Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Lesbouttako?

Hei! Osaisiko täällä joku neuvoa tai jakaa kokemuksiaan..

Olen 25-vuotias nainen, ja aina pitänyt itseäni heterona. Viimeisen vuoden aikana olen huomannut haaveilevani naisista, enkä edes tyypillisistä, perinteisen naisellisista naisista (jollainen olen itse) vaan selkeästi lesbon oloisista naisista, ns. butch-lesboista. Esimerkiksi vähän aikaa sitten näin eräässä tilaisuudessa suunnilleen oman ikäiseni naisen (hyvin selvästi lesbo), joka oli vahva, urheilullinen ja maskuliinisen näköinen, kauniit voimakkaat kasvonpiirteet, lyhyet hiukset jne jne. Katseemme kohtasivat ja tunsin olevani sulaa vahaa... En ollut vuosikausiin tuntenut mitään läheskään yhtä voimakasta. Kukaan mies ei ole koskaan saanut minua tuntemaan niin, vaikka olen rakastanut miehiä, ja oikeita, ihania seurustelusuhteita on takana muutama.

Koko ajan haaveilen tästä kohtaamastani naisesta ja muista "samantyyppisistä" naisista. Kun olen miettinyt mitä tapahtuisi jos pääsisin intiimeihin olosuhteisiin tällaisen "unelmanaisen" kanssa, tulee kuitenkin hieman epämääräinen olo. Mitä sitten tapahtuisi? En tiedä. En osaa kuvitella mitä kaksi naista tekisi yhdessä, ja haaveilu loppuu siihen. Tiedän että jos oikeasti sellainen tilaisuus koittaisi, kokemus saattaisi olla hyvinkin miellyttävä... Kysyisinkin nyt, onko kukaan päässyt selville omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan vasta lakanoiden välissä? Onko mahdollista, että huomaakin olevansa täysin hetero vasta siinä vaiheessa kun on alasti sängyssä toisen naisen kanssa ja pitäisi ryhtyä "tositoimiin"? Olen ihan sekaisin tämän asian kanssa. Kovasti tekisi mieli flirttailla ym tuollaisen upean, "miehekkään" naisen kanssa, mutten tiedä uskallanko...
31476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

siltä tuntuu?Ei se ota,jos ei annakaan,vai?

Äänestä

Testaa mieltymyksesi katselemalla pornoviedoita, huomaat varsin nopeasti mitä haluat.

Äänestä

lesbouttako?sun täytyy toimia niin kun itsestäsi tuntuu..kuuntele "sydäntäsi".ei pidä ajatella mitä toiset sanoo tai ajattelee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


..Joanna.. kirjoitti:

Hei! Osaisiko täällä joku neuvoa tai jakaa kokemuksiaan..

Olen 25-vuotias nainen, ja aina pitänyt itseäni heterona. Viimeisen vuoden aikana olen huomannut haaveilevani naisista, enkä edes tyypillisistä, perinteisen naisellisista naisista (jollainen olen itse) vaan selkeästi lesbon oloisista naisista, ns. butch-lesboista. Esimerkiksi vähän aikaa sitten näin eräässä tilaisuudessa suunnilleen oman ikäiseni naisen (hyvin selvästi lesbo), joka oli vahva, urheilullinen ja maskuliinisen näköinen, kauniit voimakkaat kasvonpiirteet, lyhyet hiukset jne jne. Katseemme kohtasivat ja tunsin olevani sulaa vahaa... En ollut vuosikausiin tuntenut mitään läheskään yhtä voimakasta. Kukaan mies ei ole koskaan saanut minua tuntemaan niin, vaikka olen rakastanut miehiä, ja oikeita, ihania seurustelusuhteita on takana muutama.

Koko ajan haaveilen tästä kohtaamastani naisesta ja muista "samantyyppisistä" naisista. Kun olen miettinyt mitä tapahtuisi jos pääsisin intiimeihin olosuhteisiin tällaisen "unelmanaisen" kanssa, tulee kuitenkin hieman epämääräinen olo. Mitä sitten tapahtuisi? En tiedä. En osaa kuvitella mitä kaksi naista tekisi yhdessä, ja haaveilu loppuu siihen. Tiedän että jos oikeasti sellainen tilaisuus koittaisi, kokemus saattaisi olla hyvinkin miellyttävä... Kysyisinkin nyt, onko kukaan päässyt selville omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan vasta lakanoiden välissä? Onko mahdollista, että huomaakin olevansa täysin hetero vasta siinä vaiheessa kun on alasti sängyssä toisen naisen kanssa ja pitäisi ryhtyä "tositoimiin"? Olen ihan sekaisin tämän asian kanssa. Kovasti tekisi mieli flirttailla ym tuollaisen upean, "miehekkään" naisen kanssa, mutten tiedä uskallanko...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu