heippa kaikki!ajattelin tänne laittaa tarinaani toivoen että löytyisi kohtalotovereita tai arvokkaita vinkkejä.
elikkä mulla oli tosi ikävä,väkivaltainen lasinen lapsuus.päästyäni pois kotoa aloitin itse holtittoman mutta suht normaalin elämän mihin kuului juomista,irtosuhteita ja myös huumeiden kokeilua(poltettavassa muodossa)ja tietysti lukuisia sukupuolitestejä,vaikkakin hain "sitä oikeaa" ja hyväksyntää.
vastaan tuli siis usein vain niitä vääriä kavereita..vaikkakin se oma kulta tuli tavattua jo aikasemmin,sen tajuamiseen sain käydä aika monta niin iloista kun ikävääkin tapahtumaa läpi.
nykypäivänä suurin ongelma onkin pelot,pelkään tauteja,varsinkin hiv:ä.olen pelännyt aikoinaan sen tarttuvan esim.suudelmasta tai mistä ihmeestä lie.jääny pelko lienee niistä monista kuukausista kun olen joutunut sydän kurkussa odottamaan tuloksia.pelot oon vaan jääny päälle..ja kun mulla on vieläpä vilkas mielikuvitus niin kaikki on mahdollista mun päässävaikka elän vakituisessa ja turvallisessa parisuhteessa..siispä olenkin tullut pöpökammoiseksikin.
lisäksi pelkään kuolemaa tai että jotai pahaa sattuu mulle tai läheisille,varsinkin kun meillä on lapsi..se onkin jo välillä aika rankkaa ajatella kaiken maailman ajatuksia.
olen myös kärsinyt masennuksesta aikasemmin,olen myöskin käynyt terapiassa monta vuotta menneisyyteni takia mutten ole saanut juuri apua noihin pelkoihin..ja nyt vasta olen alkanut ottaa vakavasti pelkojani kun ne alkaa olemaan mitä kummallisimpia sekä valtaamaan ajatukseni yhä useammin....suvussani on mielisairauksia,muutama tapaus.mutta ei kai tässä toivon mukaan semmosesta ole kysymys...=/
olisi kiva lukea teidän muiden tarinoita,paranemisia,apukeinoja tai vinkkejä semmoseen..=)
elikkä mulla oli tosi ikävä,väkivaltainen lasinen lapsuus.päästyäni pois kotoa aloitin itse holtittoman mutta suht normaalin elämän mihin kuului juomista,irtosuhteita ja myös huumeiden kokeilua(poltettavassa muodossa)ja tietysti lukuisia sukupuolitestejä,vaikkakin hain "sitä oikeaa" ja hyväksyntää.
vastaan tuli siis usein vain niitä vääriä kavereita..vaikkakin se oma kulta tuli tavattua jo aikasemmin,sen tajuamiseen sain käydä aika monta niin iloista kun ikävääkin tapahtumaa läpi.
nykypäivänä suurin ongelma onkin pelot,pelkään tauteja,varsinkin hiv:ä.olen pelännyt aikoinaan sen tarttuvan esim.suudelmasta tai mistä ihmeestä lie.jääny pelko lienee niistä monista kuukausista kun olen joutunut sydän kurkussa odottamaan tuloksia.pelot oon vaan jääny päälle..ja kun mulla on vieläpä vilkas mielikuvitus niin kaikki on mahdollista mun päässävaikka elän vakituisessa ja turvallisessa parisuhteessa..siispä olenkin tullut pöpökammoiseksikin.
lisäksi pelkään kuolemaa tai että jotai pahaa sattuu mulle tai läheisille,varsinkin kun meillä on lapsi..se onkin jo välillä aika rankkaa ajatella kaiken maailman ajatuksia.
olen myös kärsinyt masennuksesta aikasemmin,olen myöskin käynyt terapiassa monta vuotta menneisyyteni takia mutten ole saanut juuri apua noihin pelkoihin..ja nyt vasta olen alkanut ottaa vakavasti pelkojani kun ne alkaa olemaan mitä kummallisimpia sekä valtaamaan ajatukseni yhä useammin....suvussani on mielisairauksia,muutama tapaus.mutta ei kai tässä toivon mukaan semmosesta ole kysymys...=/
olisi kiva lukea teidän muiden tarinoita,paranemisia,apukeinoja tai vinkkejä semmoseen..=)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Terveisiä Sinulle, luin viestisi monta kertaa, se kosketti ja samalla huomasin itse samaistuvani siihen. Minulla on ollut paljon samanlaisia ajatuksia ja välillä vieläkin. Ymmärrän hyvin sinua , pelot rajoittaa paljon elämää, pelkää aina joka tilanteessa sitä pahinta.Mutta nyt olen pari vuotta syönyt masennuslääkettä ja se on helpottanut pelkojani. En ole vielä uskaltanut lopettaa, kun pelkään että, että ne tulevat vahvana takaisin.Kyllä se lapsuudesta paljon johtuu, minulla oli myös alkoholisti isä ja itsekkin olen käyttänyt alkoholia, joka vähäksi aikaa turruttaa, mutta ei ole ratkaisu, pahentaa vain. Lääkkeet ovat ainoa keino ja terapia varmaan auttaa. Miten on avioliittosi laita, pelkäätkö siinäkin, että mies pettää?? Niinkuin minä, ja sitten tulikin ero.Anna lapsellesi paljon rakkautta ja älä näytä pelkoja, minkä virheen minä tein, pelkäsin heidän kanssa, jonka he aikuisenakin muistavat. OikeinHyvää UUtta Vuotta Sinulle, yritä jaksaa ja hae apua, ystävätkin voivat auttaa, muista että heidän pitää olla luotettavia, jotta voit heille kertoa peloistasi, selkin helpottaa!! Jaksamista Sinulle, voit kirjoitella minulle.Terveisin Riippakoivu.
kiitos vastauksestasi=)nyt kun olen tajunnut että näistä peloistani on tullut ongelma enkä oikeen usko et ovat heti pois lähtemässäkään niin tuli
aika yksinäinen olo kun en sinänsä tunne ketään kuka kärsisi samnalaisesta ongelmasta.
yhdelle ystävälle olen vähän pystyny puhumaan mut se on vähän "hällä väliä" tyyppiä,ei siis osaa ottaa ongelmaa eikä tosissaa tämmösistä asioista vaikka totesi itsekkin joskus miettivän saman tyyppisiä asioita.
jollakin on siis semmonen taito pitää luulot kurissa.niin,elikkä liitostani puheenollen ni ollaan avoliitossa,jo vuosia.tavattiin nuorina eli just oltiin täysikäisiä..ja meil oli semmonen meininki aina välillä et se olin minä joka vääryyttä tein häntä kohtaan,ei hän minua,ikinä.aina vain jaksoi antaa anteeks.joten en ole ikinä pelänny hänen pettävän.
mutta silloin kerran kun tein toisen virheen niin hän ei sit enää antanukkaan anteeks vaan halusi erota.en oo kyl ikinä ollu niin huonossa kunnossa henkisesti kun olin sillon.ja silloin juuri käytin niitä viinaaki väkevämpiä joten kun lopetin niittenkin käytön niin luulin tulevani hulluks.sairaslomaa töistä ja itkin kotona vaan päivästä toiseen.tajusin mitä olin menettäny..
ja ne helvetin vierotusoireetkin=(
mutta sit aloin päästä taas arjesta kiinni,päätin jättää alkoholinki tosi vähälle ja onnistuinkin.mieskin alkoi pikkuhiljaa suostumaan olemaan enemmän tekemisissä kanssani joten päätin itsekseni tehdä kaikkeni jotta saisin hänet takaisin.sainkin tehdä töitä sen eteen ja onnistuin=).
oon hirveesti miettiny miks käyttäydyin niin suhteemme alkuvaiheilla niin kai sitä halus lisää huomiota mistä sitä vaan sai ja sit kun sai niin se olikin menoa.
ja päihteet siihen niin ei sitä enää omalla järjellä ajattelukkaan.eikä noita omia virheitä tule koskaan unohtamaan saati antaa niitä anteeksi itselleni.joten niitten muistojen kanssa pitää oppia elämään vaikka tuskallisia ovatkin.
ja noista ajoista jäi sit traumojakin sen verran etten enää yhtään tykkää vetää päätä sekasin alkoholilla,kirkkaita en käytäkkää enää ainoastaa harvoin bissee tai ciiderii,ja hyvä näin=)! muutenkin tiedän alkoholin aiheuttavan lisää masennustiloja joten en ole enää paljookaan kärsiny masennuksesta nykypäivänä=).tykkään nauttia kotoelämästä lapsen ja käydä töissä,aina vaan kun ei tarvi stressata ajatuksista.tai jostain muista ongelmista.
mut minkälaisista peloista sinä olet kärsinyt,jos saa kysyä=)?
ja onko terapia auttanu,minkälaista terapiaa olet saanu? ja kuinka muuten sait hankkittua itsellesi apua ja mistä lähit sitä hakemaan?
eli ovatko ne masennuslääkkeet auttanu saamaan pelkoja pois?
tuli mieleen kun olen yrittäny saada enemmän infoa näistä pelkojutuista niin onkohan kyse siitä pakko-oireisesta häiriöstä..?
pelkojen ja ajatusten lisäksi mulla on myös tarpeita tehdä asioita,tarkistaa asioita joskus moneen kertaan ja jos en muistanu niin iskee hirvee stressi jos jotai nyt sattuu kun en ole tarkistanu...sitä vaan stressaa kaikista asioista etukäteen ettei pääsis mitää tapahtumaan niin siinäkin on miettimistä sitten...että ohhoijaa
että alan vähitellen hyväksymään PELKONI. Olen jo yli 50 vee ja minullakin pelot juontavat tietystä turvattomuudesta lapsuudessa. Vanhempani erosivat, kun olin 12 vee, juuri murrosiän kynnyksellä, jolloin tarvitsisi paljon tukea vanhemmiltaan ja on muutenkin "eksyksissä". Kun olen nostanut kaikki lapsuuden kauhutilanteet pintaan ja kirjoittanut ne paperille - olo on helpottanut. Olen myös vuosikausia syönyt masennuslääkettä eikä lääkärini suosittele lopettamista. Minulla on ihania ystäviä, jotka eivät - paria n.s tosiystävää lukuunottamatta - voi aavistaakaan, miten herkkä ja pelkoinen olen! Yritin vuosikausia voittaa pelkoni - ei onnistunut. Mutta kun aloin suostua siihen, että annoin pelon tulla ja melkein ääneen sanoin: no mennään tästä yli nyt vaan yhdessä, sinä Pelko ja Minä - kävikin niin, että Pelko muuttui pienemmäksi ja Minä suuremmaksi. Minulla on myös lapsenusko Jumalaan: puhun Jumalalle ihan kuin isälle puhutaan; lapsenaan. En osaa Raamatun kliseitä enkä muista Raamatunkohtia. Mutta olen sisäistänyt Jumalan armon ja läsnäolon. Kun on oikeen vaikeeta, sanon ääneen, "Auta Herra! Auta nyt lastasi ja ota pois pelkoni, anna mielenrauha!" Mitään ei ehkä tapahdu HETI - mutta ajan kanssa! En tuputa sinulle uskoani! Kerron vain miten minä olen selvinnyt - tähän päivään. Vieläkin välillä saattaa pelottaa; minunkin vilkas mielikuvitukseni saa aikaan kauhuskenaarioita! Jos jostain pistää, sattuu tai viiltää - luulen heti pahinta! Alan tutkimaan nettiä, jos löytyisi vastaus jne. Mutta LuOTAN siihen, että minua seuraa Isän katse ja Hän vaeltaa kanssani. Luota sinäkin, ystävä tuntematon! Et ole ainut joka pelkää, on rohkeutta kertoa siitä, vaikka tuntemattomana netissäkin. On hyvä, että laitat tuntemuksiasi paperille ja luet niitä. Pikku-hiljaa pelot väistyvät - suosittelen kyllä (en tuputa) kuuntelemaan hengellistä sanomaa: radiosta, kirkossa tai jossain muualla. Kun herkistyt ja osaat "napata" oikeat sanat, tunnet suurta rauhaa! Niin minäkin! Siunausta elämääsi!