Mitäs piditte tän vuoden Vene-messuista ?? Mun mielestä oli tarpeeksi nähtävää, kävin jopa 2 kertaa, koska ekalla kerralla viime viikonloppuna sai lähes jonottaa muiden uteliaiden kanssa.
Riku
Riku
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eilen kävin ja silti sai vielä jonottaa, mutta se kuuluu asiaan. Mahonkiveneet yläkerrassa jäivät parhaiten mieleen.
Joo, hyvät messut oli, tulis vaan kesä nopeasti että pääsit taas skönelle seilaamaan :)
Mä kävin kanssa viikolla uudestaan, viikonloppuna oli liikaa busseilla "statiin" tulleita merimiehiä, ja melko kaukaa, yhdelläkin oli EVÄÄT mukana, eikä edes nestemäistä !!
Mutta oli mukava taas kiertää osastoilla ja virittäytyä tunnelmaan !!
Timppa
ja jälkimmäisellä kerralla huomasin, että joku oli pöllinyt moottoriveneen myynti-ilmoitukseni pörssistä. Ja oli mallia virallinen. No, onneksi tekivät uuden. Edessä on valinnan vaikeus GPS-plotterin suhteen, koska tarjonta alkaa olla aika runsasta.
Kävin eka Lauantaina kipparskan vaatimuksesta, niinkuin joka vuosi. Tunkua ja jonottamista kansan syvien rivien kanssa. Mitään ei näe ja mistään ei saa palvelua kun "ostattelijoita" on niin paljon hyörimässä.
Alan nyt tällä viikolla selvittämään tulevan kauden hankintoja maahantuojien kanssa, jokakeväiseen tapaan.
Kun tilaan ja sovin ajan, olen yksin ja on kahvit pöydässä odottamassa, ei tarvitse maksaa itseään kipeäksi eikä jonottaa ostattelijoiden kanssa. Kaikki messutarjoukset ovat edelleen voimassa ja kaupanteko on lystiä.
Siis yhteenvetona: turha tilaisuus minun mielestäni.
Jos 11 € on sinusta itsensä kipeeksi maksamista, niin paljollakohan meinasit maahantuojilta tilata? Kun kerta vielä halveksuen puhut kansan syvistä riveistä ja tunnet selvästi ylenmyyden tunnetta itseäsi kontaan, niin taidat olla sukua BB:lle, ellet jopa ole sama surkea olio.
Tuntuu oudolta, että ihmiset suostuvat maksamaan näin suuria sisäänpääsymaksuja venemessuille eli vene- ja venetarvikevalmistajien myyntitilaisuuteen.
Eihän tapana ole maksaa pääsymaksuja esimerkiksi tavallisiin kauppakeskuksiinkaan.
Ei tyhmä ole se joka pyytää vaan se joka maksaa. Itse jätin tänä vuonna maksamatta ja käymättä.
messuilla on liikaa ikkunaostoksien tekijöitä, tosin sitähän varten messut kai pidetäänkin, saadaan tuotteet esille.
Ja viikolla oli hiukan rauhallisempaa, ei ollut tupa täynnä bussilasteittain tuotuja "ostattelijoita", ja ilmaisten esitteiden ja makeisten perässä juoksijoita ! Ja kaikkein pahimpia jonon aiheuttajia on nää (TSI-)kyselijät, jotka eivät kuitenkaan osta mitään.
Ja edelleen samaa mieltä kanssasi, ostokset kannattaa tehdä rauhassa myyjän luona, ei messuilla. Lähes aina saa samat alennukset kuin messuilla on ollut, ellei parempiakin.
Jukkis
Maksat sisään siksi että mesukeskus on valtion ja valtio ottaa maksun sen takia että veneissä on usein sähköt päällä ja ilman maksua se raha menisi verorahoista suoraan mikä olisi ei venehenkisten mielestä väärin.. tosin maksavathan kai esillepanijat paikoistaan.. en tiedä..
Suomen Messut on yksityisten yritysten muodostama (omistama) osuuskunta! Se siitä valtion "salaliittoteoriasta"! Koskahan porukka oppii, että kirjoitetaan vasta sitten, kun todella tiedetään!
kiroitin loppuun ".. en tiedä.." koska en ollut varma, olen erittäin pahoillani ja yritän hyvä herra ottaa opikseni että en enää suututa sinua kirjoittamalla väärää tietoa, OLEN NIIN PAHOILLANI!!!!!! olen, todella!
Nyt haluaisin tiedustella mistä moinen "salaliittoteoria" sanonta tulee? Itse en kuulu valittajiin ja veroa haukkuviin ihmisiin joita tällä on ollut, joten turhaan minulle rupeat selittämään salaliitoista!
tähän minä voisinkin sanoa että Se siitä sinunkaltaisten "Agressiivisenkirjoitustavan/Yleisvitutussanonnoista!"
Onko pakko lietsoa huonoa ilmapiiriä?? keskustellaan normaalisti!
Mielestäni en ollut sinua aggressiivisempi (katso esim. otsikkosi, huutomerkin kera)! Lisäksi juttusi tuntui valitukselta asiasta, josta, kuten itse totesit, et tiedä! Miksi siis riipustit jutun? "Salaliittoteoria"- sanonta kertoo tapauksesta, jossa joku uskoo laajemmin asioiden, jotka tosiasiassa eivät, kuuluvan yhteen. Esim. "mesukeskus on valtion ja valtio ottaa maksun.........raha menisi verorahoista suoraan..." ; asioita (messut ja valtio) yhdistellään aiheettomasti keskenään ja kuvitellaan, että messut ovat valtion "salainen" rahastuskeino. Lisäksi kirjoitustavastasi johtuen kommenttisi "en tiedä" yhdistyi mielessäni asiaan näytteillepanijoiden maksuista. Jatkoja ja toivomaasi asiallista keskustelua.
Halli täynnä pahalle haisevia muovikippoja joita ne kutsuu veneiksi. No..jokainen kai käyttää vapaa-aikansa miten haluaa.