Minua itseäni harmittaa, että olen tällainen saamaton nörtti.
Kun menen esim. bilettämään, niin istun pöydässä koko illan ja huokailen naisten ihanuutta. Kun sitten käyn vaikka vessassa välillä, ja saan kymmeniä iloisia naisten hymyjä osakseni, niin minä vaan hymyilen tyhmänä takaisin. Mutta en milloinkaan jää juttelemaan kenenkään kanssa.(?)Odotan aina, että joku ensin lähestyy minua! Itse tyydyn tuttuihin ja turvallisiin - ja varattujahan ne ovat kaikki !!
P....kele, olenko ainoa tälläinen jänishousu??
Ärsyttää :(
Kun menen esim. bilettämään, niin istun pöydässä koko illan ja huokailen naisten ihanuutta. Kun sitten käyn vaikka vessassa välillä, ja saan kymmeniä iloisia naisten hymyjä osakseni, niin minä vaan hymyilen tyhmänä takaisin. Mutta en milloinkaan jää juttelemaan kenenkään kanssa.(?)Odotan aina, että joku ensin lähestyy minua! Itse tyydyn tuttuihin ja turvallisiin - ja varattujahan ne ovat kaikki !!
P....kele, olenko ainoa tälläinen jänishousu??
Ärsyttää :(
Vastaukset 16
Vanhimmat
itse olen samanlainen. sinä sentään saat lähdettyä bileisiin. minua kun ei nekään hirveästi kiinnosta.
Jos siis viitsin edes sinne bileettämään lähteä... =D
..mutta en tainnut katsella naisia suoraan silmiin ;)
Olen mennyt eteenpäin jo pitkään motolla "Ei mitään saa jos ei mitään uskalla". Varmaan näin onkin, mutta toisaalta "tyhjän saa pyytämättäkin". Pikku hiljaa rupeaa kyllästyttämään jatkuva pään lyöminen seinään. Taidanpa ruveta jänishousuksi ja tyytyä kohtaloon elää aina yksin.
Ei tämäkään ole kivaa :(
Siitä alkaa lopulta jopa jossain määrin pitämään... =)
Mutta, onko yksinäisyys hyväksyttävä. Aiemmin olin suht tyytyväinen yksinoloon, kun en paremmasta tiennyt. Nyt olo vähän kuin pienellä lapsella, annetaan ensin tikkukaramelli, mutta otetaan se sitten pois.
Siitä tikkaristakin tulee vain haalea muisto ajan kanssa, hih...
Tätä yksinäisyyttä, joka on välillä niin mukava, turvallinen ja mieleinen olotila ja välillä vihamielinen, ärsyttävä rasite yritin tuolla aiemmin avaamassani keskustelussa kuvata.
Eli kun on kyllästynyt ja pettynyt "piireihin", lopulta tottunut sinkkuelämään, alkanut nauttia siitä, mutta sitten kuitenkin aina joskus uskaltaa toivoa, että jos vielä minäkin jonkun löytäisin. Mutta sitten tulee jonkinasteinen pelko (nörtteys) ja ei saa enää aikaan välttämättä edes lähteä ihmisten ilmoille tai ei ainakaan saa aikaiseksi mitään uusien tuttavuukisen solmintaa.
No, ihan täydellinen mökkihöperö (paniikkihäiriöinen?) en ole, nimimerkistäni huolimatta, koska esim. töissä, kaupassa ja tuttujen luona saan käytyä, vaikka alanbileisiin ei niin helposti saa itseään enää lähtemään. Ei uskois, mutta joskus nuorempana oli minullakin kausi, jolloin bailasin kahtena tai kolmenakin iltana viikossa. Ja yleensä aina jopa nautin siitä. Välillä selvinpäin, välillä olutta siemailleen, tosin ei silloinkaan naisia ympärillä kovasti parveillut. =D No, nuorena sitä jaksaa, nyt jos valvoo ja ottaa pari olutta, niin toipumiseen menee pari päivää...
En tiedä olenko lapsellinen vai mitä, mutta haluaisin uskoa, että jokaiselle on joku. Ei yksinoloon tarvitse tyytyä, jos ei pakko, kuten minun nähtävästi on vain tyydyttävä.
Pitää sanoa, että normaalisti olen optimisti, mutta nyt mennyt jo jonkin aikaa niin "lujaa", että pientä pessimismiä ilmassa. Tuntuu, ettei mikään onnistu. Tuli tuossa viikonloppunakin oikein kunnolla kontattua. Otettua muutama liikaa. Onneksi ystävät toimittivat turvallisesti hotellille. Hyi, hyi aikuinen ihminen. Ko. käytös ei todellakaan ole minulle tavanomaista, mutta kai tuokin piti kokea. Et silleen.
....yhdyn tähän ajatukseesi :)
..on aina monta muutakin "jokua" minun lisäkseni :(
...joillekin ei ole yhtään "jokua" olemassakaan. Joillekin on se oma yksi "jokunsa" lopuksi elämäkseen. Joillekin on monta eri "jokua" yksi kerrallaan elämänsä aikana. Ja joillakin on monta "jokua" yhtä aikaa...
samaa mieltä "jokuista", paitsi että jokaisella on joku. Se vaan voi astella toisella pallonpuoliskolla ja kaipaa ...
(ja ottaa sitten jonkun korvikkeen - tämän kyynisen peräkaneetin olisi voinut jättää poiskin).
Ikinä ei pidä antaa periksi. Aivan varmasti jossakin tallustaa sopiva nainen juuri sinulle (ja minulle myös). Kotona yksin nyhrätessä, se ihminen jää varmasti löytymättä.
Totta on myös, että joillekin ei jostakin syystä yksi riitä. Mutta sellaistahan se elämä on. Meitä on moneen junaan menijöitä.
Korvikkeisiin ei kannata tyytyä, mielummin olen sitten vaikka yksin. (Näinhän ei tietysti käy, sanoo ikuinen optimisti)
Kun tapaat ihmisen et varmastikaan voi heti sanoa, että tässä on se oikea. Sen näkee sitten ajan myötä.
Ite olen myöskin `` Nörtti`` Vaikkakin tyttö :D Eipä pahemmin kuulkaas poikiakaan kiinnosta nörttitytöt -.-`