Enpä tiennyt että näin voisi käydä. No enpä olekaan kenenkään kanssa näin pitkään ollutkaan. Eli siis mikään ei tunnu missään. Ehkä muutaman sekuntin välähdyksiä onnesta ja lämmöstä. Turvallista on edelleen, huumoria, seksiä ja keskusteltavakaan ei ole loppunut. En tiennyt rakkauden olevan ehtyvä luonnonvara. Vai onko se vain talviunessa? Kertokaa miksi näin käy? Arjestako tämä johtuu, pienistä ärsyttävistä tavoista joista ei rakastuneena välittänyt. En halua väliemme muuttuvan kylmiksi tai toisen läsnäolon ärsyttäväksi.
Olemme siis seurustelleet vajaat pari vuotta ja tunteneet kuusi vuotta. Arki tuli jo kesällä kuvioihin, eli alkuhuuman loppumisesta ei kait ole kyse.
Kuinka kadonneen tunteen saa takaisin? En halua erota, toivon että jonain päivänä näen taas sen kaiken kauniin hänessä. Nyt se tuntuu jotenkin kaukaiselta. Kertokaa pitempään yhdessä olleet, miten pidätte liekkiä yllä vai oletteko yhdessä vain koska niin on totuttu olemaan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos suhde perustuu pelkästään huumaan, ei se kanna. Pitää olla yhteisiä juttua, kuten parhaan ystävän kanssa. Ja paljon mielikuvitusta.