillisyyden unohtamisesta ja naispappeudesta. Ev.lut.kirkon sakramentitkin tulkitaan eri tavalla; eivät kelpaa nekään vl:lle.
Koska vastaustasi ei ole haluttu kumota vl:n taholta, eikä matkaileva vl:kään ole vaivautunut oikaisuun, vl-usko lahko-oppia. Sama oppi kai se on täällä kuin USA:ssakin.
Tuskin kirkosta eronnut järjestö olisi enää yhtä kiinnostava Keskustapuolueen kannalta kuin se on nykyään? ja on ollut myös menneinä vuosina.
SRK otti suoraa rahallista tukea pimeänä propagoidakseen kepulle ääniä seurojen pidon yhteydessä. Asiasta kertoo FT Jyrki Vesikansa väitöskirjassaan. Sitaatti kirjaa koskevasta selostuksesta viime syyskuulta:
"SRK:n ja Raittiusyhdistys Neliapilan organisoimaan "Operaatio Isänmaahan" upposi --- mukaan kaikkiaan peräti 460 600 markkaa (660 500 euroa). Asenteet kiristyivät SYT:n päässä, kun --- ei suostunut lähettämään selvitystä SYT:n operaatiota varten antamien varojen käytöstä. --- korosti, että operaatioon oli uponnut vielä enemmän rahaa eivätkä kaikki aktiivit olleet saaneet luvattuja korvauksia. --- mukaan SYT:n panos oli ollut ratkaiseva, mutta lahjoituksia oli saatu muuualtakin. Kuitit ja tositteet --- kertoi polttaneensa tupansa uunissa 'Suomen Marsalkan 100-vuotispäivän viime minuuteilla tuhkaksi', ja hajottaneensa tuhkan pellolleen, 'etteivät Jumalan valtakunnan vastustajat pääse veljieni ja sisarieni kimppuun ainakaan tämän asian ja taistelun vuoksi'.
--- salamyhkäisyyteen oli monia syitä. Mahdollisesti rahoja käytettiin väärin tai sitten --- halusi suojella rahanlähteitään. Supolle välittyi nimittäin tietoja, että amerikkalaiset olisivat rahoittaneet toimintaa."
Kun pitkään vallassa ollut vanha mies tulee korkeaan ikään, hänellä alkavat tosiasiat mielessä hämärtyä. Näin myös eräillä SRK:n johdossa.
Pitäisi nyt toisten kiireesti toppuutella!