Atopia ja uinti

Olen tosiaan atoopikko, käsivarsien iho on ehkä pahiten tulehtunut jos vertaa muuhun vartaloon, ihottumaläikkiä löytyy kuitenkin kaikkialta. Lääkäriä on tavattu tiuhaan asian tiimoilta, katsatettu ruokavaliota (amiineja paljon sisältävät lisäävät ihottumaa) ja pesuaineita ja muita vaihdettu sopiviin.

Ongelmaksi kuitenkin muodostui nyt opiskeluun kuuluva liikunta. Erääseen kurssiin kuuluu uintia, josta on pakollista suorittaa jonkinlainen testi että saa kurssin läpi (myös kävelytesti, lihaskunto jne joista lasketaan sitten arvosana). Ihoni ei kuitenkaan kestä klooria, ja mainitsinkin tästä opettajalle ettei uiminen tee hyvää. Opettajan mielestä kuitenkaan ihottuma ei ole pätevä syy uinnista pois jäämiseen. Lääkärissä käynti todistuksen saamiseksi maksaisi liikaa (käyn yksityisellä tarpeen mukaan) kun muutakaan asiaa ei ole.

Osaisiko joku auttaa?
1556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse olen atooppinen ja uiminen ei pahenna ihoa vaikka suihkussa kloorivesi ärsyttää ihoa.
Suurin ärsyttäjä iholleni on hiki (jostain luin että suurin osa atoopisen ihon omistavista on hiki allergisia). Etelän matkoilla olen huomannut että enemmän kuin aurinko ihoani parantaa suolainen merivesi. Urheillessa suojaan talkilla taivekohtia hikoilulta ja illalla aina ennen nukkumaan menoa käyn pesulla, pesu pelkällä vedellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DryLicorice kirjoitti:

Olen tosiaan atoopikko, käsivarsien iho on ehkä pahiten tulehtunut jos vertaa muuhun vartaloon, ihottumaläikkiä löytyy kuitenkin kaikkialta. Lääkäriä on tavattu tiuhaan asian tiimoilta, katsatettu ruokavaliota (amiineja paljon sisältävät lisäävät ihottumaa) ja pesuaineita ja muita vaihdettu sopiviin.

Ongelmaksi kuitenkin muodostui nyt opiskeluun kuuluva liikunta. Erääseen kurssiin kuuluu uintia, josta on pakollista suorittaa jonkinlainen testi että saa kurssin läpi (myös kävelytesti, lihaskunto jne joista lasketaan sitten arvosana). Ihoni ei kuitenkaan kestä klooria, ja mainitsinkin tästä opettajalle ettei uiminen tee hyvää. Opettajan mielestä kuitenkaan ihottuma ei ole pätevä syy uinnista pois jäämiseen. Lääkärissä käynti todistuksen saamiseksi maksaisi liikaa (käyn yksityisellä tarpeen mukaan) kun muutakaan asiaa ei ole.

Osaisiko joku auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu