OIKEA hinta

Pitempään käytettyjen veneiden hintatasoa seuranneena olen huommannut hintapyyntien kasvanneen pääpiirteittäin ylisuuriksi. Siispä tässä neuvoja lainaten venelehteä.

1. Selvitä oikea hinta ammattilaiselta ja vertaamalla venepörssien hintoja monilta vuosilta sekä vertaamalla alkuperäisen hankintahintaa.
2. Nyrkkisääntö on, että suurin osa veneistä irtoaa vuosien takaista hankintahintaa alhaisemmalla hinnalla, joskin joistakin veneistä joutuu maksamaan enemmänkin.
3. Yli viisivuotiaille purjeille ja suorajäähdytteisille moottoreille ei paljon arvoa kannata laskea. Tusina ikivanhoja purjeita on lähinnä painolasti.
4. Turvallinen ostos on alle 5-vuotias tunnettu merkki, jossa ei ole tiedossa olevia vikoja. Aina parempi, jos malli on edelleen tuotannossa.
5. Kauppanteon pitäisi olla mukavaa ja rehellistä, kauppaa käydään kohteliaasti ystävystyen eikä toraillen.

Käsittääkseni kymmenien tuhansien eurojen hankintaa tuskin kukaan vertaa tai pitää kahvipaketin ostona.
101709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Asiaan,viisi vuotta nykyajan purjeille on vasta sisään ajo,niillä purjehdus tunneilla joita nykyään tulee.
Suorajäähdytteisiä moottoreita ei ole enää kuin museoveneissä.
Eikä sillä merkin tunnettavuudella ole mitään merkitystä,älkää olko uus avuttomia vaan kokeilkaa muutakin kuin tehdastuotannollista sekundaa.
PS.Olen tehnyt itse kaikki veneeni (7 kappaletta)

Äänestä
  • Jos olet kaikki veneesi itse tehnyt, niin olet tosiaan tekijämies.
    Saako kysyä, onko kyse muoviveneistä ja teetkö alusta asti vai puolivalmiista?

    Joka tapauksessa HIENO suoritus.

    Äänestä

  • ihmettelijä ... kirjoitti:

    Jos olet kaikki veneesi itse tehnyt, niin olet tosiaan tekijämies.
    Saako kysyä, onko kyse muoviveneistä ja teetkö alusta asti vai puolivalmiista?

    Joka tapauksessa HIENO suoritus.

    olen itse tehnyt. Neljä lujitemuovista,yksi puinen ja kaksi teräsvenettä.

    Äänestä

Tarkoittaako se että vanhoille varusteille, moottorille ja purjeille ei laske mitään arvoa, sitä että veneen hinnasta on vähennettävä uusien ko. varusteiden arvo, vai mitä sitten? Ei taida ilmaiseksi saada venettä jonka hintapyyntö olisi 15000 euroa. Neuvottelut tuolla matematiikalla saattavat kalliimmissakin hintaluokissa ajautua umpikujaan ellei myyjä ole arvannut lisätä hintapyyntöön ihan järjetöntä tinkavaraa.

Äänestä
  • Kirjoitin "Yli viisivuotiaille purjeille ja suorajäähdytteisille moottoreille ei paljon arvoa kannata laskea" Kyse ei siis ole kaikista varusteista ja tietysti kunto ratkaisee, mutta kuka määrittelee esim. purjeen kunnon. Taitaa tuo ikä olla varmin keino määritellä purjeen kunto.

    Äänestä

  • muistutus kirjoitti:

    Kirjoitin "Yli viisivuotiaille purjeille ja suorajäähdytteisille moottoreille ei paljon arvoa kannata laskea" Kyse ei siis ole kaikista varusteista ja tietysti kunto ratkaisee, mutta kuka määrittelee esim. purjeen kunnon. Taitaa tuo ikä olla varmin keino määritellä purjeen kunto.

    Huono säilytys tappaa nopeasti sekä moottorin, että nykyaikaiset purjeet. Kuitenkin molemmat saa pidettyä kunnossa moninkertaisen kalenteriajan oikealla säilytyskellä ja huollolla oikeaa käyttöä vähättelemättä.
    Monta kertaa purjeet ajetaan väärällä trimmillä ja ehkä jopa koneella auttaen pehmeiksi sekä pois muodostaan. Eikä kannella, puomilla tai foililla ilman UV-suojaa säilytetty purje suomen valoisan kesän jälkeen ole juuri paremmassa kunnossa, kun atlantin ylittänyt.

    Totta kirjoittaen pohjoisissa olosuhteissa väärä säilytys ja huolto rikkoo veneen varusteet käyttöä helpommin. Suolaisessa vedessä asia on ehkä toisin?

    Äänestä

  • Henry Morgan kirjoitti:

    Eiköhän asia lieni päinvastoin. Lämpimillä leveysasteilla veneet menevät nopeammin huonoon kuntoon. Niitä pidetään vedessä enemmän eikä lasikuiturunko pääse kuivumaan niinkuin meillä. Niillä purjehditaan enemmän. Purjeetkin kuluvat nopeammin. Suola ja lämpö aiheuttavat korroosiota, jonka näet maston syöpymisenä helojen alta ja ympäriltä. Tiikkikansi pilaantuu huomattavasti nopeammin jne. Veneen ikä ei ole ratkaisevinta, vaan se miten paattia on hoidettu. Yli 20-vuotiaassa voi olla uudempi kone, uudempi elektroniikka, uudemmat purjeet kuin 5-vuotiaassa....Yksilölliset erot sitä suurempia mitä vanhempi. Muualta Euroopasta tai USA:sta venettä hankkiessa kannattaa tilata ammattikatsastaja, "surveyor", joka tekee kunto- ja hinta-arvioinnin. "Sea-trial" on luonnollinen ennen hankintapäätöstä. Survey-raportti on yleensä pikkutarkka ja perusteellinen selvitys, joka kelpaa myös vakuutusyhtiölle.

    Äänestä

Nuo lehden raamatunomaiset julistukset menevät ihan pieleen. Mutta suomalainen uskoo, kun lehdessä lukee.
1. Oikea hinta on kauppaan johtava hinta eikä sillä ole mitään tekemistä hankintahinnan kanssa
2. Yleensä ei irtoa alle hankintahinnan
3. Hyvin hoidettu kone kestää yli 20-vuotta ja purjeet perhepurjehdukseen kelpaavina 10-20 vuotta
4. Alle viis vuotiaista on juuri ja juuri ennätetty korjata takuuviat,mutta ei näitä yleensä kukaan myy,jos on muuten kunnon veneestä kyse.Mitä etua mahtaa olla tuotanossa olemisesta??? No voihan silloin ostaa kätevästi varaosa kansia,jos törmää moottoriveneeseen.
5. Ystävystytään???
6. On kuin kahvipaketin osto: halvalla saa Saludon ja pahan maun suuhunsa

Äänestä
  • Oli hyviä vinkkejä.
    Lisäksi voisit katsoa ruotsalaisia vaqihtoehtoja.
    Ne kun siellä ovat osanneet asiakaspalvelun aivan toisellaa tavalla kuin suomalaiset hyvämaineisetkin venekaupat. Venelehden testivoitto on yleensä sen suomalaisen veneen voitto.

    Äänestä

  • On kyllä totta, että hyvin hoidettu kone voi kestää yli 20 vuottakin ja vanhoilla auringon polttamilla ja venyneillä purjeilla voi purjehtia vielä 20 vuoden päästä, mutta kyse onkin mitä niille laskee arvoa eli ei paljoakaan. Uusittava ne kuitenkin on. Hankintahinta on kyllä suurimmassa osassa veneistä suuntaa antamassa oikeaan hintaan. Kaikki veneet ei ole Swaneja. Venekaupassa vaan liian helposti tulee nuo tunteet peliin ja oikea ninta hämärtyy.

    Hyviä venekauppoja vuodelle 2007.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muistutus kirjoitti:

Pitempään käytettyjen veneiden hintatasoa seuranneena olen huommannut hintapyyntien kasvanneen pääpiirteittäin ylisuuriksi. Siispä tässä neuvoja lainaten venelehteä.

1. Selvitä oikea hinta ammattilaiselta ja vertaamalla venepörssien hintoja monilta vuosilta sekä vertaamalla alkuperäisen hankintahintaa.
2. Nyrkkisääntö on, että suurin osa veneistä irtoaa vuosien takaista hankintahintaa alhaisemmalla hinnalla, joskin joistakin veneistä joutuu maksamaan enemmänkin.
3. Yli viisivuotiaille purjeille ja suorajäähdytteisille moottoreille ei paljon arvoa kannata laskea. Tusina ikivanhoja purjeita on lähinnä painolasti.
4. Turvallinen ostos on alle 5-vuotias tunnettu merkki, jossa ei ole tiedossa olevia vikoja. Aina parempi, jos malli on edelleen tuotannossa.
5. Kauppanteon pitäisi olla mukavaa ja rehellistä, kauppaa käydään kohteliaasti ystävystyen eikä toraillen.

Käsittääkseni kymmenien tuhansien eurojen hankintaa tuskin kukaan vertaa tai pitää kahvipaketin ostona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu