Osaako joku kertoo et kuka sen raamatun on kirjottanu eli kuka oli kirjailija? no elääks se vielä? ja tota onks raamattu kaikis maissa aina sama vai käännetääks se eri maihin niinku "sopivaks" kullekin maalle.
kertokaa
noin 13 v.
5384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
äidiltä. Kummilta voi myös kysellä.
Koska kukaan ei kolmeen tuntiin vastannut Sinulle - ja jos todellakin satut olemaan noin 13-vuotias -, kerron Sinulle Raamatusta muistinvaraisesti jotakin:
Kristillisen uskon mukaan Raamattu on Jumalan sanaa. Raamattu sisaltaa kaiken, minka Jumala on katsonut tarpeelliseksi ilmoittaa ihmisille. Jumala itse ei ole kirjoittanut Raamattua, vaan Jumala on vaikuttanut Pyhan Henkensa kautta ihmisissa, jotka sitten taman "hengen ilmoituksen" alaisina ovat kirjoittaneet Raamatun tekstit. Raamatussa on varmaan satoja eri kirjoittajia. Kukaan heista ei enaa ela; viimeisetkin ovat kuolleet noin 1800 vuotta sitten.
Koska kirjoitustaito ei ole kovin vanha, Raamatun vanhimmat kertomukset olivat suullisessa muodossa vuosituhansia. Niita kerrottiin ikaan kuin tarinoita (kuin satuja) sukupolvesta toiseen; isat lapsilleen jne. Sitten kun kirjoitustaito yleistyi, naita suullisina sailyneita tarinoita kirjoitettiin muistiin. Vanhimmat sailyneet kirjoitukset ovat ehka 2500 vuotta vanhoja. Itse Raamatun tarinat ovat paljon vanhempia.
Raamatun paasisalto on kaikissa maissa suunnilleen samanlainen. Kielesta toiseen kaannettaessa on kuitenkin syntynyt jonkinlaisia erojakin.
Raamattu on maailman eniten levinnein kirja, ja ehkapa myos eniten luettu kirja.
Raamattua kannattaa lukea - sehan on mielenkiintoinen kuin romaani. Myos seuroissa kannattaa kayda kuuntelemassa; saarnaaja siella yleensa selittaa Raamattua, Jumalan sanaa.
sanoilla:Kirjoita ja kirjoitettu. Katsopa näitä.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1167413704970&search=kirjoita&rng=0&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1167413712902&search=kirjoitettu&rng=0&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=
kirja, siksikin, että historia todistaa, niinkuin on kirjoitettu, on tapahtunut ja tapahtuu. Vaikka jotkin asiat ovat siellä vähän vaikeatajuisia. Kirjoitettu teksti voi olla esikuvallista ja siksi on hyvä, jos ei kaikkea ymmärrä, että joku osaa ne selittää.
Mitä enemmän sitä tutkii, sitä enemmän asiat voivat avautua. Se on Jumalan salattua viisautta.
Mutta sanotaan myös, että tarvitaan sanan selittäjää, eli Pyhä Henki avaa asioita.